40 vuotta sitten John Travolta oli Suomen suurin tähti

Olivia Newton-John ja John Travolta, Greasen (1978) nuoret tähdet. Kuva: Paramount Pictures

Neljäkymmentä vuotta sitten ei ollut epäilystäkään siitä, kuka on maailman suosituin uusi filmitähti. 24-vuotias John Travolta nähtiin peräkkäisinä vuosina kahdessa maailmanlaajuisessa suurmenestyksessä, John Badhamin Saturday Night Fever --- lauantai-illan huumassa (1977) ja Randal Kleiserin Greasessa (1978). Travoltan uraa ja valintoja kuvastaa hyvin se, että vaikka hänet nähtiin seuraavina vuosina Brian De Palman Blow Out – viimeisen todistajan (1981) kaltaisessa laatuelokuvassa, sai hän odotella seuraavaa suurta hittielokuvaa yli kymmenen vuotta.

Diskoelokuvien kunkku syntyi fiktiivisestä lehtijutusta

Saturday Night Fever -- lauantai-illan huumaa  valmistui kreivin aikaan. Diskoteekit olivat nuorison suosiossa, joten tarina 19-vuotiaasta huonopalkkaiseen työhön jämähtäneestä Tonysta, joka elää vain viikonloppujen diskoiltoja varten, löysi kaikupohjaa suuresta yleisöstä.  Elokuva pohjautuu New York -lehdessä julkaistuun artikkeliin, jonka kirjoittaja Nik Cohn myöhemmin kertoi keksineensä koko jutun saatuaan tehtäväkseen kirjoittaa diskosta, josta hän ei mitään tiennyt. Lehtiartikkeli julkaistiin kesäkuun 7. päivänä 1976, ja noin puolentoista vuoden päästä elokuva oli jo valmis.

Australialainen elokuvatuottaja Robert Stigwood osti lehtiartikkelin filmatisointioikeudet 90 000:lla dollarilla. Stigwood haistoi hyvät mahdollisuudet hittielokuvien tekoon ja erikoistui epätavanomaisiin musikaaliaiheisiin, mitä Norman Jewisonin Jesus Christ Superstar (1973) ja Ken Russellin Tommy (1975) edustivat. Stigwood oli hiljattain solminut miljoonasta dollarista kolmen elokuvan sopimuksen John Travoltan, silloisen televisiotähden, kanssa. Aiheen ja päänäyttelijän lisäksi Stigwood tarvitsi käsikirjoituksen, jonka laatijaksi hän palkkasi Norman Wexlerin. Wexler (Serpico – kadun tiikeri) tunnettiin lahjakkaana, mutta sekopäisenä ihmisenä.

Käsikirjoituksen valmistumisen jälkeen tuottaja alkoi etsiä ohjaajia. Sopimus tehtiin Wexlerin käsikirjoittaman Joe – armottoman (1970) ohjanneen John G. Avildsen kanssa. Avildsen oli hiljattain saanut valmiiksi Rockyn (1976), joka ei kuitenkaan ollut vielä tullut ensi-iltaan.

Ennen Saturday Night Feverin kuvausten alkua Avildsen halusi muuttaa erinomaisena, mutta liian pitkänä pidettyä käsikirjoitusta ja päähahmoa. Stigwoodin kerrotaan neuvotelleen mahdottomaksi käyneen Avildsenin kanssa samana päivänä, kun Avildsen sai Oscar-ehdokkuuden Rockyn ohjauksesta. Stigwoodin saatua asiasta tiedon hän onnitteli Avildsenia, joka kysyi, muuttaako tämä tilanteen. ”Ei. Sinä kuvaat Wexlerin käsikirjoituksen tai lähdet”, Stigwood vastasi – ja Avildsen lähti.

Maaliskuun Oscar-gaalassa Avildsen kävi pokkaamassa parhaan ohjauksen Oscarin ja lisäksi tuottajat saivat Rockysta parhaan elokuvan Oscarin. Avildsenin ura lähti kuitenkin yllättävään alamäkeen muutamaksi vuodeksi huonojen uravalintojen myötä, mutta hän palasi huipulle vielä Karate Kidillä (1984).

