Kuin vampyyrit yössä – arvostelussa Blu-raylla julkaistu Lost Boys (2020)

Kymmenen vuotta sitten Joonas Neuvosen Reindeerspotting – pako joulumaasta (2010) rikkoi kotimaisten dokumenttielokuvien katsojaennätyksen. Dokumentin aihepiiri ja lähestymistapa olivat uusia suomalaiselle elokuvalle: narkomaanien kuvaama dokumentti heistä itsestään, heidän elämäntavoistaan ja elämänpiiristään.

Jatko-osan kuvaukset aloitettiin hyvin pian ensimmäisen elokuvan jälkeen, mutta teoksen valmistumiseen meni kymmenisen vuotta. Siinä välissä Neuvonen ehti istua vankilassa ja Reindeerspottingin päähenkilö Jani Raappana pääsi hengestään hämärissä olosuhteissa Kambodžassa. Lost Boysin tarina kerrotaan Neuvosen näkökulmasta hänen selvittäessään Janin viimeisiä vaiheita, katoamista ja kuolemaa Kaakkois-Aasian suurkaupungin laitapuolella. Jostakin ihmeen syystä elokuvan kertoja Pekka Strang puhuu englantia, vaikkakin hyvin suomalaisittain lausuen.

Tutkivaa journalismia Lost Boys ei ole, eikä se juuri tarjoa vastauksia esittämiinsä kysymyksiin. Lost Boys kuvaa antaumuksella huumeidenkäyttöä ja suomalaispoikien elämää kaukomaiden maksullisten naisten kanssa – jopa siinä määrin, että mukana on panokohtauksia, jotka ovat kovaa pornoa ja näin ollen elokuvan K18-ikäraja oli ainoa mahdollinen.

Neuvosen ja Sadri Cetinkayan ohjaaman Lost Boysin kerrontatyyli ei ole saarnaava, valistava, alistava eikä ylistäväkään. Kuvaus narkomaanien elämästä on korostamattoman lohdutonta, vaikka ehkä heidän itsensä mielestä hauskaakin. Silti elokuvan nimi kertoo jo kaiken oleellisen näistä pojista, jotka ovat kuin Joel Schumacherin The Lost Boysin (1987) yössä eläviä vampyyreita. Tämä tietynlainen vilpittömyys ja rehellisyys on yksi dokumentin parhaista puolista.