tpasopimus
Ylen ja Fennadan välinen sopimus allekirjoitetaan keväällä 1967. Yle.

Väinö Linnan kolmas romaani Tuntematon sotilas (1954) kelpasi filmattavaksi heti tuoreeltaan. Suomen Filmiteollisuus tuotti, Juha Nevalainen käsikirjoitti ja Edvin Laine ohjasi elokuvan, joka rikkoi kaikki siihenastiset kotimaisen elokuvan katsojaennätykset ja veti teattereihin arviolta lähes kolme miljoonaa katsojaa – maassa, jossa oli tuolloin neljä miljoonaa asukasta.

Tämän jälkeen Linnan järjestyksessään toinen romaani, Musta rakkaus, päätyi filmattavaksi samalla kokoonpanolla: T. J. Särkän johtama SF tuotti, Nevalainen käsikirjoitti ja Laine ohjasi vuonna 1957 valmistuneen elokuvan. J. L. Runebergin Sven Tuuvan filmatisoinnin (1958) Linna ja Nevalainen käsikirjoittivat Laineen jälleen ohjatessa ja SF:n tuottaessa. Sven Tuuvaa Laine piti parhaimpanaan vuonna 1964 Elokuva-Aitalle antamassaan haastattelussa, ”koska se on aidosti ja voimakkaasti suomalaisittain tehty elokuva. Parin kauneusvirheen takia se kivitettiin arvostelun taholta.”

Linnan vuosina 1959 ja 1960 ilmestyneet Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogian kaksi ensimmäistä osaa olivat nekin nopeasti filmattavien aiheiden listalla. Suomen Filmiteollisuus oli jo lopettelemassa toimintaansa, sen viimeiset elokuvat ilmestyivät vuoden 1963 puolella, mutta Fennada-Filmi oli halukas lähtemään filmatisoinnin tuottajaksi. Samana vuonna, 1962, romaanitrilogian kolmannen osan ilmestymisen kanssa Nevalainen laati elokuvakäsikirjoituksen sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta. Nevalaisella oli tiedossaan budjettirajoitus, 400 000 markkaa (noin 605 000 nykyeuroa), joka omalta osaltaan vaikutti siihen, mitä käsikirjoitukseen saattoi ottaa mukaan ja mitä oli jätettävä suosiolla pois.

Kuvaukset oli tarkoitus aloittaa vuonna 1963 Laineen jälleen ohjatessa, mutta samaan aikaan alkanut näyttelijälakko aiheutti suunnitelmien viivästymisen. Kun näyttelijälakko sitten kesti aina vuoteen 1965 saakka, ei filmaustöitä päästykään aloittamaan.

Vuonna 1967 Fennada-Filmi ja Yleisradio tekivät historiaa: syntyi sopimus ensimmäisestä elokuvasta, jossa Yleisradio oli mukana jo tuotantovaiheessa. Ylen pääjohtaja Eino S. Repo oli hankkeelle myötämielinen ja osittain perusteli päätöstä sillä, että televisiotoiminta oli vaikeuttanut ”taidefilmien” asemaa. Osallistumalla tärkeästä kansallisesta aiheesta kertovaan elokuvaan voisi Yleisradio antaa jotakin takaisin elokuvateollisuudelle. Lehdissä heräsi poru siitä, että Yleisradio antaa rahaa 1940-luvulla debytoineen ohjaajan elokuvaan, eikä tue nuoria ja vihaisia miehiä, joiden elokuvat kylläkin saivat rahanarvoisia valtionpalkintoja.

taallapohjantahdenalla

Repo kuitenkin totesi, ettei Ylellä ollut ”taloudellisia mahdollisuuksia osallistua joka vuosi muihin elokuvahankkeisiin". Ylen ja Fennadan välinen sopimus velvoitti Yleä rahoittamaan elokuvasta tasan puolet, 450 000 markkaa, joko rahana tai muuna apuna, esimerkiksi kalustolainana ja työsuorituksina. Edelleen sovittiin siitä, että kun Fennada oli saanut elokuvasta takaisin oman osuutensa ja 10 % yritysvoiton, saisi Yle sen jälkeen 150 000 markkaa elokuvan tulevista tuotoista, jotka yhtiö ilmoitti sijoittavansa seuraavaan yhteistyöelokuvaan. Ensisijaisesti sopimus takasi Ylelle elokuvan kaikki televisio-oikeudet niin koti- kuin ulkomaillekin.

