Blu-ray-arvostelussa Frendit (1994) alkuperäisessä laajakuvaformaatissaan

Frendien (1994–2004) ilmestyminen HD-tasoisena suoratoistopalveluihin herätti aikanaan ihmetystä kahdestakin syystä. Ensinnäkin sarja oli kaukaa viisaasti kuvattu aikanaan videon sijasta filmille, vaikka kaikki kuvattiin studiossa – myös ulkokuvat. Elokuvallisia ansioita sillä ei ole, mutta filmille kuvaamisen ansiosta siitä on ollut mahdollista tehdä aidosti HD-tasoisia mastereita.

Toinen, paljon enemmän ihmetystä aiheuttanut seikka liittyy samaan asiaan: kuvaan on ilmestynyt sellaisia virheitä, joita siinä ei alkuperäisessä tv-esityksessä näkynyt. Lavasteet vuotavat ja joskus ”frendin” paikalla istuu eri kuvakulmasta nähtynä joku aivan toinen henkilö. Syynä on se, että Frendit kuvattiin Super-35-formaatissa laajakuvana ja rajattiin sitten 4:3-kuvasuhteeseen televisioita varten. Super-35-formaatissa kuvattaessa negatiivista valotettiin vain kolmen perforaation korkuinen ruutu tavanomaisen neljän perforaation sijasta, joten kyseessä oli myös kustannuskysymys, sillä raakafilmiä kului näin vähemmän.

Laajakuvana kuvaamisesta johtuen toisinaan kuvan reunoissa nähtävät outoudet tulevat vasta nyt alkuperäisessä laajakuvaformaatissa näkyville. Ilmeisesti HD-mastereita tehtäessä toisinaan ”vuotoa” on ollut niin paljon, että kuvaa on rajattu tiukemmaksi – se selittäisi vaihtelut kuvanlaadussa siellä täällä. Epätasalaatuisuudestaan huolimatta Frendit näyttää Blu-rayllä paremmalta kuin milloinkaan aiemmin.

Mitä taas itse sarjaan tulee, on se 30-vuotispäiviensä aikaankin yhä sympaattinen, nokkela ja ennen kaikkea hauska. New Yorkissa hyvällä sijainnilla valtavissa asunnoissa elävien kaksi- ja kolmikymppisten aikuisten elämällä ei näiltä puitteiltaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mutta kymmenen vuoden ja 236 jakson aikana sarjassa käytiin huumorin varjolla läpi myös ihmiselämän aitoja tunteita ja tilanteita – tunteilussa tosin hypättiin aina imelään sentimentaalisuuteen. Sarjan edetessä mukaan tuli yhä useampia vierailevia tähtiä, joista kaiketi merkittävimpinä mainittakoon Tom Selleck ja Elliot Gould.

Matthew Perryn ennenaikainen kuolema ei unohdu sarjaa nyt katsellessa, olihan Chandlerin rooli hänen koko uransa keskeisin työ ja leimasi kaiken hänen sen jälkeen tekemänsä roolit. Samaa voi sanoa jokaisesta sarjan päänäyttelijästä. Ainutlaatuisella menestyksellä on hintansa.

Ehkä paljonkin Frendien laadusta kertoo se, että vaikka edellisestä katselukerrasta oli pitkälle toistakymmentä vuotta, jokainen jakso palasi nopeasti mieleen – ja siitä huolimatta sen katsoi mielellään uudelleen, taas kerran.