mestaricheng4still
Mestari Chengin päänäyttelijä Anna-Maija Tuokko elokuvan kuvauksissa. Kuva: Marianna Films

Mika Kaurismäen ohjaama ja tuottama Mestari Cheng sai Saksan-ensi-iltansa viime torstaina ja keräsi viikonlopun aikana 10 084 katsojaa 140 valkokankaalta. Arthouse-tyyppisiä elokuvia levittävä MFA+ antoi Kaurismäen elokuvalle saksankielisen nimen Master Cheng in Pohjanjoki.

Saksan elokuvateattereiden tilanne on katastrofaalinen koronaepidemian yhä vaivatessa. Viikonlopun katsotuin oli Ryhmä Hau -animaatioelokuva, joka sai vain 18 612 katsojaa, kun vuosi sitten vastaavan viikonlopun katsotuin elokuva oli Leijonakuningas, joka pyöri kolmatta viikkoa ja keräsi 565 000 katsojaa. Mestari Cheng oli nyt viikonlopun viidenneksi katsotuin; vuotta aiemmin tuolle sijalle olisi yltänyt 75 000 katsojalla.

Suomalaisittain Mestari Chengin avaustulos ei silti ole hassumpi. Aki Kaurismäen ohjaama Toivon tuolla puolen (2017) voitti Berliinin filmifestivaaleilla parhaan ohjaajan palkinnon ja tuli kuukautta myöhemmin sikäläisille valkokankaille, keräten ensi-iltaviikonloppunaan 29 253 katsojaa 80 salista. Aki Kaurismäen elokuvat ovat perinteisesti menestyneet hyvin Saksassa ja Toivon tuolla puolen keräsi sekin kaikkiaan 142 000 katsojaa. 

Mika Kaurismäen elokuvista Saksan elokuvateattereissa on nähty muun muassa L.A. Without a Map (1998) ja musiikkidokumentti Moro no Brasil (2002). Niistä ensimmäinen sai 52 000 ja jälkimmäinen 35 000 katsojaa.

2,9 miljoonalla eurolla tuotettu Mestari Cheng on suomalais-kiinalainen yhteistuotanto. Elokuva sai täkäläisen ensi-iltansa syyskuussa 2019 ja keräsi kaikkiaan runsaat 55 000 katsojaa. Sittemmin se on nähty Unkarin elokuvateattereissa ja nyt kesällä myös Virossa. Saksan lisäksi Mestari Cheng tuli viime torstaina myös Itävallan valkokankaille. Elokuun lopulla elokuva pääsee Sveitsin valkokankaille ja syksyllä luvassa on teatterilevitys Isossa-Britanniassa ja Japanissa.

Mestari Cheng on jo julkaistu Suomessa Blu-ray- ja DVD-tallenteina.

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 25.9.

theoutpostjul theoutpostjul

theboy2juliste theboy2juliste

theboy2juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

tovejuliste nimbyjuliste ristorappaajajavaaravincentjuliste perunajuliste2

Lisää kotimaisia ensi-iltoja