Karen Lynn Gorney ja John Travolta elokuvassa Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa (1977). Kuva: Paramount Pictures

Ohjaaja vaihtoon

Kahden päivän kuluttua Avildsenin lähdöstä Saturday Night Fever löysi uuden ohjaajan John Badhamista. Brittiläissyntyinen 37-vuotias Badham oli ohjannut televisiotuotantoja 1970-luvun alusta lähtien ja yhden pitkän elokuvan, The Bingo Long Traveling All-Stars & Motor Kingsin (1976). Kolmesta mustasta baseball-pelaajasta kertoneen komedian pääosissa nähtiin Billy Dee Williams, James Earl Jones ja Richard Pryor.

Badham astui Stigwoodin kelkkaan kolme viikkoa ennen Saturday Night Feverin kuvausten alkua. Tässä vaiheessa elokuvalla ei vielä ollut naispääosan esittäjää. Tekijät halusivat rooliin kauniin, mutta tavallisen tytön. Sellainen löytyi sattumalta, kun Stigwoodin veljenpoika istui New Yorkissa samaan taksiin televisionäyttelijä Karen Lynn Gorneyn kanssa. Stigwoodin veljenpoika kertoi matkakumppanilleen elokuvasta ja roolihahmosta, josta innostuneena Gorney sai agenttinsa järjestämään hänelle koekuvaustilaisuuden, ja hän sai roolin.

Elokuvaan tarvittavan musiikin Stigwood löysi vanhojen tuttujensa kautta. Australialaisten Gibbsin veljesten The Bee Gees -yhtyeellä oli takanaan muutama hitti, mutta uusia ei ollut näköpiirissä. Stigwood kävi vierailulla poikien luona, antoi heille elokuvan käsikirjoituksen ja kuunteli yhtyeen uutta musiikkia. Kaupat tehtiin. Saturday Night Feverin soundtrackista tuli historian myydyin elokuvasoundtrack, jonka myyntiluvuissa ohitti vasta Whitney Houstonin soundtrack The Bodyguard -elokuvaan (1992).

Saturday Night Fever kuvattiin maalis–heinäkuussa 1977. Elokuvan budjetti oli vain kolme miljoonaa dollaria, nykyrahassa vajaat 12 miljoonaa.

Sandy (Olivia Newton-John) poppoonsa ympäröimänä. Kuva: Paramount Pictures

Stigwoodin ja Travoltan uusi yhteistyö

Saturday Night Fever oli vielä tuotannossa, kun Stigwood ja Travolta aloittivat seuraavan elokuvansa valmistelut. Aiheeksi valikoitui Broadwaylla 1970-luvun alussa nähty Grease-musikaali, joka sijoittuu 1950-luvun lopulle ja kertoo kahdesta high school -nuoresta, Sandysta ja Danny Zukosta, jotka rakastuvat toisiinsa.

Muutamaa vuotta aiemmin George Lucas oli ohjannut Svengijengi -62:n (1973), joka on 1960-luvulle sijoittuva kertomus high school -nuorista. Lucasin uran toinen ohjaustyö oli valtava menestys ympäri maailman ja sai Suomessakin 275 000 katsojaa. Svengijengi -62:ssa ei kuitenkaan ollut musikaalinumeroita, vaan sen soundtrack oli kuorrutettu 1960-luvun hittikappaleilla. Svengijengi -62 osoitti, että hyvin tehty elokuva edellisen vuosikymmenen nuorisosta voi löytää suuren yleisön. Grease oli musiikin osalta toisenlainen filmi, sillä se sisältää lukuisia laulu- ja tanssinumeroita, jossa päänäyttelijät pääsevät esittelemään taitojaan molemmilla aloilla. Travolta, joka oli Saturday Night Feverissä todistanut tanssitaitonsa, oli jo levyttänyt muutamia lauluja ja lisäksi hänellä oli kokemusta Greasestakin. Ennen filmiuraansa Tarvolta oli mukana kyseisen näytelmäkappaleen kiertue-esityksessä, mutta siinä hänellä oli Doodyn, Dannyn "jengiläisen" rooli.

Travoltan ehdotuksesta Sandyn rooliin palkattiin nuori laulajatähti Olivia Newton-John ja ohjaajaksi Randal Kleiser. Aivan kuten Saturday Night Feverin ohjaaja John Badham, Kleiser oli kokenut televisio-ohjaaja, mutta Badhamista poiketen Kleiser ei ollut ohjannut ensimmäistäkään pitkää elokuvaa. Travolta tunsi Kleiserin Poika muovikuplassa -televisioelokuvan (1976) ajoilta.

