Veikko Kerttula on kuollut – Simpauttajan ja Sen tavallisen tarinan ohjaaja näytteli Hopeaa rajan takaa -elokuvassa
Veikko Kerttula Ison Vaaleen kuvauksissa. Kuva: Sateenkaarifilmi
Kahdella Jussilla palkittu elokuva- ja televisio-ohjaaja Veikko Kerttula on kuollut 82-vuotiaana. Hän oli syntynyt Tampereella 23. heinäkuuta 1940 laitosmestari Toivo ja liiketyöntekijä Greta-Liisa (o.s. Niemi) Kerttulan perheeseen.
Kerttula luki itsensä ylioppilaaksi vuonna 1960 ja valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi kolme vuotta myöhemmin. Helsingin yliopistolassa opiskellessaan hän osallistui Ylioppilasteatterin toimintaan muun muassa Jaakko Pakkasvirran kanssa. Vuonna 1963 Kerttula ja Pakkasvirta näyttelivät yhdessä Pertti "Spede" Pasasen kanssa pääosia Mikko Niskasen ohjaamassa seikkailuelokuvassa Hopeaa rajan takaa (1963). Elokuva pohjautui kaukopartiomies Esa Anttalan (oik. Urpo Arhosuo) omaelämäkerralliseen romaaniin, ja Kerttula näytteli elokuvassa Anttalaa.
Elokuvanäyttelijöinä kokemattomat ja tuntemattomat Kerttula, Pakkasvirta ja Pasanen valittiin elokuvan pääosiin siitä syystä, etteivät he kuuluneet Suomen näyttelijäliittoon. Näyttelijäliitto oli määrännyt jäsenensä kieltäytymään kaikista sellaisista elokuvatöistä, joista näyttelijöille ei maksettu osuutta elokuvan tv-esityksen myyntituloista. Kiistassa päävastustajana oli Suomen filmivalmistajien liitto, jota johtanut Mauno Mäkelä oli myös Hopeaa rajan takaa -elokuvan tuottaneen Fennada-Filmi Oy:n toimitusjohtaja.
Vuonna 1965 Veikko Kerttula kiinnitettiin juuri perustetun MTV-teatterin ohjaajaksi yhdessä Kaarlo Hiltusen, Pauli Virtasen ja Ritva Nuutisen kanssa. Kerttula ohjasi MTV-teatterin alkuvuosien suurimmat menestykset, Hannu Salaman ja Heikki Kinnusen samannimisiin menestysromaaneihin pohjautuvat tv-filmit Se tavallinen tarina (1972) ja Simpauttaja (1975). Hän voitti molemmista ohjauksistaan parhaan ohjauksen Jussi-palkinnot.
Kerttulan maineikkaisiin tv-ohjauksiin lukeutuvat myös Veijo Meren Peiliin piirretty nainen -romaaniin pohjautuva Taksikuski (1969) ja Alpo Ruuthin samannimisestä romaanista ammentava Kämppä (1970) sekä Johannes Linnankosken klassikkoromaanin sovitus Pakolaiset (1977).
Veikko Kerttula ohjasi kolme vuosikymmentä kestäneen uransa aikana vain yhden valkokangaselokuvan, Veijo Meren Jääkiekkoilijan kesä -romaaniin pohjautuvan Ison Vaaleen (1983). 1950-luvulle sijoittuvan nuoren miehen tarinan pääosia näyttelivät Kimmo Tuppurainen, Kirsti Otsamo ja Risto Salmi. Tapio Suomisen ohjaamalla Täältä tullaan elämä! -elokuvalla (1980) rahoiksi lyöneen Sateenkaarifilmi Oy:n tuottama Iso Vaalee oli yhtiön toinen ja viimeinen yleisömenestys runsaalla 115 000:lla katsojallaan.
Kerttulan menetti työkykynsä 1990-luvulla tapaturmaisesti Filmikonttorin juhlissa, kun hän putosi Elokuvasäätiön talon ulkoseinää reunustavalta tasanteelta ja löi päänsä.
Kerttulan kuolemasta kertoi ensimmäisenä Yle.