Julisteet: Julistegalleria.net

Roger Moore (1927–2017) on Suomen tilastoidun elokuvahistorian suosituimpia ulkomaisia näyttelijöitä, kun suosion mittarina käytetään elokuvien katsojalukuja ja puhutaan nimenomaan pääosanäyttelijöistä.

Vuonna 1972 alkaneen tarkan ja järjestelmällisen katsojatilastoinnin aikana Moore nähtiin Suomen valkokankailla 25:ssä elokuvassa, jotka keräsivät yhteensä 4 263 958 katsojaa. Mooren mahtavan suosion suurin syy oli tietysti seitsemän James Bond -filmiä, joille kertyi yhteensä 3,1 miljoonaa katsojaa. Mooren suosituin Bond-filmi, Octopussy – mustekala (1983), on koko sarjan kolmanneksi katsotuin osa: vain Daniel Craigin kaksi viimeistä Bondia ovat menneet sen ohi.

Television Pyhimyksenä suomalaisillekin tutuksi tullut Moore oli näytellyt pikkurooleja valkokankaalla jo 1940-luvulla ja ollut MGM:n sopimusnäyttelijänä 1950-luvun puolivälissä, mutta vasta Bondin rooli teki hänestä filmitähden – eikä Moore tyytynyt näyttelemään pelkästään Bond-filmeissä.

Susannah York ja Moore siistiytymässä elokuvassa Kultaa. Kuva: Avton Films

Kultaa, sanoi Roger Moore

Moore nähtiin ensimmäisen kerran salainen agentti 007:nä vuonna 1973. Guy Hamiltonin ohjaama Elä ja anna toisten kuolla sai komeat 484 865 katsojaa. Kolmisen vuotta aiemmin Moore teki uransa mieluisimman roolin Basil Deardenin ohjaamassa trillerissä The Man Who Haunted Himself (1970). Kun Elä ja anna toisten kuolla meni hyvin Suomessa, päätettiin myös Deardenin ohjaustyö tuoda täkäläisille valkokankaille. Nimeksi lätkäistiin Bond-henkinen Elä kahdesti, mutta ei se silti saanut kuin reilut 35 000 katsojaa.

Veijareita ja pyhimyksiä -televisiosarjaa tehdessä Moore oli työskennellyt ensimmäisen kerran ohjaaja Peter R. Huntin kanssa. Hunt oli kokenut elokuvaleikkaaja, joka oli osallistunut tässä toimessa viiden Bond-filmin tekoon ja lisäksi vielä toiminut kolmessa toisen kuvausryhmän ohjaajana. Hunt teki debyyttinsä elokuvaohjaajana Bond-filmillä Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (1969), mutta hänen ohjaajauransa jatkui vasta Mooren kanssa tehdyllä toimintaseikkailulla Kultaa (1974). Johannesburgissa kuvatusta brittituotannosta tuli Mooren ensimmäinen elokuva Bond-kiinnityksen jälkeen. Se saatiin Suomen valkokankaille kuukautta ennen toista Bond-filmiä, joka sitten hautasi pikkukilpailijansa alleen. Kultaa sai kuitenkin 76 643 katsojaa ja oli vuoden 28. katsotuin ensi-ilta, kun 007 ja kultainen ase pyöri 420 450 katsojalle ja oli vuositilaston kolmas.

Moore ja Kultaa-elokuvan vastanäyttelijä Susannah York nähtiin yhdessä myös Christopher Milesin ohjaamassa Kultakädessä (1975), alkuperäiseltä nimeltään That Lucky Touch. Kenties Suomessa yritettiin verrata sitä Kultaan ja parantaa elokuvan yleisömenestystä, mutta lopputulos oli kuitenkin huono: 22 705 katsojan tulos ja vuositilaston 83. sija osoittivat, etteivät suomalaiset halunneet nähdä Moorea pelkässä komediassa. Samaa kertoi myös episodielokuva Viettelijät (1980), jonka vetonauloiksi Gene Wilder ja Moore palkattiin. 14 263:lla katsojallaan se ylsi juuri ja juuri vuoden sadan katsotuimman ensi-illan joukkoon, sijalle 96.

Wilbur Smithin romaaniin pohjautuneen Kultaa-elokuvan tuotannosta vastasi Michael Klinger, joka halusi tehdä elokuvan myös Smithin Joka pirua kutsuu -romaanista. Hunt toimi jälleen ohjaajana ja Moore sai kaverikseen Lee Marvinin. Kuvausryhmä suuntasi jälleen Etelä-Afrikkaan, ja tuloksena oli kaksi- ja puolituntinen sotaseikkailu. Ripaus ensimmäistä maailmansotaa, eksotiikkaa, kauniita naisia ja kaksi rautaista äijää saivat suomalaiset liikkeelle: Joka pirua kutsuu keräsi 99 942 katsojaa ja oli vuoden 15. katsotuin ensi-ilta.

