RÖÖPERI
Suomi 2009

Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Käsikirjoitus: Marko Leino
Tuotanto: Markus Selin, Jukka Helle
Pääosissa: Samuli Edelmann, Peter Franzén, Kari Hietalahti, Pihla Viitala

2 tuntia 9 minuuttia

”All you need to make a movie is a girl and a gun.” Jean-Luc Godardin toteamusta elokuvan tekemiseen vaadittavista tekijöistä on viljelty ahkerasti aina sen jälkeen, kun Godard sen joskus vuosikymmeniä sitten sanoi. Ikävä kyllä osassa Godardin elokuvista juoni olikin sitten hyvin heppoinen, tarina oli korvattu ”taiteella” (tai taiteella, riippuu katsojasta). Myös Aleksi Mäkelän Rööperissä on tyttö ja ase, mutta siinä on myös juoni. Harmi vain, että tyttö on elokuvan ainoa ja sivuosassa. Pääosassa ei ole myöskään itse ase vaan sen käyttäjä, Tom (Samuli Edelmann), Rööperin pornokeisari ja lestinheittäjä.

Tomilla on ongelma: hän tarvitsee rahaa. Tuttu tilanne jokaiselle, joka vielä perintöä odottelee. Harva tosin lähtee samalla tielle kuin Tom, joka ystäviensä Krisun (Peter Franzén) ja Mustalais-Karin (Kari Hietalahti) kanssa elättää itsensä myymällä pimeää viinaa aikana, jolloin keskikaljaa ei vielä maitokaupasta saanut. Rööperissä eli Helsingin Punavuoressa Tom ryhtyy pyörittämään myös hieman laillisempaa bisnestä, erotiikkatuotteisiin erikoistunutta Seksikeisari-putiikkia ja saa huomata kansan janoavan enemmän seksiä kuin pimeää viinaa.

{slimbox#1 gl images/muut/arvostelut/2011/maalis/rooperi1.jpg,images/muut/arvostelut/2011/maalis/rooperi1_t.jpg,Aleksi Mäkelä: Rööperi; images/muut/arvostelut/2011/maalis/rooperi2.jpg,images/muut/arvostelut/2011/maalis/rooperi2_t.jpg,Aleksi Mäkelä: Rööperi; }

Tomin esikuvan eli Tom Sjöbergin ja Harri Nykäsen kirjan tarinoihin perustuva Rööperi on tarina menneistä ajoista, 1960- ja 1970-luvun rikollisuudesta, suomalaisesta alamaailmasta sekä juurista. Tom on kasvanut itse- mutta ei lapsirakkaan äidin kanssa ilman isää, Kari puolestaan on luku- ja kirjoitustaidoton, äitiään (Pirkko Mannola) rakastava lapsi miehen ruumiissa ja aivan väärässä ympäristössä, Krisu taas traagisesti lapsena isänsä menettänyt mies, jolle kukaan ei kerro, mitä pitäisi tehdä, vaikka hän sitä selvästi tarvitsisi. Karista ja Krisusta tulee vain numeroita tilastoissa, Tom sen sijaan osoittaa, että pojasta polvi voi parantua. Järjestelmällisestä, ei kirjaviisaasta vaan käytännön kautta oppineesta miehestä tulee menestyvä liikemies, jossa kadun lait ovat kuitenkin syvällä. Yksi syy siihen, miksi Tomppaa ja kavereita jahdannut poliisi (Juha Veijonen) voi muihin tehtäviin siirtyessään paiskata kättä Tompan kanssa on keskinäinen kunnioitus, joka on voinut syntyä vain siksi, koska Tom ei ole tarkoituksellisesti aiheuttanut ongelmia ja harmia viattomille sivulliselle eikä myöskään ole keneltäkään ottanut henkeä pois.

