akkilahtobluray

ÄKKILÄHTÖ
Suomi 2016

Ohjaus: Tiina Lymi
Käsikirjoitus: Tiina Lymi, Nina Laurio
Tuotanto: Nina Laurio / Solar Films Oy
Pääosissa: Lotta Kaihua, Jussi Vatanen, Ville Tiihonen

1 tunti 39 minuuttia

Yli 20 vuotta sitten valkokangasdebyyttinsä Claes Olssonin Akvaariorakkauden (1993) naispääosassa tehnyt Tiina Lymi ohjasi ensimmäisen lyhytelokuvansa viime vuonna ja ensimmäisen pitkän elokuvansa tänä vuonna. Solar Filmsin feminiinisempien elokuvien tuottajaksi palkatun Nina Laurion ja Lymin käsikirjoittama Äkkilähtö on Ridley Scottin Thelman & Louisen (1991) innoittama toimintakomedia, jonka kaltaisia ei Suomessa ole pitkään aikaan tehty.

Helsinkiläinen nousukasneiti Katri (Lotta Kaihua) on muuttamassa poikaystävänsä Mikon (Antti Holma) kanssa ulkomaille, mutta järkytyksekseen löytää kylään mennessään Mikon toisen, vieläpä viimeisillään raskaana olevan naisen kanssa. Lisäksi asunnosta löytyy kassillinen pimeää rahaa ja todisteet kirjanpitorikoksesta, jotka Katri ottaa parempaan talteen ja hyppää ratin taakse. Autoon on päätynyt salamatkustajaksi seinänaapurissa asuva ala-asteikäinen Anna (Eedit Patrakka). Annan äiti on narkomaani ja prostituoitu, isä (Ville Tiihonen) puolestaan rikollinen, idiootti ja kaikkea muuta kuin mukava mies. Ennen karkaamistaan Anna on ottanut mukaansa piirustuksensa, jonka taakse hänen isänsä kirjoitti seuraavaan rötökseensä liittyvät elintärkeät koordinaatit.

Katri lupaa ajaa Annan tämän isoäidin (Marja Packalén) luo Kainuuseen, jossa juttuun sotkeentuu vielä paikallinen näsäviisas romukauppias (Jussi Vatanen). Katri ja Anna saavat peräänsä Mikon ja Annan isän, jotka ovat lyöttäytyneet yhteen saadakseen takaisin haluamansa: Mikko rahansa ja asiakirjansa, Annan isä ei suinkaan tytärtään vaan ne koordinaatit.

Vaikeasti tiivistettävä, mutta käytännössä varsin yksinkertaisesta tarinasta on syntynyt erittäin vauhdikas ja hauska elokuva. Hollywood-elokuvista vaikutteita imeneessä käsikirjoituksesta on syntynyt sellainen kokeilunhaluinen ja monista kliseistä huolimatta raikas elokuva, että sellaisen ovat voineet tehdä vain ensikertalaiset. Vielä paljon käsikirjoitusta enemmän on onnistuttu elokuvan visuaalisessa toteutuksessa, rytmityksessä ja näyttelijäsuorituksissa. Henri Blombergin kuvausjälki on komeaa, mutta monissa kuvissa on pieniä epätarkkuuksia.

Paljon on hyvien näyttelijöiden varassa. Kaihua ja Holma tekevät molemmat hienoa työtä, mutta värikäs ja vimmainen Tiihonen jättää heidätkin välillä varjoonsa. Annan rooli on tavallista kotimaisen elokuvan lapsiroolia monitasoisempi ja vaikeampi, mutta nuori Patrakka suoriutuu tehtävästään komeasti. Vatanen sen sijaan tuntuu vetävän samaa roolia kuin Napapiirin sankareissa ja käyttää maneerejaan sanan negatiivisessa merkityksessä.

Äkkilähtö on hyvin lupaava, mielikuvituksella tehty debyyttielokuva, jossa näyttelijät artikuloivat selkeästi.

tahtitahtitahtitahtitahti2

 
LISÄMATERIAALI

Dokumentti elokuvan teosta, musiikkivideo ja traileri.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Nordisk Film
  Tekstitys: Suomi heikkokuuloisille, englanti, ruotsi
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (2.35:1)
  Levyjä: 1

12

blu ray dvd