Väkivallan vihollisen ohjaaja kuoli
Charles Bronsonin kanssa tekemistään kolmesta Väkivallan vihollinen -elokuvasta parhaiten tunnettu Michael Winner on kuollut pitkän sairauden jälkeen. 77-vuotiaana kuollut, brittiläissyntyinen Winner ohjasi kotimaassaan uransa alkuaikoina nyttemmin jo unohtuneita elokuvia mm. Oliver Reedin ja Orson Wellesin kaltaisten tähtien näytellessä päärooleja. Läpimurtonsa Hollywoodissa hän teki Burt Lancasterin tähdittämällä Lainvalvoja-lännenelokuvalla vuonna 1971, jota seurasi Marlon Brandon kanssa tehty brittikauhu Kauhujen yö (1972). Lancasteria Winner ohjasi vielä Skorpionissa (1973).
Winner teki merkittävän uran ohjaamalla rikos- ja toimintaelokuvia, joiden tähtenä Charles Bronson nähtiin. Bronsonin kanssa Winner teki Chaton maan (1972), Mestaritappajan (1972), Teilaajan (1973) ja Väkivallan vihollinen -trilogian (1974, 1982, 1985). Mestaritappajasta valmistui uudelleenfilmatisointi vuonna 2011.
Jeffrey Konvitzin romaaniin perustuneessa Vartija-kauhuelokuvassa (1977) Winnerillä oli koko joukko vanhoja tähtinäyttelijöitä ja tunnettuja sivuroolien tulkitsijoita, kuten Ava Gardner, José Ferrer, Martin Balsam, John Carradine, Burgess Meredith, Arthur Kennedy, Eli Wallach ja Christopher Walken. Howard Hawksin Syvän unen (1946) vuonna 1978 valmistuneen uudelleenfilmatisoinnin tähtinä nähtiin Robert Mitchum, Richard Boone ja James Stewart. Hawksin version naispääosan näytelleen Lauren Bacallin Winner sai ohjattavakseen Agatha Christien Hänet täytyy tappaa -filmatisoinnissa (1988).
Winnerin viimeiseksi ohjaustyöksi jäi vuonna 1998 valmistunut Lähtölaukauksia, jonka hän ensimmäisten elokuviensa tapaan teki kotimaassaan Iso-Britanniassa.
Suomesta Winnerin elokuvat saivat yhteensä yli 460 000 katsojaa. Suosituimpia olivat Chaton maa (79 969), Mestaritappaja (75 323), Teilaaja (73 990) ja Väkivallan vihollinen (70 581).
Lähde: The Guardian