Brittiläissyntyisen, mutta Australiassa kasvaneen Newton-Johnin siihenastinen elokuvaura oli puolestaan alkanut täysin onnettomien tähtien alla. Tieteisfiktiota, komediaa ja musikaalia yhdistellyt Tomorrow (1970) oli kokeneen Val Guestin ohjaama, mutta tuotanto oli ongelmallinen ja osa tekijöistä jäi ilman palkkaa. Tästä syystä elokuva pyöri Isossa-Britanniassa vain yhdessä teatterissa ja yhden viikon ajan, minkä jälkeen siitä ei kuultu mitään vuosikymmeniin.

Grease kuvattiin kesä--syyskuussa 1977, siis osittain samanaikaisesti Saturday Night Feverin kanssa, kuuden miljoonan dollarin budjetilla. Elokuvassa nähtiin muutamia menneiden vuosikymmenten filmi- ja tv-tähtiä, joista mainittakoon Sid Caesar, Joan Blondell ja Frankie Avalon.

Danny (Travolta), kohtalaisen kiltti nuori kapinallinen. Kuva: Paramount Pictures

Kaksi jättihittiä yhdellä kertaa

Saturday Night Fever sai ensi-iltansa joulukuun 16. päivänä kaikkiaan 504:ssä teatterissa ympäri Yhdysvaltoja. Hyvän avaustuloksen myötä elokuvaa esittävien teattereiden määrä kasvoi seuraavalla viikolla lähes puolella. Koko teatterilevityksensä aikana se keräsi Yhdysvalloista lähes 95:n miljoonan dollarin lipputulot. Inflaatioon suhteutettuna summa vastaisi tänä päivänä yli 370:n miljoonan dollarin lipputuloja. Muista maista kertyi kassaan vielä enemmän rahaa, ja maailmanlaajuisesta levityksestä kertyi yhteensä yli 235:n miljoonan dollarin lipputulot

Saturday Night Fever oli Yhdysvalloissa vuoden neljänneksi katsotuin elokuva. Menestys oli loistava myös Euroopassa: Isossa-Britanniassa se sai yhdeksän miljoonaa katsojaa, Ranskassa 4,4 miljoonaa, Saksassa 4,3 miljoonaa ja Espanjassa 2,8 miljoonaa katsojaa. Suomalaisyleisö pääsi katsomaan Saturday Night Feveriä jo huhtikuun 7. päivänä vuonna 1978. Koko teatterilevityksensä aikana se keräsi 450 834 katsojaa ja oli koko vuoden katsotuin ensi-iltaelokuva.

Saturday Night Feverin Suomen-ensi-iltaan mennessä Travolta oli jo saanut Oscar-ehdokkuuden parhaasta miespääosasta, elokuvan ainoan Oscar-ehdokkuuden. Palkinnon vei lopulta Richard Dreyfuss elokuvasta Rakkaus ei sula sateessa. Travolta oli poikkeuksellisen korkeatasoisessa seurassa, sillä ehdolla olivat myös Marcello Mastroianni elokuvasta Kohtaaminen Roomassa, Richard Burton elokuvasta Hevonen ja Woody Allen omasta ohjaustyöstään Annie Hallista.

Elokuvien suomalaiset julisteet. Kuvat: Julistegalleria.net

Saturday Night Feverin ansiosta Travolta oli nyt tuttu nuorisolle ja aikuisille ympäri maailman. Toisinaan hyvä pöhinä jonkun aiheen tai ihmisen ympärillä kestää vain hetken aikaa, kun ihmisillä on tunnetusti lyhyt muisti. Siksi tuottaja Stigwood ja Paramount-studio varmasti kehuivat itseään siitä, että he olivat jo hyvissä ajoin saaneet Greasen filmatuksi.

Grease saapui Yhdysvaltain valkokankaille kesäkuun puolivälissä vuonna 1978, jolloin Saturday Night Fever oli pyörinyt jo puolen vuoden ajan, mutta monissa muissa maissa se vielä odotti ensi-iltaansa. Greasesta tuli vielä paljon suurempi menestys kuin Saturday Night Feveristä. Yhdysvalloissa se keräsi 160:n miljoonan dollarin lipputulot, mikä vastaa inflaatioon suhteutettuna peräti 650 miljoonaa dollaria. Se onkin Yhdysvalloissa kaikkien aikojen kolmenkymmenen katsotuimman elokuvan joukossa. Vuoden 1978 ensi-illoista Grease oli ylivoimaisesti katsotuin, jättäen jopa Richard Donnerin Supermanin nuolemaan näppejään. Kun elokuvan uusintaensi-illat ja ulkomaanmyynti lasketaan mukaan, Grease keräsi yhteensä peräti 395:n miljoonan dollarin lipputulot.

