orpopojanvalssituulensuu50
Yleisö jonottaa Ville Salmisen Orpopojan valssin näytökseen talvella 1950. Kuva: Eino Heinonen, H:gin kaupunginmuseo

Suomalaiset ovat käyneet elokuvateattereissa yli miljardi kertaa viimeisten kahdeksan vuosikymmenen aikana. Elokuva on ollut ja se on yhä merkittävin kulttuurielämysten tarjoaja, sen äärellä jokainen katsoja on samassa asemassa ja yhtä arvokas. Lapin erämaan asukki pääsee katsomaan näytelmäkappaleen täsmälleen samanlaisena kuin Helsingin kantakaupungin asukaskin, eroa on vain esitystekniikassa ja katsomon puitteissa.

Kiinteät elokuvateatterit ja kiertävät elokuvanäytökset ovat tuoneet ihmisarvoiseen elämään kuuluvia kulttuurielämyksiä suomalaisille jo yli sadan vuoden ajan, mutta nyt elokuvateatterit ovat todellisen kriisin edessä. Edes Suomen sisällis-, talvi- tai jatkosota, vuoden 1956 yleislakko tai television tulo eivät koetelleet alaa tällä tavalla.

Vaikka 1950-luvun puolivälin katsojaennätyslukemista tultiin rytinällä alas, niin lihavien päivien ja katastrofin välissä vierähti kuitenkin kymmenen vuotta. Siinä ajassa katsojaluvuista lähti kaksi kolmasosaa, joita ei tähän päivään mennessä ole saatu takaisin – eikä saadakaan. Noiden kymmenen vuoden aikana elokuvateattereiden liiketoimintaa voitiin kehittää ja laskeviin katsojalukuihin osattiin varautua. Nyt sellaista tilannetta ei ollut: koronaepidemia tuli yllättäen ja johti maaliskuussa elokuvateattereiden sulkemiseen, ensimmäistä kertaa alan historiassa.

Kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin teatterit saivat taas aloittaa toimintansa, mutta Hollywoodin suunnalta ei ollut tarjolla uusia hittituotteita. Kotimaisten elokuvien voimalla on sinnitelty viimeiset viisi kuukautta. Muutamat suomalaistuottajat ovat ottaneet tietoisen riskin ja antaneet varman yleisömenestyksensä elokuvateattereihin aikana, jolloin valtiovallan asettamia uusia rajoituksia on mahdotonta ennakoida. Ainoastaan siihen on voitu luottaa, että iltapäivälehdistö lietsoo pelkoa aiheesta ja aiheetta.

. . .

Valtio on myöntänyt Elokuvasäätiölle nyt uuden 1,2 miljoonan euron lisämäärärahan jaettavaksi lisätukena elokuvateattereille ja elokuvien levittäjille. Jokainen ymmärtää summan mitättömyyden: jos koko potti olisi mennyt ainoastaan elokuvateattereille, niin Suomen noin 150 elokuvateatterin kesken jaettuna se merkitsisi alle kymppitonnia per teatteri. Toimintaa ei sellaisella rahalla voida kehittää, sitä voidaan hädin tuskin pitää yllä.

Uusien elokuvatuotantojen tukeminen julkisista varoista tällaisella hetkellä on vähintäänkin kyseenalaista. Missä näitä uusia kotimaisia elokuvia tullaan vuoden tai parin päästä esittämään, jos elokuvateatterit eivät välittömästi saa lisätukea valtiolta? Vastikkeetonta jaettu tuki ei ole: vastineeksi elokuvateatterit tarjoavat kulttuuria ja viihdettä kaikille kansalaisille, jopa suhteellisen halvalla, maksaen verot tästä kaikesta ja jopa työllistäen ihmisiä.

Kynnys astella elokuvateatteriin on aina ollut matala, ja suomalaiset varmasti palaavat tämän harrastuksensa pariin heti, kun pelokkaimmatkin uskovat sen olevan turvallista ja kun elokuvateattereilla on uutta ohjelmistoa esitettävänään. Elokuvateatterit ovat kestäneet maailmansodat ja espanjantaudit, television tulon, kotivideot ja internetin. Ne kestävät myös koronan, mutta eivät ilman apua.

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Keskiviikko 28.7.

petterikaniinijulisteuusi

Perjantai 30.7.

petterikaniinijulisteuusi petterikaniinijulisteuusi

petterikaniinijulisteuusi

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

luokkakokous3jul perunajuliste2 sihjajuliste lapinlahtijul

Lisää kotimaisia ensi-iltoja