Yleisradion edustajaksi Pohjantähden filmatisointiin määrättiin ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Kassila, joka oli ohjannut useita elokuvia Fennadalle ja vielä 1960-luvun alkupuolella toiminut siellä tuotantopäällikkönäkin Mikko Niskasen Sisseissä (1963). Nyt Kassila oli Ylen leivissä, ja sai tehtäväkseen osallistua niin käsikirjoitustyöhön kuin toimia tuotantopäällikkönä ja lopulta vielä leikata elokuvan materiaaleista televisiosarjan, joka oli määrä esittää aikaisintaan pari vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen.

Kassila laati Nevalaisen vanhan käsikirjoituksen pohjalta uuden käsikirjoituksen, josta hän edelleen yhdessä Laineen ja Linnan kanssa teki lopullisen version. Linnalla oli veto-oikeus, jota hän ei omien sanojensa mukaan käyttänyt.

Vuonna 1967 edettiin siis jo niin pitkälle, että Fennada saattoi lehti-ilmoituksella etsiä sellaisia henkilöitä tai muita tahoja, jotka ovat tallettaneet vuosisadanvaihteen vaatteita, huonekaluja ja muita esineitä. Mainoksessa puhuttiin suuresta värielokuvasta, epäsuorasti viitattiin kansalaisvelvollisuuteen, mutta toisaalta myöskin luvattiin maksaa esineistöstä vuokraa tai ostaa ne kokonaan omaksi. Laine puolestaan kertoi lehdissä, ettei Pohjantähdestä tule filmattua teatteria tai ”kansantieteellistä filmiä”.

Samaan aikaan vuonna 1967 Fennadalla oli suunnitelmia ”Osku-nimisen sotaromaanin” filmaamisesta, mutta työhön päätettiin ryhtyä vasta Pohjantähden valmistumisen jälkeen. Lopulta tätä filmiä ei koskaan tehty. Kyseessä on saattanut olla Jukka L. Mäkelän teos OsKu: tiedustelua ja kaukopartiointia välirauhan ja jatkosodan ajoilta (1966).


Budjetti kasvaa

Pohjantähden lavastajaksi palkattiin Ensio Suominen ja kuvaajakseen Laine valitsi Olavi Tuomen, joka oli kuvannut Laineen ohjauksista Tuntemattoman sotilaan, Sven Tuuvan ja myöskin Laineen kaksi viimeisintä, vuonna 1962 valmistunutta elokuvaa. Tuomi oli nyt ensimmäistä kertaa kuvaamassa pitkää värifilmiä. Värit tulivat Laineen mukaan olemaan hillittyjä; voimakkaita värejä haluttiin välttää, jotta lopputulos olisi realistisen näköinen. Pohjantähteä työstäessään Laine kertoi nähneensä Michelangelo Antonionin Blow-Upin (1966); ”Aijai, kuule, niitä värejä. Sitä minäkin tässä haen”, hän kertoi eräälle lehdelle. 

Näyttelijöiksi Laine halusi pääasiassa entuudestaan ainakin elokuvayleisölle tuntemattomia kasvoja, joita tietysti etsittiin teattereista ja koekuvausten kautta. Niminäyttelijöistä suurimmassa roolissa oli Matti Ranin, joka näytteli Salpakarin roolin. Hänellä oli takanaan mittava filmiura, yksi Jussi-palkinto ja jo seitsemän Laineen kanssa tehtyä filmiä, tunnetuimpana tietysti Tuntematon sotilas. Suon ja kuokan kanssa hääräävän Jussin rooliin valittiin Risto Taulo, joka oli kesken elokuvan kuvausten osallisena mopokolarissa. Taulo leikattiin ja saatiin kuntoon, ja niin hän saattoi palata filmaamaan osansa loppuun.

Kuvausten käynnistäminen viivästyi syksystä 1967 aina tammikuun 29. päivään 1968 saakka. Syyksi ilmoitettiin Ylen byrokratia, toisaalta alimitoitettu budjetti. ”Jos kaikki menee kuten on suunniteltu, kuvaukset kestävät 5–6 kuukautta ja sitten leikkaus, on elokuvan ensi-ilta lokakuun 11. päivänä”, Mäkelä kertoi lehtihaastattelussa. Kesäkuussa kävi ilmi, että budjetti oli vieläkin liian pieni. ”Elokuvan talousarvio on kuitenkin nyt vajaat 1 000 000 mk, ja jo tässä vaiheessa on selvää, että se on arvioitu liian pieneksi”, tuottaja Mäkelä kertoi. Jonkin ajan päästä puhuttiin 1,1 miljoonasta.

