4K UHD -arvostelu: Ridley Scottin House of Gucci (2021) on komea ja pinnallinen elokuva komeista ja pinnallisista ihmisistä

84-vuotias Ridley Scott ohjasi viime vuonna kaksi tositapahtumiin pohjautuvaa suurelokuvaa, 1300-luvun Ranskaan sijoittuvan The Last Duelin ja 1900-luvun loppupuolen Italiassa tapahtuvan House of Guccin. Molemmat ovat suuren budjetin tuotantoja, pituudeltaan kaksi- ja puolituntisia ja kummassakin on liuta nimekkäitä näyttelijöitä. The Last Duel sai paremmat arvostelut, mutta House of Gucci on parempi elokuva.

1970-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin kulkeva House of Gucci kertoo Lady Gagan näyttelemästä Patriziasta, joka on kohtalaisen varakkaan yrittäjäperheen tytär, jonka elämään ei työnteko kuulu. Juhlimista harrastava Patrizia tapaa sattumalta Maurizion (Adam Driver), Guccin miljonääriperheen vesan, joka on hyväkäytöksinen, mukavanoloinen ja ainakin määrätietoisten naisten suhteen kokematon nuorukainen. Patrizia on löytänyt elämänsä miehen. Vuosien varrella hän kasvattaa Maurizion itsetuntoa ja herättää tässä samanlaisen kunnianhimon kuin mitä hänellä itsellään on rahaa ja helppoa elämää kohtaan, mutta ennen pitkää valta turmelee Maurizion ja mustasukkaisuus Patrizian.

Ökyrikkaiden, itseään täynnä olevien ja muita vähättelevien hienohelmojen sielunelämä ei ole kaksista eivätkä Becky Johnston ja Roberto Bentivegna ole saaneet Guccin perheen vaiheista aikaiseksi kaksista käsikirjoitustakaan. Elokuva on juoneltaan ja painotuksiltaan saippuasarjan ja vanhan ajan melodraaman yhdistelmä. Määrätietoisen, häikäilemättömän naisen nousun ja tuhon kertomukset synnyttivät jo Hollywoodin kultakaudella ikimuistoisia elokuvia ja roolisuorituksia. House of Gucci ei taatusti ole ikimuistoinen elokuva eikä Lady Gagan roolisuorituskaan sitä ole, mutta hän on kuitenkin elokuvan näyttelijöistä ainoa, jossa on tunteita ja elämää. Adam Driverin tehtävänä on näytellä kylmää ja yksioikoista miestä, minkä hän tekeekin hyvin, mutta yksiulotteisesti. Jeremy Irons on mainio Maurizion kalmankalpeana ja jääkylmänä, pikkuviiksisenä isänä. Al Pacino ja silmiä lukuun ottamatta tunnistamattomaksi maskeerattu Jared Leto näyttelevät Maurizion setää ja tämän poikaa. He tuovat touhuun huumoria, eritoten Leto, jonka roolihahmo on joukon hölmöin ja varsinainen reppana. Toki sekin on omanlaisensa vitsi, että englanninkielisessä elokuvassa kaikki englanninkieliset näyttelijät puhuvat italialaisella aksentilla.

Mutta syyt siihen, miksi House of Gucci toimii heikosta käsikirjoituksestaan ja dramaturgiastaan huolimatta niinkin hyvin kuin se toimii, löytyvät ohjaajasta. Ridley Scottin kyvyt visuaalisena ja katsojan mukaansa tempaavana tarinankertojana tunnetaan. The Last Duelista poiketen House of Gucci on jopa elokuvan näköinen teos, vaikka sekin on kuvattu digitaalisena eikä kuvassa ole luontaista tai keinotekoista raetta juuri lainkaan. Sävyjä ja kontrasteja on sitäkin enemmän. Erityisen komeaa katseltavaa ovat elokuvan ulkokuvat ja niistä etenkin talvisaikaan tapahtuvat. Ääniraidalla soi – usein anakronistisesti – oman aikansa tunnettua populaarimusiikkia David Bowiesta lähtien. Ridley Scott on selvästi halunnut tehdä tyylikkään elokuvan pintaliitäjistä ja on siinä onnistunutkin, kuitenkaan pääsemättä pintaa syvemmälle näiden epäaitojen ihmisten maailmaan.

4K UHD -tallenteessa on moitteeton kuvanlaatu, kuten 4K-laadulla kuvatulta ja masteroidulta elokuvalta sopii odottaakin.