Joka pirua kutsuu teki selvää jälkeä Mooren toisesta vuoden 1976 elokuvasta, Spesialisteista. Italiassa kuvattu rikostarina vaati valmistuakseen yhdeksän käsikirjoittajan ja kahden ohjaajan työpanoksen. Kehno laatu ei tarkoittanut kehnoa yleisömenestystä: 55 370 katsojaa oli kelpo tulos ja riitti vuositilastossa sijalle 37.

Roger Moore ja Richard Harris toiminnan miehinä. Kuva: Richmond Film Productions

Villihanhia, merta ja sotaseikkailuja

Mooren uran tärkeimpiä ohjaajia oli elokuva-alan erittäin kokenut sekatyömies Andrew V. McLaglen. Vaiteliaassa miehessä (1952) näytelleen Victor McLaglenin poika loi pitkän uran apulaisohjaajana ja eteni lopulta ikääntyneen John Waynen lännenfilmien ohjaajaksi. 1970-luvun puoliväliin mennessä hänestä oli tullut varma pienten ja vähän isompienkin toiminta- ja lännenfilmien ohjaaja, jollaista Mooren elokuviinkin kaivattiin. Nämä kaksi lontoolaislähtöistä miestä tekivätkin yhdessä peräti kolme filmiä parin vuoden aikana.

Ensimmäisenä valmistui Daniel Carneyn romaaniin pohjautuva Villihanhet (1978), suurella budjetilla tuotettu toimintatrilleri ryhmästä palkkasotilaita, jotka lähtevät Etelä-Afrikkaan pelastamaan vangittua presidenttiä. Juoni oli yksinkertainen ja jopa niin hyvä, että vuosikymmeniä myöhemmin Sylvester Stallone "lainasi" sitä The Expendables -elokuvassaan (2010). McLaglenin elokuvan ykköstähdeksi palkattiin Richard Burton, joka oli tehnyt ensimmäisen jättihittinsä jo 1950-luvun alussa. Nyt hänellä oli takanaan useampi floppi ja muutenkin vaatimattomampi vaihe urallaan. Burtonin ja Mooren seuraksi saatiin vielä Richard Harris, Hardy Krüger ja Stewart Granger. Viiden nimekkään miesnäyttelijän seikkailut kiinnostivat suomalaisiakin: 142 626:lla katsojallaan Villihanhet oli Mooren uran suurin menestys Bond-filmien ulkopuolella. Vuoden ensi-illoista se oli 16. katsotuin.

Roger Moore (vas.) ja Gregory Peck (oik.) Merten susina. Kuva: Lorimar Productions

Villihanhet joutui jo ennen Stallonen The Expendablesia varkauden kohteeksi, kun italialaiset keksivät tehdä Koodinimi: Villihanhet -nimisen (1984) kopion ja "jatko-osan" elokuvasta Klaus Kinskin, Lee Van Cleefin ja Ernest Borgninen näytellessä pääosia. Myös virallinen jatko-osa valmistui: Peter R. Huntin ohjaamassa Villihanhet 2:ssa (1985) palkkasotilaat eivät lähde pelastamaan presidenttiä diktaattorin kynsistä, vaan auttamaan Rudolf Hessin pakoon vankilasta. Yksikään alkuperäisen elokuvan viidestä tähdestä ei ollut mukana jatko-osassa, mutta Hessin rooliin tuottajat saivat todellisen legendan, Laurence Olivierin. Olivierista huolimatta Villihanhet 2 sai Suomessa vain 24 123 katsojaa.

Parta ei pahoille kasva. Roger Moore Ffolkesina elokuvassa Kaappaus Pohjanmerellä. Kuva: Universal Pictures

McLaglenin ja Mooren yhteistyö jatkui kahdella meriaiheisella filmillä, jotka molemmat valmistuivat vuonna 1980. Kaappaus Pohjanmerellä pohjautuu Jack Daviesin romaaniin ja kertoo tarinan taistelukouluttaja Ffolkesista (Moore), joka hälytetään apuun terroristien viritettyä pommeja kahdelle öljylautalle rahan toivossa. Tällä kertaa Mooren nimi oli krediiteissä ensimmäisenä, James Masonin ja Anthony Perkinsin edellä. Elokuva sai Suomessa 83 185 katsojaa.

James Leasorin romaaniin pohjautuva Merten sudet puolestaan on toisen maailmansodan aikaan sijoittuva toimintatrilleri, jonka pääosissa Mooren seurana nähtiin Gregory Peck, David Niven ja Trevor Howard. Tämä suuren budjetin elokuva oli juuri sellaista sota-aikaan sijoittuvaa toimintaa, jota suomalaiset rakastivat, ja niinpä Merten sudet saikin 126 351 katsojaa. Vuoden katsojatilastossa Merten sudet oli sijalla 18. ja Kaappaus Pohjanmerellä sijalla 24.

Ennen Merten susia Moore oli ehtinyt seikkailla toisessa maailmansodassa myös George P. Cosmatoksen ohjaamassa Pääkalloprikaatissa (1979). Kreikkalaisella saarella sotavankeina oleva joukkio päättää paeta ja viedä samalla taideaarteet parempaan turvaan. Elokuvan näyttelijäkaarti oli värikäs ja kansainvälinen: Moore, David Niven, Telly Savalas, Claudia Cardinale, Richard Roundtree, Elliott Gould, Stefanie Powers ja Sony Bono. Cosmatoksella oli kokemusta isosta näyttelijäkaartista jo Cassandran sillan (1976) ajoilta, mutta tämän ohjaajan läpimurtoelokuvan veroista menestystä Pääkalloprikaatista ei tullut. Sekin oli toki menestys 86 687:llä katsojallaan, mikä riitti vuositilaston 21. sijaan.

Dean Martin, Roger Moore ja Burt Reynolds aikovat Kanuunankuularalliin. Kuva: 20th Century Fox

Itseironiaa Kanuunankuularallissa ja Peter Sellersin saappaissa

Vielä Pääkalloprikaatiakin värikkäämpi näyttelijäkaarti oli Hal Needhamin Kanuunankuularallissa (1981). Hyvin ohuen juonen varaan rakennettussa kaahailukomediassa nähtiin Burt Reynolds, Dean Martin, Farrah Fawcett, Dom DeLuise, Sammy Davis Jr., Peter Fonda ja Jackie Chan. Moore näytteli rikasta perijää, joka kuvittelee olevansa Roger Moore. Toisin kuin Needhamin ja Reynoldsin edellisestä yhteistyöstä, Konna ja koukusta (1978), Kanuunankuularallista tuli suuri menestys myös Yhdysvaltain ulkopuolella. Pähkähullu komedia sai Suomessakin peräti 140 250 katsojaa ja oli vuoden kahdeksanneksi katsotuin ensi-ilta, päihittäen muun muassa George Millerin Asfalttisoturin (1981) ja Warren Beattyn Punaiset (1981).

Kanuunankuularallin jälkeen Moore kävi sekoilemassa Blake Edwardsin ohjaamassa Vaaleanpunaisen pantterin kirouksessa (1983), jossa Mooren hyvä ystävä David Niven teki viimeisen roolinsa. Elokuvasarjan tähti Peter Sellers oli kuollut pari vuotta aiemmin, mutta Edwardsia se ei estänyt. Ensin tehtiin yksi elokuva käyttämällä poistettuja otoksia Sellersistä aiemmista elokuvista, sen jälkeen rahastettiin muuten vain. Vaaleanpunaisen pantterin kirouksessa Clouseau, Sellersin tunnetuksi tekemässä roolissa, nähdään Moore, joka oli halusi tulla kreditoiduksi nimellä Turk Thrust II. Syynä oli Mooren vanha kaveri, ohjaaja Bryan Forbes, joka teki cameo-roolin Vaaleanpunainen pantteri -elokuvasarjan toisessa osassa ja käytti tuolloin nimeä Turk Thrust. Vaaleanpunaisen pantterin kirous kiinnosti Suomessa vain 11 506:ta katsojaa ja se oli vuoden 88. katsotuin ensi-ilta.

Roger Moore elokuvassa Pahan kasvot. Kuva: Cannon Group

Forbes ohjasikin Moorea heti seuraavana vuonna Pahan kasvoissa (1984). Sidney Sheldonin romaaniin pohjautuneessa trillerissä Moore näyttelee psykiatria, jota epäillään potilaansa murhasta. Moore, Rod Steiger ja Elliott Gould houkuttelivat teattereihin 16 226 katsojaa. Vuoden 1984 katsojatilastossa Pahan kasvot on sijalla 72.

Vuonna 1985 valmistuneen viimeisen Bond-filminsä jälkeen Moore näytteli enää pääosia vain hyvin halvalla tuotetuissa, useimmiten suoraan videolevitykseen menneissä elokuvissa. Muutamasta löytyi erikoisia Suomi-yhteyksiä: jugoslavialaisessa The Magic Snowman -elokuvassa (1988) Moore antoi ääneensä Lumi Ukko -nimiselle hahmolle ja Fire, Ice & Dynamitessa (1990) vilahtaa Keke Rosberg.

Moore teki cameo-rooleja vielä useissa elokuvissa, muun muassa Pyhimyksen uudelleenfilmatisoinnissa vuonna 1997, mutta filmien taso oli pääasiassa kehno.

Roger Mooren elokuvien katsojaluvut 1970–

Tarkat katsojaluvut 1.1.1972 lähtien.

Kreditoimattomat roolit kursivoituna.