Grease oli Ranskassa vuoden 1978 kolmanneksi katsotuin elokuva 5,3:lla miljoonalla katsojallaan ja jätti Saturday Night Feverin liki miljoonan katsojan päähän neljännelle sijalle. Saksassa elokuvan näki 4,9 miljoonaa katsojaa. Kun elokuvan 20-vuotisjuhlavuonna nähty uusintaensi-ilta lasketaan mukaan, Grease sai Ranskassa kaikkiaan 5,7 miljoonaa ja Saksassa 5,2 miljoonaa katsojaa. Espanjassa Greasen näki liki 4,1 miljoonaa katsojaa ja Isossa-Britanniassa, Newton-Johnin synnyinmaassa, peräti 17,2 miljoonaa katsojaa. Jotakin Greasen suosiosta Isossa-Britanniassa kertoo se, että maan kaikkien aikojen katsotuimmat elokuvat Tuulen viemää (1939) ja The Sound of Music (1965) saivat 35 ja 30 miljoonaa katsojaa. Italiassa Grease ja Saturday Night Fever olivat vuoden kaksi katsotuinta elokuvaa.

Suomi oli yksi niistä ilmeisen harvoista maista, missä Saturday Night Fever oli Greasea suositumpi. Ero ei kuitenkaan ollut valtava, alle 25 000 katsojaa. Joulukuun 8. päivänä 1978 täkäläisille valkokankaille saapunut Grease keräsi 425 000 katsojaa ja oli vuoden toiseksi katsotuin ensi-ilta.

John Travolta Kaupunkicowboyna (1980). Kuva: Paramount Pictures

Entäs nyt, Travolta?

Robert Stigwoodin ja Travoltan kolmen elokuvan sopimuksen viimeinen filmi oli Jane Wagnerin ohjaama ja käsikirjoittama Hetki hetkeltä. Jouluksi 1978 valmistunut draamafilmi kertoo Travoltan näyttelemän nuoren kulkurin ja Lily Tomlinin näyttelemän vanhemman seurapiirinaisen romanssista. Wagner oli Tomlinin naisystävä, jolle Hetki hetkeltä oli debyytti pitkän elokuvan tekijänä. Kun kriitikot teurastivat filmin ja se kaiken lisäksi jäi ilman yleisöä, Wagnerin elokuvaura loppui hetki alkuunsa. Hetki hetkeltä tuli Suomeen heinäkuussa 1979, mutta keräsi alle 12 000 katsojaa.

Travoltan ura ei kuitenkaan tähän tyssännyt, vaan hän filmasi seuraavina vuosina James Bridgesin Kaupunkicowboyn (1980) ja Brian De Palman klassikkoelokuvan Blow Out – viimeinen todistaja (1981), joka oli uudelleenfilmatisointi Michelangelo Antonionin Blow Upista (1966). Kassamagneetteja nämä eivät kuitenkaan olleet, joten Stigwood ja Travolta löyttäytyivät jälleen yhteen tehdäkseen jatko-osan Saturday Night Feverille. Alkuperäisen elokuvan hittilaulun mukaan nimetty Staying Alive (1983) oli tuhoontuomittu hanke.

Rockyn ohjaaja Avildsenia ei tällä kertaa kaivattu, vaan ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi palkattiin Rockya näytellyt Sylvester Stallone. Stallone oli jo ohjannut Paradise Alley – helvetin kapakan (1978) ja Rockyn uusintaottelun (1979), mutta Staying Alive oli hänen ensimmäinen ohjaustyönsä, missä miehellä itsellään ei ollut pääroolia. Vaikka Staying Alive sai kriitikoilta täyslaidallisen ja jäi kauas ensimmäisen osan suosiosta, tuotti se kuitenkin hyvät voitot tekijöilleen. 22:lla miljoonalla dollarilla tuotettu elokuva keräsi maailmanlaajuisesti yli 125:n miljoonan dollarin lipputulot. Suomessa se sai hieman yli 80 000 katsojaa,  huomattavasti enemmän kuin Rockyn uusintaottelu, joka syystä tai toisesta meni vain alle 30 000:lle katsojalle. Ensimmäinen Rocky sai kuitenkin sentään 195 000 katsojaa.

