Teemu Keskisarjan Kyllikki Saari -kirjassa olisi erinomainen pohja tv-sarjaan

ksaarikanervo
Isojoen vt. kirkkoherra ja Kyllikki Saaren murhasta epäilty Kauko Kanervo ennen Isojoen-komennustaan. Kuva: Museovirasto

Professori Juho Saaren viimevuotinen kirja Kuuluisan kuoleman varjo (Gaudeamus) oli ensimmäinen laajempi katsaus Kyllikki Saaren murhatutkimuksien esitutkintamateriaaliin, joka vapautui tutkijoiden käyttöön pari vuotta sitten. Juho Saari tutki tunnetumman Saaren tapausta myös sosiologin näkökulmasta ja käytti huomattavan sivumäärän teoksestaan tähän puntarointiin. Historioitsija, dosentti Teemu Keskisarjan uusi kirja Kyllikki Saari – mysteerin ihmisten historia (WSOY) ilmestyi heti kesän alkuun ja tarjoaa paljon samaa materiaalia, mutta myöskin uusia tärkeitä löytöjä ja ennen kaikkea koko tarinan täysin eri tavalla kerrottuna.

Siinä missä Juho Saaren kirjassa epäillyistä ei kerrottu edes nimiä saati sitten taustoja, Keskisarja on tutkimusapulaistensa kanssa kaivanut kaiken löydettävissä olevan tiedon murhatusta, murhaajakandidaateista, sivullisista, kylänmiehistä ja -naisista ja virkavallan edustajista. Tuloksena on kiistatta yksi suomalaisen rikoskirjallisuuden parhaiten taustoitetuista ja perustelluista tietokirjoista, liekö peräti kaikkein parhaiten.

Keskisarjan tyylille uskollisesti uudessa teoksessa on lyhyitä lauseita, kuivaa huumoria eikä sarkasmissa ole säästelty. Puhumalla ihmisistä ja asioista niiden oikeilla nimillä tekijä on luonut selkeästi seurattavan kokonaisuuden, jossa pääosassa on kaksi pääepäiltyä, ojankaivaja ja vt. kirkkoherra, sekä näiden »uskotut miehet». Juho Saaren kirjan perusteella sai vahvan kuvan ojankaivajan syyllisyydestä, mutta toisin on Keskisarjan teoksen kohdalla. Molemmat pääepäillyt käydään läpi samalla huolella ja etenkin ojankaivajasta on tarjolla huomattava määrä aiemmin julkaisematonta tietoa. Kirkkoherrasta on vähemmän uutta tietoa, mutta ne uudet tiedonjyväset ovat sitäkin merkittävämpiä. Niitä on turha käydä tässä läpi, sillä ne löytyvät kirjasta ja ovat osa kokonaisuutta, josta irrotettuna ne eivät ehkä tuntuisikaan niin raskauttavilta ja silmiä avaavilta.

Kaiken kaikkiaan Kyllikki Saaren tapaus, sen taustat ja jälkipyykki näyttäytyvät Keskisarjan teoksen uusien tietojen ja selkeän kerronnan kautta entistäkin pirullisemmilta. Odotan mielenkiinnolla tähän kirjaan pohjautuvaa tv-sarjaa, jonka jonkun on pakko tehdä. Ainekset ovat liian hyvät hukkaan heitettäviksi, vaikka niitä onkin turha yrittää parituntisen elokuvan muotoon sovittaa.

 

ksaaritkeskisarja