”Hyvästä suunnittelusta huolimatta joudumme koko ajan toteamaan, että laskelmat eivät pidä paikkansa, kun on näin suuri juttu kysymyksessä. Olemme joutuneet pestaamaan aivan uusille vakansseille ihmisiä, joita emme tulleet ajatelleeksikaan aikaisemmin. Koko juttu on muuttunut aika tavalla siitä, kun ensimmäisen budjetin teimme viisi vuotta sitten”, tuotantopäällikkö Kassila kertoi.

”Vaikka Pohjantähti on Fennadan 55. elokuva, en olisi millään ennakolta uskonut, että tämän filmaamiseen liittyy niin paljon työtä ja vaikeuksia”, Mäkelä sanoi elokuvan ulkokuvausten valmistuttua.

tpa2

Filmi pantiin purkkiin Ylen ja Fennadan studioilla, Sipoossa, Malmilla ja ainakin alkuperäisten suunnitelmien mukaan myöskin Etelä-Hämeessä. Fennadan Kulosaaren studioon rakennettiin pappilan lavasteet: 13 huonetta ja keittiö. Koskelan torpan päärakennus oli kulissi, todellisuudessa vain kaksi seinää ja telineen päälle nostettu pahvinen savupiippu. Sen enempää lihaa ei ollut karjarakennuksenkaan luiden ympärillä, saunarakennus taasen oli muovihirsistä kyhätty.

Elokuvan suurinta joukkokohtausta varten Santahaminaan punavankileirijaksoa varten saatiin 2 300 varusmiestä avustajiksi. ”Parituhatta avustajaa oli minusta jotakin vallan mahtavaa, ennennäkemättömän suurta. Sitten menin katsomaan venäläisten Sotaa ja rauhaa. Mitä lie siinä ollut avustajia, viisikymmentä tuhatta”, Laine sanoi. Pääsääntöisesti elokuvan kuvauksissa hääräsi viitisenkymmentä ihmistä, näyttelijät mukaan luettuna.

Elokuvan kuvaukset saatiin päätökseen vasta heinäkuussa, tosin sen jälkeen otettiin vielä pari maisemakuvaa. Siitä huolimatta Mäkelän lokakuun 11. päivälle suunnittelema aikaistui lähes kuukaudella syyskuun 13. päivään 1968. Syy tähän lienee ollut yksinkertainen: leikkaaja Juho Gartz ryhtyi työhön jo kuvausten ollessa kesken, leikkasi elokuvaa sitä mukaa kuin ehti ja uutta materiaalia tuli. Esityspituutta elokuvalle kertyi peräti 186 minuuttia, mutta elokuvateattereissa se nähtiin silti ilman väliaikaa.

Lähes ennätysmäinen yleisömenestys

Kun elokuva oli kuvattu ja matkalla ensi-iltaan, puhuttiin tuotantokustannusten nousseen 1 350 000 markkaan. Todellisuus oli kaukana siitä: 2 579 027 markkaa, nykyrahassa peräti 3 910 579 euroa. Kyseessä oli ylivoimaisesti kallein kotimainen elokuva siihen mennessä (ellei pääosin neuvostoliittolaisten rahoittamaa Sampoa lasketa), ja edelleen kaikkien aikojen 17. kallein kotimainen.

Valmiista elokuvasta vedettiin yhdeksän esityskopiota, jotka matkasivat ensi-iltaviikonloppuna Helsinkiin, Jyväskylään, Lahteen, Ouluun, Poriin, Tampereelle, Turkuun ja Vaasaan. Helsingissä elokuva pyöri aluksi Bristolissa ja Rexissä, kahdessa teatterissa samanaikaisesti myös kaikissa muissa kaupungeissa paitsi Vaasassa. Kuopioon elokuva saatiin kaksi päivää myöhemmin, 15. syyskuuta. Yhdeksän kopion riittäminen viiteentoista teatteriin järjestettiin sovittamalla esitysaikatauluja siten, etteivät näytökset osuneet samaan aikaan.

