getout1
Daniel Kaluuya elokuvassa Get Out. Kuva: Universal Pictures

James Gunnin ohjaama Guardians of the Galaxy Vol. 2 oli myös toisen viikonloppunsa katsotuin elokuva 17 102:lla katsojallaan. Kolmen katsotuimman joukkoon mahtuivat myös Tom McGrathin ohjaama animaatioelokuva The Boss Baby ja F. Gary Grayn ohjaama toimintaelokuva Fast & Furious 8.

Perjantaina ensi-iltansa sai vain kaksi elokuvaa, kauhufilmit Get Out ja Incarnate. Get Out pyöri 57:ssä salissa yhteensä 6 155:lle katsojalle ja oli viikonlopun neljänneksi katsotuin elokuva. Vuoden kehutuimpiin lukeutuva elokuva on koomikko Jordan Peelen ohjausdebyytti. 4,5 miljoonalla dollarilla tuotettu Get Out on saanut kotimaassaan Yhdysvalloissa kauhuelokuvaksi poikkeuksellisen suuren yleisönsuosion: lipputuloja on kertynyt lähes 175 miljoonan dollarin edestä.

Brad Peytonin ohjaamaa Incarnatea esitettiin kymmenessä salissa, joista se sai yhteensä vain 455 katsojaa. Aaron Eckhartin ja Carice van Houtenin tähdittämä elokuva ei menestynyt kotimaassaan Yhdysvalloissakaan: viidellä miljoonalla dollarilla tuotetun elokuvan lipputulot jäivät 4,8 miljoonaan.

Peytonin kaksi ensimmäistä ohjaustyötä olivat jatko-osia. Lawrence Gutermanin ohjaama Kuin kissat ja koirat (2001) sai Suomessa 88 514 katsojaa ja Peytonin ohjaama jatko-osa Kissat ja koirat: Katti Katalan koston (2010) puolestaan 49 981 katsojaa. Eric Brevigin ohjaama Jules Verne -filmatisointi Matka maan keskipisteeseen (2008) tähtenään Brendan Fraser kiinnosti 46 481:tä lipunostajaa, Matka 2: Salainen saari (2012) sai vain 18 710 katsojaa. Peytonin ohjaamassa jatko-osassa Fraser korvattiin Dwayne Johnsonilla, joka näytteli pääosan myös Peytonin kolmannessa elokuvassa, 26 726 katsojaa saaneessa San Andreasissa (2015).


Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEVITYS VKL YHTEENSÄ
1. Guardians of the Galaxy Vol. 2 James Gunn 26.04. Disney 17 102 68 636
2. The Boss Baby Tom McGrath 12.04. SF Studios 9 388 94 550
3. Fast & Furious 8 F. Gary Gray 12.04. Finnkino 8 100 155 101
4. Get Out Jordan Peele 05.05. Finnkino 6 155 ensi-ilta
(6 391)
5. Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö Bill Condon 17.03. Disney 4 521 238 080
6. Smurffit: Kadonnut kylä Kelly Asbury 31.03. Disney 3 304 85 482
7. Tyylikäs lähtö Zach Braff 12.04. SF Studios 2 261 18 074
8. Your name Makoto Shinkai 21.04. Cinema Mondo 1 732 11 781
9. La La Land Damien Chazelle 13.01. Nordisk Film 1 307 245 688
10. Saattokeikka suomi
Samuli Valkama 10.03. Nordisk Film 1 237 60 120
11. Song to Song Terrence Malick 28.04. SF Studios 1 174 3 594
12. Moonlight Barry Jenkins 10.02. Cinema Mondo 1 166 78 853
13. Bamse ja noita-akan tytär Christian Ryltenius
Maria Blom
14.04. Nordisk Film 1 129 15 078
14. Tom of Finland suomi
Dome Karukoski 24.02. Finnkino 959 94 601
15. Ghost in the Shell Rupert Sanders 31.03. Finnkino 949 33 252
16. Riku Haikara Toby Genkel
Reza Memar
28.04. B-Plan 935 2 824
17. A United Kingdom Amma Asante 21.04. Future Film 833 4 415
18. Life Daniel Espinosa 24.03. Disney 726 28 031
19. Jacques – elämä merellä Jérôme Salle 07.04. Future Film 688 10 797
20. The Belko Experiment Greg McLean 21.04. SF Studios 669 4 255
... Incarnate Brad Peyton 05.05. Future Film 455 ensi-ilta

Lähde: SES / Filmikamari

Ensi-illat

Perjantai 23.2.

phantomthreadjuliste2 threebillboardsjuliste

inthefadejuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

kaantopistejuliste hevireissujulisteteaser suomenhauskinmiesjuliste yrittajajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas 2017 1 002 463
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä 1984 750 965
3. Maa on syntinen laulu
1973 711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 19.2.

1. Veljeni vartija  suomi
96 598
2. Supermarsu suomi
79 808
3. Fifty Shades Freed
77 434
4. Kaikki oikein suomi
70 548
5. The Greatest Showman 52 892

Katsotuimmat kotimaiset 2017

Päivitetty 5.2.18

1. Tuntematon sotilas 994 249
2. Napapiirin sankarit 3 270 469
3. Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen
214 510
4. Yösyöttö 197 085
5. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset 160 277
6. Ikitie 130 226
7. Tom of Finland 101 989

ranin

Nyt elokuvateattereissa

veljenivartijajuliste
Veljeni vartija

JP Siili
3. viikko

96 598
katsojaa 19.2. mennessä

 

tuntematonsotilas2017juliste2
Tuntematon sotilas
Aku Louhimies
16. viikko

1 002 463
katsojaa 19.2. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä