chaplinnykyaika1
Chaplinin Nykyajan ikimuistoinen viimeinen kuva. Charles Chaplin Productions

Kuusan Kino alkaa tulevana syksynä vuokrata digitaalisia esityskopioita Charles Chaplinin mestariteoksista Chaplinin poika (1921), Nykyaika (1936) ja Diktaattori (1940). Edellisen kerran Chaplinin töitä on nähty Suomen valkokankailla kesällä 2003, jolloin Diktaattori sai uusintaensi-iltansa.

Chaplinin poika, Nykyaika ja Diktaattori eivät ole ainoastaan Chaplinin uran parhaimmistoa, mutta myöskin koko elokuvahistorian merkittävimpien teosten joukossa. Ikuisesti hauskoja ja kauniita, uskoa elämään valavia tarinoita pienistä ihmisistä keskellä suurta, pahaakin maailmaa. Chaplinin kärkiteokset kuuluvat yleissivistykseen enemmän kuin kenties mitkään muut elokuvat.

chaplindiktaattori1
Chaplinin Diktaattori, sodanvastainen ja ihmismyönteinen musta komedia Natsi-Saksasta. Charles Chaplin Productions

Chaplinin pojan täkäläinen ensi-ilta oli huhtikuun 30. päivänä vuonna 1923, minkä jälkeen se on uusittu ainakin joulukuussa 1978. Nykyaika nähtiin Suomessa heti tuoreeltaan, vain pari kuukautta maailmanensi-illan jälkeen. Natsien johtaman Saksan tilannetta huumorin kautta käsitellyt Diktaattori pääsi Suomen valkokankaille vasta keväällä 1950. Samanlainen myöhästyminen tuli myös Victor Flemingin Tuulen viemän (1939) ensi-iltaan.

Nykyaika ja Diktaattori saivat uusintaensi-iltansa loppuvuodesta 1973. Nykyajan uusintaesitysten katsojamäärää ei ole saatavilla, mutta Diktaattori veti elokuvateattereihin peräti 108 981 katsojaa ja oli kaikista vuoden ensi-illoista 18. katsotuin. Filmiaura myönsi vuoden 1974 palkintojenjaossa Chaplinille parhaan ulkomaisen elokuvantekijän Jussi-palkinnon.

 

Elokuvateatterit voivat tiedustella Chaplinin pojan, Nykyajan ja Diktaattorin digikopioiden vuokrausta Kuusan Kinolta (Elise Brandt, 0442737008 ja elise.brandt@studio123.fi

Ensi-illat

Perjantai 23.6.

planetariumjuliste

Sunnuntai 25.6.

transformers5juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

viraalijuliste wendyandtherefugeeneverlandjuliste miamiteaserjulistepieni

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Viikonlopun katsotuimmat

16.–18.6.
1. Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge
2. Wonder Woman
3. The Mummy
4. All Eyez On Me
5. Rough Night

Lisätiedot katsojatilastosta

Lähde: SES / Filmikamari

Katsotuimmat ensi-illat 2017

Päivitetty 19.6.

1. Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö 264 657
2. La La Land
255 753
3. Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge 228 398
4. Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen
211 087
5. Fast & Furious 8
178 650

Katsotuimmat kotimaiset 2017

Päivitetty 19.6.

1. Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen 211 087
2. Tom of Finland 100 366
3. Saattokeikka
67 977
4. Kuudes kerta
54 461

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Härmän lumo ja voima

harmanlumo
Klikkaa kantta.

ranin

Uusimmat BD-arvostelut

kaneliakainaloontatujapatubd Rike Jokela
KANELIA KAINALOON, TATU JA PATU!
luokkakokous2bluray Taneli Mustonen
LUOKKAKOKOUS 2
hacksawridgebd Mel Gibson
HACKSAW RIDGE – ASEETON SOTILAS
isanitonierdmannbd Maren Ade
ISÄNI TONI ERDMANN
racebd Stephen Hopkins
RACE
skiptracebd Renny Harlin
SKIPTRACE
roarbd Noel Marshall
ROAR
armyofonebd Larry Charles
ARMY OF ONE

huntforthewilderpeoplebd Taika Waititi
HUNT FOR THE WILDERPEOPLE
mojavebd William Monahan
MOJAVE
hymyilevamiesbd Juho Kuosmanen
HYMYILEVÄ MIES
uhrilampaatbd Jonathan Demme
UHRILAMPAAT
7rohkeatamiestabd John Sturges
7 ROHKEATA MIESTÄ
thefifthelementbd Luc Besson
THE FIFTH ELEMENT
theautopsyofjanedoebd André Øvredal
THE AUTOPSY OF JANE DOE
theshallowsbd Jaume Collet-Serra
THE SHALLOWS

Uusimmat DVD-arvostelut

muukalainenkatosidvd Orson Welles
MUUKALAINEN KATOSI
morrantobiasdvd Mats Lindberg
MORRAN & TOBIAS – KUIN TAIVAAN LAHJA
sotajarauha16dvd Tom Harper
SOTA JA RAUHA (TV)
greenroomdvd Jeremy Saulnier
GREEN ROOM
juoksekuinvarasdvd Palmer Thompson, Åke Lindman
JUOKSE KUIN VARAS
hatavaradvd Orvo Saarikivi
HÄTÄVARA
tottisalmenperillinendvd Orvo Saarikivi
TOTTISALMEN PERILLINEN
kuutamosonaatti12dvd Olli Soinio
KUUTAMOSONAATTI
thedressmakerdvd Jocelyn Moorhouse
THE DRESSMAKER