Yleisömenestys oli suuri, valtava, vaikka Pohjantähden elokuvalipun hinta olikin 75 % korkeampi kuin alle kolmituntisten elokuvien ja Sosiaaliministeriön luvalla vielä 25 % korkeampi kuin muiden yli 3-tuntisten filmien. Lokakuun 27. päivään mennessä Täällä Pohjantähden alla oli saanut 332 365 katsojaa, vaikka elokuva pyöri edelleenkin vain 12 kaupungissa ja 18 teatterissa. Tamperelaisten osuus katsojamäärästä oli lähes 41 000. Suomenmaa-lehden mukaan elokuvan 1 450 000 markan tuotantokustannukset olisi suunnilleen saatu takaisin [tuotantokustannusluku on yli miljoonan markan verran alakanttiin]. Yleisömenestyksen myötä Väinö Linna ehti jo kertoa, että myös romaanisarjan viimeinen osa filmataan, mutta kuvaukset aloitetaan vasta syksyllä 1969.

Tammikuussa 1969 Pohjantähden katsojamäärä ylitti 600 000 rajan – helsinkiläisten katsojien osuus oli 150 000. Heinäkuussa luku näytti jo yli 900 000, eikä luku siis sisällä muita kuin kotimaan teattereista tulleet katsojat. Heinäkuussa 1970 yhdysvaltalainen elokuvalehti Variety uutisoi Pohjantähden olevan ”kansallinen blockbuster”, jonka budjetti oli 400 000 dollaria (nykyrahassa 2 440 000 dollaria) ja tuottajan osuuden lipputuloista 500 000 dollaria (nykyrahassa yli 3 miljoonaa dollaria).


Palkinnot

Täällä Pohjantähden alla sai valmistumisvuonnaan 50 000 markan arvoisen valtion elokuvapalkinnon; nykyrahassa sen arvo olisi noin 75 000 euroa. Valtionpalkinnon saivat myös Maunu Kurkvaaran Miljoonaliiga (50 000 mk), Timo Bergholmin Punahilkka (70 000 mk), Jörn Donnerin Mustaa valkoisella (110 000 mk) ja Risto Jarvan Ruusujen aika (150 000 mk). Esimerkiksi Ruusujen ajan tuotantokustannukset olivat vain 320 000 mk ja katsojia kertyi vaivaiset 30 000, Miljoonaliigan budjetti oli 200 000 mk, värielokuva Mustaa valkoisella pantiin purkkiin 580 000 markalla ja levitystuotot kohosivat 434 000 markkaan, ja edelleen väreissä kuvattu Punahilkka syntyi 515 000 markan budjetilla. Jotain Pohjantähden vähäisestä esityskopiomäärästä kertoo se, että Punahilkka levisi kymmenellä kopiolla, Mustaa valkoisella yhdeksällä, Ruusujen aika kahdeksalla ja Miljoonaliiga seitsemällä.

Valtionpalkinnon lisäksi Täällä Pohjantähden alla sai kirkon elokuvapalkinnon ja kolme Jussia, parhaasta ohjauksesta, lavastuksesta ja Kalevi Kahran sivuosasta. Lisäksi Väinö Linna sai erikois-Jussin "kansallisesti merkittävän aihemaailman tuomisesta suomalaiseen elokuvaan".


Ulkomaanmyynti ja Pohjantähti-yhdistelmäversio

Täällä Pohjantähden alla -elokuvan ensimmäinen ulkomainen esitys oli Moskovan filmifestivaaleilla heinäkuussa 1969. Linnan romaanitrilogia oli käännetty venäjäksi jo sitä ennen.

”Pyrimme heti alusta lähtien siihen, että Pohjantähdelle saadaan markkinoita myös ulkomailla”, Mäkelä kertoi elokuvan ollessa työvaiheessa. Toisaalla hän totesi, että ”eiköhän tämä mene esimerkiksi Saksaan ja Neuvostoliittoon”. Kaupat tehtiin lopulta Ruotsiin, Norjaan, Neuvostoliittoon, Unkariin ja Yhdysvaltoihin. 1970-luvulla Laineelle oli virolainen toimittaja kertonut elokuvan saaneen 600 000 katsojaa Viron elokuvateattereissa.

Svensk Filmindustrin kanssa kaupat tehtiin lokakuussa 1968, mutta sikäläinen ensi-ilta viivästyi seuraavan vuoden syyskuulle, koska Svensk Filmindustrin omistaman teatteriketjun ohjelma oli jo lyöty lukkoon pitkäksi aikaa. Lisäksi viivästymistä aiheutti elokuvan leikkaaminen lyhyemmäksi.

”Myös USA:sta on tullut pari ostotarjousta, mutta niihin ei ole suostuttu, koska haluamme myydä Pohjantähden jollekin suurelle yhtiölle. Myyntiä on toistaiseksi haitannut se, että kaikki kopiot ovat esitysteattereissa. Ensimmäisen vapautuessa se varustetaan englanninkielisin tekstein myyntitarkoituksessa”, Mäkelä kertoi Ruotsin-kaupoista ilmoittaessaan. Lopulta Yhdysvaltain-oikeudet myytiin Cinema Dimensions -yhtiölle, joka vei Yhdysvaltoihin muutaman muunkin suomalaisen elokuvan, mutta jonka muista vaiheista ei ole mitään tietoa saatavilla.

Marraskuussa 1971 Helsingin Sanomat kertoi unkarilaisen elokuvatuotannon ”finanssipäällikön” Kálmán Békésin ja ”filmimies” István Szintain katsoneen Täällä Pohjantähden alla- ja Akseli ja Elina -elokuvat. Békés uskoi niiden kelpaavan myös unkarilaisiin teattereihin, kunhan ”niistä leikattaisiin pois eräitä vierasmaalaisille helposti hankalaksi jääviä ja pitkiltä vaikuttavia kohtauksia”. Mäkelä palkkasikin Szintain leikkaamaan elokuvista yhdistelmäversion, joka valmistui parissa viikossa. Yhteiskestoltaan 5½-tuntinen Pohjantähti-saaga muuttui Szintain käsissä 202-minuuttiseksi. Lopulta tämä versio laskettiin myös Suomen teattereihin kahdella kopiolla 9. helmikuuta 1973, mutta katsojia kertyi vain 9 109.

tpa3

TV-esitys

Kun Pohjantähti nähtiin televisiossa ensimmäisen kerran 22. marraskuuta 1970, Laine hermostui ja pääsi iltapäivälehtien lööppeihin. Kahdeksan osaa, joissa jokaisen alussa Kassilan kertojaääni kertoi edellisen osan tapahtumista, olikin päätetty esittää neljässä osassa leikkaamatta ylimääräistä selostusta pois. Elokuvan ääni  ja kuva olivat epäsynkronissa lähetyksen loppupuolella. ”Järkyttävistä ja vakavista kohdista tuli naurettavia. Tämän voi ymmärtää vain siten, että teknisestikin hyvää filmiä haluttiin sabotoida ja saada naurettavaksi”, Laine totesi Iltasanomille. Ylen filmitoimituksen päällikkö Harry Lewing kertoi, että kahdeksan osaan sijaan filmi esitetään neljässä osassa, jottei se pätkiytyisi liian pieniksi osiksi. Edelleen hän totesi, että ”ensimmäistä kahta jaksoa esitettäessä päädyttiin kertauksen jättämiseen väliin sen vuoksi, että katsottiin filmin musiikin ja muun äänen kärsivän leikkaamisesta.”

Laineen vastalauseen jälkeen Kassila kävi leikkaamassa pois ylimääräiset kertausjaksot pois lopuista osista.

Täällä Pohjantähden alla on sittemmin esitetty televisiossa yli kymmenen kertaa.


DVD-julkaisut

Finnkino julkaisi Täällä Pohjantähden alla -elokuvan DVD:llä vuonna 2006 monin ongelmin. Ensinnäkin 1.66:1-kuvasuhteella kuvatun elokuvan kuva venytettiin laajakuvaksi ja lisäämällä mustat palkit kuvan ylä- ja alaosiin. Lisäksi lähdemateriaalina oli elokuvan televisioversio, josta oli leikattu pois edellisten jaksojen tapahtumia valottavat selostukset, mutta muut eroavaisuudet teatteriversioon nähden oli säilytetty.

Teatteriversio näki päivänvalon DVD:llä vasta syksyllä 2014 VLMedian julkaisemana, alkuperäisellä kuvasuhteella.

 

Kuvat: VLMedia

Ensi-illat

Keskiviikko 24.4.

avengersendgamejul 

Perjantai 26.4.

teenspiritjul amundsenjul 

nosferatujuliste 

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

aiti19juliste angrybirds2teaserjul veeranmaaginenelamajuliste olensuomalainenjuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja