eilarampejalikka

EILA, RAMPE JA LIKKA
Suomi 2014

Ohjaus: Taru Mäkelä
Käsikirjoitus: Sinikka Nopola, Tiina Nopola
Tuotanto: Markku Tuurna, Taru Mäkelä, Jouko Seppälä / Kinosto Oy
Pääosissa: Heidi Herala, Pirkka-Pekka Petelius, Emmi Parviainen

1 tunti 33 minuuttia

Kirjailijasisarusten Sinikka ja Tiina Nopolan kynistä on lähtenyt seitsemän elokuvaa, joista kolme sai yli 300 000 katsojaa ja toiset kolme nekin yli 200 000 katsojaa. Ainoa kauas noista lukemista jäänyt filmi on myöskin seitsikosta ainoa, joka on tehty aikuisille.

Nopoloiden omien romaaniensa pohjalta käsikirjoittama Eila, Rampe ja Likka kertoo omalaatuisesta perheestä ja heidän omalaatuisista naimakaupoista. Eila (Heidi Herala) ja Rampe (Pirkka-Pekka Petelius) tapaavat ensimmäisen kerran runoilijatyttärensä (Emmi Parviainen) poikaystävän, Pirkan (Riku Nieminen), jota molemmat pitävät varteenotettava sulhasehdokkaana. Pian nämä saavatkin tavata Pirkan äidin, nirppanokkaisen hienostorouvan (Leena Uotila), joka sitten kutsuu itse itsensä Eilan ja Rampen kesämökille. Kun Pirkka ja äitinsä saapuvat määränpäähän, Eila on sattumalta naapurin loistohuvilan portailla – ja alkaa esittää, että kyseessä on totisesti heidän huvilansa, onhan sellainen lähempänä hienostorouvan tasovaatimuksia kuin heidän oikea yhden huoneen kesämökkinsä ulkohuusseineen.

Eila, Rampe ja Likka on perinteistä suomalaista komediaa amerikkalaisin maustein. Parviaisen näyttelemä tytär on syntyjä syviä pohtiva runoilija ja moderni kaupunkilainen, joka purkaa parisuhdeongelmiaan terapeutista käyvälle aasialaiselle ystävälle (Yuko Takeda). Aasialainen ystävä tuntuu olevan filmissä mukana vain siksi, että tämän kanssa samassa linja-autossa mökille matkaavat Eilan äiti (Eila Roine) ja sisko (Pirkko Hämäläinen) voivat kovaan ääneen kailottaa ennakkoluuloille irvailevia vitsejä, jotka ovat niin kilttejä, ettei niitä voi käsittää väärin. Maahanmuuttajien kustannuksella vitsaileminen ei silti tahdo enää nykypäivän suomalaiseen elokuvaan sopia, mutta suomenruotsalaisille sentään voi nauraa. Eilan ja Rampen kesämökkinaapurissa asuu karikatyyrimainen suomenruotsalainen hienostopariskunta (Carl-Kristian Rundman ja Åsa Wallenius), jolla on komeat kesämökit, arvokkaat vanhat avoautot ja jääkaapissa halpamerkin kalanmätiä (elokuvan sponsoreita kai) ja pullo Dom Perignon'ta.

Mäkelän elokuvassa on enemmän positiivisia puolia kuin negatiivisia. Se on ohjaajan Varasto-hittikomediaa (2011) huomattavasti elokuvallisempi, mutta samanaikaisesti vähemmän hauska. Näyttelijät sopivat rooleihinsa kuin nyrkki silmään: Petelius on korvaamaton hiljaisena nykypäiväisenä Konstan Pylkkerönä, kun taas roineet, hämäläiset ja uotilat ovat varmoja heille entuudestaan tutunlaisissa rooleissa. Rundmania harvemmin on nähty valkokankaalla komedia- saati tällaisessa silkassa farssiroolissa, ja ehkä juuri siksi hän on piristävä ilmestys. Parviainen ja Nieminen näyttelevät rainan järkevimpiä ihmisiä, jääden automaattisesti ja auttamatta koheltavien tyyppien varjoon, vaikka Parviaisesta onkin pääosanäyttelijäksi, kuten hän Silmäterällä (2013) osoitti.

Eilana nähtävä Heidi Herala, kahden loistavan komedianäyttelijän tytär, on ensimmäistä kertaa elokuvan pääosassa ja ylipäätään ensimmäisessä suuremmassa filmiroolissaan sitten vuosituhannen alun. Teatterimaneerit, kovaäänisyys ja kouhottaminen sopivat tällaiseen rooliin, jossa on kyseessä on hyvin kapeakatseinen ja tosikko suomalainen. Eila on ihminen, joka kokee talouksittain rajoitetun kahvipakettitarjouksen mahdollisimman laajan hyödyntämisen suurena haasteena, joka on suunniteltava perusteellisesti. Hän on äiti, joka tekee kaikkensa saadakseen tyttärensä naimisiin, jottei tämä jäisi vanhaksipiiaksi, ja on valmis tässä tehtävässä suoriutuakseen vaikkapa sitten esittämään jotakin aivan muuta kuin todellisuudessa onkaan. Elokuvan hauskuus piilee siinä, etteivät Eila ja Rampe edes osaa esittää rikasta, mutta kuitenkin tavallista pariskuntaa, koska he ovat todellisuudessa itse vain kohtalaisen varakkaita, mutta hyvin epätavallisia ihmisiä.

Huumoriltaan Eila, Rampe ja Likka tuo mieleen perinteiset suomalaiset farssit, jopa liiaksikin. Väärinkäsitykset ja pienestä valtavaksi kasvavilla valheilla vitsailu on hyvä idea, mutta elokuvaa katsellessa ei voi olla ajattelematta kahta aikaisempaa suomalaista komediaa; Pekka Puupää kesälaitumilla -elokuvaa (1953) ja Fakta homma -televisiosarjaa (1986). Jälkimmäisestä on lainattu päähenkilöt, edellisestä suuri vitsi, johon liittyvät väärä huvila, sen arvokkaat ruoat ja juomat kuin myöskin todelliset omistajat.

On toivottavaa ja iloinen asia, että joku uskaltaa ja yksinkertaisesti kehtaa automaattisen teilauksenkin uhalla tehdä tänä päivänä perinteistä suomalaista farssia, mutta liian tutut ainekset vievät pois yllätyksellisyyden, joka sekin on komiikalle melko tärkeää.


LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Nordisk Film
  Tekstitys: Suomi, englanti, ruotsi
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1, 2.0
  Kuva: 16:9 (1.85:1)
  Levyjä: 1

7

blu ray dvd

Osta tämä elokuva

 

Ensi-illat

Perjantai 22.3.

usjuliste luontosinfoniajuliste

puutarhajuhlatjuliste 

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

miehiajapoikiajuliste vedenneitojuliste aiti19juliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja