Pan Vision on julkaissut DVD:llä viime vuonna valmistuneen lännenelokuvan Lone Rider, jonka pääosissa nähdään Lou Diamond Phillips ja Stacy Keach. Leffan ohjasi länkkärielokuvien veteraani David S. Cass Sr., jonka kanssa pääsimme tekemään haastattelun koskien Lone Rideria ja lisäksi työskentelyä John Waynen ja Robert Mitchumin kaltaisten tähtien kanssa.

 

David S. Cass Sr. länkkärisarjassa Streets of Laredo sheriffi Doniphanina vuonna 1995.

Kertoisitko meille miksi ja milloin päätit tehdä elämäntyösi elokuva-alalla?

Kasvoin Tucsonissa Arizonassa, ja high schoolin jälkeen lähdin töihin Old Tucson -nimiseen länkkärikylään, jossa kuvattiin lännenelokuvia ja pidettiin turistikierroksia. Olin revolverimies ja olin mukana näytöksissä, joita esitettiin kylässä käyville turisteille - tämän kautta aloitin stunt-urani, pääasiassa yritysten ja erehdysten kautta.

Aloitit elokuvaurasi sijaisnäyttelijänä ja stunt-miehenä lännenelokuvissa ja -televisiosarjoissa. Olit mukana mm. Andrew V. McLaglenin elokuvissa Lännen hurjapäät ja Kunnian laakso ja Burt Kennedyn filmeissä Sheriffin kosto ja Hyvät kaverit ja pahat kaverit. Minkälaista oli työskennellä John Waynen, Robert Mitchumin ja näiden ohjaajien kanssa?

Vuonna 1963 John Wayne tuli Old Tucsoniin Andy McLaglenin [Andrew V. McLaglen, ohjaaja] kanssa kuvaamaan Lännen hurjapäät -elokuvaa. Waynelle minut esitteli länkkärikylän johtaja, oppi-isäni Robert Shelton. The Duke antoi minulle pikkuroolin elokuvasta, ja olin todella hämmästynyt huomatessani seisovani John Waynen edessä, kätellen häntä ja puhuen hänen kanssaan.

Muutin Hollywoodiin vuonna 1964, jossa Andy alkoi käyttämään minua elokuvissaan näyttelijänä, joka pystyisi tekemään suurimman osan omista stunteistaan, eli minulle ei tarvittu sijaisnäyttelijää. Tein töitä näyttelijänä ja stunt-miehenä, tapasin paljon ihmisiä ”Wayne-yhteyden” kautta. Vuonna 1968 minut palkattiin Robert Mitchumin sijaisnäyttelijäksi Sheriffin kosto -elokuvaan. Jälleen olin työskentelemässä Hollywood-ikonin kanssa. Mitchum oli hyvin mukava mies, ei täynnä itseään, joka teki työnsä. Hän oli hyvin lojaali, ja meistä tuli ystäviä.

Sheriffin kostoa tehdessä tapasin Burt Kennedyn, josta tuli opettajani. Hän käytti minua useissa näyttelijä- ja stunt-tehtävissä vuosien aikana, ja hän oli mukana viemässä minua kameran taakse ohjaajaksi. Vuonna 1968 olin tekemässä televisiosarjaa Here Comes The Brides, jossa työskentelin yhden pääosanesittäjän sijaisnäyttelijänä, näyttelijänä ja stunt-koordinaattorina. Virgil Vogel ohjasi pari jaksoa, ja hänestä tuli toinen oppi-isäni, mitä ohjaamiseen tulee. Hän opetti minulle linsseistä ja kertoi, mitä tehdä eri kuvakokojen kanssa.

Kaikki tunnetut näyttelijät, joiden kanssa olen työskennellyt olivat niin yksilöllisiä, vanhan koulukunnan hemmottelemattomia ja lähes tai täysin ilman asenteita.

