rollijakultainenavain2
Rölli ja kultainen avain saa jatkoa. MRP.

Allan Tuppurainen palaa Röllin rooliin Taavi Vartian ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus -elokuvassa, jonka kuvaukset alkavat Espanjassa 3. kesäkuuta. MRP Matila Röhr Productionsin tuottaman elokuvan kuvaukset jatkuvat Espanjassa 12. kesäkuuta asti, jonka jälkeen kuvauksia suoritetaan Nurmijärvellä, Porkkalassa ja PowerParkin Rölli-kylässä, jossa viimeiset kuvat otetaan 25. elokuuta.

Tuppuraisen ohella elokuvan suurimmissa rooleissa nähdään Krista Kosonen, Iina Kuustonen, Alina Tomnikov, Ville Haapasalo, Linnéa Röhr ja Turkka Mastomäki, jotka palaavat Rölli ja kultainen avain -elokuvassa (2013) esittämiinsä rooleihin. Sarjan edellisen osan tavoin myös uudessa elokuvassa yhdistellään live actionia ja animaatiota.

2,2 miljoonalla eurolla tuotettava Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus on ohjaaja-käsikirjoittaja Vartian kolmas pitkä elokuva. 205 000 katsojaa saaneen Röllin ja kultaisen avaimen jälkeen hän on ohjannut viimevuotisen koko perheen elokuvan Lomasankarit, jota kuvattiin Kreikassa.

Röllin ja kaikkien aikojen salaisuuden taiteellinen työryhmä on pitkälti sama Röllin ja kultaisen avaimen kanssa. Kuvauksesta vastaa Jyri Hakala, leikkauksesta Aleksi Raij, äänisuunnittelusta Pekka Karjalainen, musiikista Panu Aaltio, lavastuksesta Päivi Kettunen, puvustuksesta Anna Vilppunen ja maskeerauksesta Riikka Virtanen. Digitaalisista animaatioista ja tehosteista huolehtii Talvi Digital Oy.

Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus saa ensi-iltansa syyskuussa 2016.

 

Ensi-illat

Keskiviikko 16.1.

ironsky2juliste2

Perjantai 18.1.

glassjuliste2 greenbookjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

ironsky2juliste2 aurorajuliste olliverhawkjuliste ristorappaajajapullistelijajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909