Grease oli jo saanut jatko-osansa ennen Staying Aliveta. Sen enempää Travolta kuin Newton-Johnkaan ei halunnut olla mukana jatko-osassa, joka kirjoitettiin eräänlaiseksi ensimmäisen osan kopioksi, mutta vaihtamalla osittain sukupuolirooleja keskenään. Pääosiin kiinnitettiin Maxwell Caulfield ja Michelle Pfeiffer, jotka olivat molemmat näyttelijäuriensa alussa. Budjetti pidettiin aisoissa, ohjaajaksi palkattiin ensimmäisen Greasen koreografi Patricia Birch ja käsikirjoittajaksi Ken Finkleman, joka ohjasi samana vuonna jatko-osan Hei, me lennetään! -hittikomedialle. Grease 2 sai haukut, kehnon yleisömenestyksen (Suomessa katsojamäärä jäi täpärästi alle 50 000:n) ja suunnitelmat laajemmasta elokuvasarjasta tyssäsivät siihen. Caulfieldin elokuvaura ei koskaan lähtenyt nousuun, mutta Pfeifferista sen sijaan tuli kestotähti De Palman Scarface – arpinaaman (1983) myötä.

Olivia Newton-John puolestaan sai Greasen jälkeen pääroolin fantasiamusikaalista Xanadu (1980). Robert Greenwaldin ohjaaman suuren budjetin elokuvan miespääosassa nähtiin legendaarinen musikaalitähti Gene Kelly. Siitä huolimatta, että Xanadu näin tarjosi jotakin niin nuoremmille kuin vanhemmillekin katsojille, sai se täystyrmäyksen kriitikoilta, eikä maksavakaan yleisö innostunut. 

Newton-John ja Travolta elokuvassa Sykettä suonissa (1983). Kuva: 20th Century Fox

Niinpä molemmat Greasen tähdet olivat vain viisi vuotta elokuvan jälkeen hitin tarpeessa. Kaksikko palasi yhdessä valkokankaille John Herzfeldin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa romanttisessa fantasiakomediassa Two of a Kind (1983), joka sekin sai arvostelijoilta vain haukkuja. Suomessa elokuvalle keksittiin antaa myyvempi nimi Sykettä suonissa, mutta ei se silti saanut 7 352:ta katsojaa enempää. Yhdysvalloissakin yleisömenestys jäi vaatimattomaksi, ja niinpä Newton-John luopui elokuvaurastaan. Travolta puolestaan teki 1980-luvulla enää vain neljä elokuvaa, joista ainoastaan Amy Heckerlingin ohjaama Hei, kuka puhuu -komedia (1989) oli yleisömenestys. Laadukkaammissa merkeissä Travolta oli jälleen pinnalla Quentin Tarantinon Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta -hittifilmin (1994) myötä. Pulp Fiction on nyt vanhempi elokuva kuin Saturday Night Fever oli Pulp Fictionin ilmestyessä, eikä vastaavaa comeback-roolia ole näkyvissä Travoltan uralla. 

Stigwood saavutti suuren yleisön suosion vielä Alan Parkerin ohjaamalla Evitalla (1996), josta tuli hyvä menestys ympäri maailman. Se jäi tuottajamogulin viimeiseksi elokuvaksi. Saturday Night Feverin ohjaaja John Badham saavutti suuren yleisön suosion WarGames – sotaleikeillä (1983) ja Kuin lintu langalla -rikoskomedialla (1990), mutta ei ole viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen ohjannut teatterilevityksen saanutta elokuvaa. Randal Kleiser puolestaan ohjasi heti Greasen perään toisen suuren hitin, Brooke Shieldsin tähdittämän Sinisen laguunin (1980), joka sai Suomessakin yli 200 000 katsojaa. Kultsi, suurensin kakaran -komediaa (1992) lukuun ottamatta Kleiser ei ole saavuttanut erityisen suurta suosiota.

John Travoltan suurimmat hitit Suomessa

Saturday Night Feverin ja Greasen Blu-ray-tallenteita on yhä saatavilla myymälöissä ja nettikaupoissa.