1970-luvulta lähtien olet työskennellyt myös näyttelijänä stunt-töiden ohella. Olet näytellyt pieniä rooleja mm. elokuvissa Maajäristys, Paholaisen saari, Rakkaus ei sula sateessa ja Portti ikuisuuteen sekä useissa tv-sarjaklassikoissa. Mikä sai sinut aloittamaan myös näyttelemisen?

Hypin vuosien ajan sijaisnäyttelemisen, stunt-koordinattorina toimisen ja näyttelemisen välillä, koska olin tällä hullulla alalla mukana työnteon vuoksi. Kaikkien töitteni kautta opin paljon siitä, mitä pitää tehdä ja mitä ei. Olen aina uskonut, että stunt-miehen tai -naisen turvallisuus on heidän epäselvyydessä, että annetaan yleisön uskoa näyttelijä tekevän kaiken. Minä hankkiuduin eroon sijaisnäyttelijävaatteistani heti, kun olin saanut stunttini tehtyä.

Näyttelijänä opin näyttelemistä, ja se antoi minulle myös hyvän kuvan siitä myöhempiä ohjaajavuosia varten, miten käsitellä ja kommunikoida näyttelijöiden kanssa. Jokaisella on oma prosessinsa ja ohjaajana sinun on työskenneltävä heidän kanssaan siinä prosessissa. Näyttelemisestä myös maksettiin hyvin, ainakin arizonalaisen kouluja käymättömän pojan mielestä.

Aloitit ohjaamisen alunperin toisen kuvausryhmän ohjaajana 1980-luvulla, jolloin seurasit pääohjaajan ohjeita. Ilmeisesti kokemuksesi stunt-koordinaattorina antoi sinulle mahdollisuuden ryhtyä työskentelemään toisen kuvausryhmän ohjaajana?

Burt Kennedy ja Virgil Vogel olivat kaksi ensimmäistä ohjaajaa, jotka lähettivät minut tekemään toisen kuvausryhmän töitä heille, josta oli hyötyä koko oppimisprosessin kannalta.


Toisen kuvausryhmän ohjaaja yleensä seuraa ohjaajan antamia ohjeita ja suunnitelmia. Kertoisitko meille jotain siitä, kun työskentelit Dick Lowryn kanssa Konna ja koukku 3 -filmin parissa, Robert Townen, Mel Gibsonin ja Kurt Russellin kanssa Tequila Sunrisen tuotannossa ja Burt Kennedyn kanssa Suburban Commandon parissa?

Dick Lowry, vau, en tiedä, mistä aloittaa. Tapasimme hänen tehdessä opiskelijaelokuvaansa A.F.I.:lla vuosia sitten. Meistä tuli ystäviä heti, hän oli/on erinomainen still-kuvaaja ja tunsi linssit erittäin hyvin. Hänen kanssaan oli hienoa työskennellä, ja hänellä oli tapana lähettää minut kuvaamaan toisen kuvausryhmän materiaalia ohjeidensa mukaan; hän sanoi, että mikäli aikaa jää, voin tehdä kuvat omalla tavallani, jotta hänelle jäisi vaihtoehtoja.  

Tequila Sunrise oli loistava kokemus. Gibson ja Russell olivat ammattilaisia, jotka pitivät työstään. Eräänä iltana kuvasimme veneen räjäytyksen, jossa minulla oli käytettävissä kahdeksan kameraa samanaikaisesti, joita oli enemmän kuin minulla on koskaan ollut.

Suburban Commandosta: Burt sanoi minulle aina ”Olet lukenut käsikirjoituksen, kuvaa se”. Hän luotti minuun. Hulk Hoganin kanssa työskentely oli kuin potku munille. Burt Kennedy oli se mies, jolle soitin ensimmäisen oman ohjaustyöni toisena kuvauspäivänä. Kerroin hänelle olevani erittäin hermostunut, ja hän kertoi itse aina olleensa myös; mikäli en jonakin päivänä olisi hermostunut, minun pitäisi lopettaa, koska ottaisin työn itsestään selvänä. Ohje tuli mieheltä, joka oli hyvin rauhallinen käytökseltään, jonka ei koskaan uskoisi olevan hermostunut - palkittu 2. maailmansodan veteraani.

Hard Time 2 - kahden tulen välissä oli ensimmäinen ohjaustyösi. Kertoisitko, miten päädyit mukaan projektiin ja minkälaista oli ohjata oma elokuva?

Ensimmäinen ”kokonaisen elokuvan” ohjaustyö vuonna 1999 tuli minulle, koska olin tuottamassa elokuvaa, jonka olin kirjoittanut yhdessä Larry Levinsonin, vastaavan tuottajan, kanssa. Teimme peräkkäin kolmea ”viikon elokuvaa” televisiolle Burt Reynoldsin kanssa. Minä hoidin toisen kuvausryhmän ohjaamisen ensimmäisessä filmissä, jonka ohjauksesta ja pääosasta Burt vastasi. Larry ja Burt halusivat minun ohjaavan toisen elokuvan, mutta minä epäröin, koska olin tyytyväinen työhöni toisen kuvausryhmän ohjaajana, mutta he painostivat ja minä tein sen. Tuon elokuvan jälkeen olen ohjannut kaksi nelituntista minisarjaa ja noin 26-27 parituntista elokuvaa, jonka lisäksi olen työskennellyt toisen kuvausryhmän ohjaajana sellaisissa elokuvissa kuten Liettuassa kuvatussa Attila - barbaarien kuningas -filmissä ja Maltalla kuvatussa Troijan Helenassa. Kaikki vuodet tähän mennessä - 46. tänä vuonna - ovat olleet yhtä suurta oppimisprosessia ja opin yhä uutta.

Lännenelokuvat ovat ilmeisesti aina olleet lähellä sydäntäsi, sillä aloitithan elokuvaurasi niiden parissa stunt-miehenä, jonka jälkeen työskentelit toisen kuvausryhmän ohjaajana menestyssarjoissa Streets of Laredo ja Dead Man’s Walk, ja lopulta vuonna 2002 ohjasit ensimmäisen lännenelokuvasi Johnson County War Tom Berengerin ja Burt Reynoldsin tähdittämänä. Mitä lännenelokuvat merkitsevät sinulle ja minkälaista niiden tekeminen on?

Lännenelokuvan tekeminen saa - ainakin minut - tuntemaan, että olet tekemässä “oikeaa” elokuvaa. Minulle se on välähdys lapsuudestani, jolloin istuin Fox Theaterissa Tucsonissa lauantaiaamuisin katsomassa Yksinäistä ratsastajaa. Se on myös pala oikeaa Americanaa. Koko maailma on muuttunut hieman amerikkalaisten länkkäreiden kautta; hyvä vastaan paha, länkkäreiden mystisyys kiinnostaa suuria yleisömääriä. Ikävä kyllä, nykypäivänä lännenelokuvia on vaikea myydä, kunnes joku tekee ”suuren hitin”, jonka jälkeen ne kiinnostavat taas.

Näin Lone Riderin pari päivää sitten ja pidin siitä paljon. Erityisesti silmään pistivät hienot kuvauspaikat. Missä kuvasitte filmin ja miten suurella budjetilla?

Lone Rider kuvattiin ympäri Los Angelesia Kaliforniassa, mutta elokuvassa näkyvä kylä ja muut lavasteet olivat Disney Ranchilla Kalifornian Newhallissa, karut vuoret löytyivät Los Angelesin pohjoisosasta. Lone Riderin budjetti oli paljon vähemmän kuin voisi kuvitella.

Lone Rider oli toinen lännenelokuva, jonka teit yhdessä Lou Diamond Phillipsin kanssa. Hänen roolisuorituksestaan on helppo nähdä, että tulette hyvin toimeen keskenänne. Voisitko kertoa jotain työskentelystä hänen kanssaan ja uusista yhteisistä projekteista?

Haluaisin työskennellä Loun kanssa uudelleen, hän on ilahduttava ihminen, joka nauttii työstään. Hän on ohjannut hetki sitten elokuvan [Love Takes Wing, 2009] Hallmark-kanavalle, jonka kanssa hän teki hyvää työtä.

Texas Rangers julkaistiin vuonna 2001, ja olit mukana elokuvassa yhtenä tuottajista. Steve Minerin ohjaaman suuren budjetin länkkärin pääosissa nähtiin James Van Der Beek, Rachael Leigh Cook ja Ashton Kutcher. Kertoisitko jotakin tämän filmin tekemisestä?

Olin pettynyt Texas Rangersiin, koska siinä ei ollut kunnon tarinaa ja siihen käytetyllä rahalla saatiin vain suurelta ja kiiltopintaiselta vaikuttava ”viikon televisioelokuva”.

Jos voisit tehdä haluamasi kaltaisen televisiosarjan tai elokuvan, minkälainen se olisi?

Pidän sellaisten televisioelokuvien ja -sarjojen tekemisestä, joissa on tilaa huumorille. Minun makuni yltää aina John Fordista Frank Capraan ja Alfred Hitchcockiin.

Miten elokuva-ala on mielestäsi muuttunut siitä, mitä se oli aloittaessasi alalla?

Vuosien aikana koko ala on muuttunut useilla eri tavoilla, uskon siitä tulleen poliittinen ja sanomapainotteinen ala. Samuel Goldwyn sanoi kerran nuorelle käsikirjoittajalle, jolla oli ”sanoman sisältävä käsikirjoitus”, että hän tekee elokuvia, jotka viihdyttävät, pelästyttävät, itkettävät tai naurattavat, mutta jos sinulla on sanoma, mene Western Unionille. Poliittisella korrektiudella on suuri varjo koko bisneksen yllä. Jos emme voi nauraa itsellemme, olemme tuhoontuomittuja.

Voitko kertoa, mikä on suurin ero teatterilevitykseen ja televisiolevitykseen päätyvien elokuvien tekemisen välillä?

Erona teatteri- ja televisioelokuvan välillä on aika ja raha. Teatterielokuvien tekemiseen on enemmän kumpaakin.

Mitä vinkkejä antaisit nuorille elokuvantekijöille, jotka haaveilevat urasta Hollywoodissa?

Kenen tahansa, jonka unelma on työskennellä tällä hullulla alalla, on lähdettävä sen perään, olla antamatta periksi, otettava vastaan apua keneltä tahansa ja muistettava, ettei tiedä kaikkea, me kaikki tarvitsemme apua, kyse on ryhmätyöstä. Ellei ole toimintahäiriöinen, tällä alalla pysyy kauemmin kuin kaksi vuotta.

Mitä sinulla on tällä hetkellä työnalla?

Ohjasin Julie Benzin, Elliot Gouldin ja JoBeth Williamsin tähdittämän Uncorked-televisioelokuvan muutama kuukausi sitten, ja valmistelen jouluaiheista elokuvaa tällä hetkellä, jonka kuvaukset aloitan heinäkuun seitsemäntenä päivänä. Tähän mennessä Dean Cain ja Ben Vareen ovat liittyneet näyttelijöiden joukkoon.


Koska olen suomalainen, on minun kysyttävä seuraava kysymys: mitä tiedät Suomesta, oletko kenties työskennellyt suomalaisten elokuvantekijöiden kanssa ja - ennen kaikkea - haluaisitko tehdä elokuvan Suomessa?

Olen työskennellyt suomalaisten elokuvantekijöiden kanssa Attila - barbaarien kuningas -elokuvan parissa, jossa osa kuvausryhmästä oli Suomesta. Haluaisin kuvata elokuvan Suomessa, ja minulla on kuusivuotias poika, joka rakastaa matkustamista - itse asiassa hotelleista ja hisseistä hän oikeasti pitää.

 

 

 

 

David S. Cass Sr:n ohjaama ja Lou Diamond Phillipsin tähdittämän Lone Riderin DVD-julkaisu on nyt kaupoissa. Lue elokuvan arvostelu tästä.