Kuten sanottua, enemmän kuin vain rikoksesta ja rangaistuksesta on Rööperi kertomus ihmisistä ja ihmistyypeistä. Sellaisena se on ohjaajansa kypsin ja kokonaisin teos, jossa päähenkilö muuttuu katsojan silmien edessä kohdatessaan vastoinkäymisiä, joita Mäkelä kuvaa vailla sentimentaalisuutta ja siirappisuutta – näin myös esimerkiksi hienossa, mutta lyhyessä kohtauksessa, jossa Kari löytää äitinsä ruumiin, joka sinetöi hänen kohtalonsa. Yhtä paljon kuin Kari oli riippuvainen äidistään, on Krisu riippuvainen Tomista ja Tom puolestaan vaimostaan Monikasta (Pihla Viitala), joka ei koe voivansa saavuttaa elämänsä tarkoitusta.

Hyvää työtä tekevän Viitalan rooli on pieni, mutta merkittävä – pelkistetty, mutta moniulotteinen, vaikka ehkä Monika olisi kuitenkin ansainnut enemmän aikaa ja ystävän filmissä. Ehkä osittain juuri siksi Viitalan roolisuoritus jää Edelmannin, Franzenin ja Hietalahden varjoon, joista kaksi jälkimmäistä tekevät uransa parhaimmat työt. Edelmann saattaa myös olla tähänastisista rooleistaan parhaimmassa, mutta hänen uransa on kuitenkin ollut tasaisempi. Tompan hahmolle hän on ainoa oikea näyttelijä – näyttelijä, joka pystyy kertomaan ilmeillään ja eleillään yhtä paljon, enemmänkin kuin sanoilla. Eipä silti, kyllähän Rööperissä verbaalista huumoriakin on – mautonta kuten Vares 2:ssa, mutta juuri siksi hauskaa. Mainittakoon myös Pekka Valkeejärven tulkinta hieman erikoisemmasta gangsterista Ukista sekä Jasper Pääkkösen rooli nuoremman polven konnana, joka on kova kaveri kahden gorillansa edessä seisoessaan.

{slimbox#1 gl images/muut/arvostelut/2011/maalis/rooperi3.jpg,images/muut/arvostelut/2011/maalis/rooperi3_t.jpg,Aleksi Mäkelä: Rööperi; images/muut/arvostelut/2011/maalis/rooperi4.jpg,images/muut/arvostelut/2011/maalis/rooperi4_t.jpg,Aleksi Mäkelä: Rööperi; }

Yhtä paljon kuin Rööperi on ohjaajansa hienoin työ on se sitä myös kuvaaja Pini Hellstedtin kohdalla, vaikka kaksikon yhteistyö on tuottanut hyvää tulosta aiemminkin. Rööperin tyyli pysyy alusta loppuun saakka hallittuna ja selkeänä, jossa tummat ja kylmät värit ovat pääosassa, olipa sitten kyse huoneen vihreästä seinästä, katujen harmaudesta tai vaikkapa lähes mustavalkoisesta sadekuvasta Krisun takaumajaksossa.

Joku saattaa kuitenkin vieroksua sitä, että Mäkelän filmissä nimenomaan visuaalisella puolella on niin tärkeä osa, sillä hän näyttää tarttuneen tilaisuuteen aina, kun tulee mahdollisuus tehdä komea kuva. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Se, että tyyliteltyä kuvaa nähdään ei tarkoita sitä, että tarinan eteneminen pysähtyisi, jännite katoaisi tai siihen asti luotu tunnelma ja kerronta mitenkään siitä kärsisivät. Muutenkin Mäkelällä on hieno kyky pitää kerronta hallussaan ja rytmi tasaisena. Mistään samanmittaisista kohtauksista koostuvasta teoksesta ei tietenkään ole kyse, tarvittaessa on aikaa viipyäkin kysymysten ja tunteiden äärellä, vaikka joskus taas yksi katse voi kertoa enemmän kuin minuutin tunteidenpurkaus.

Jo mainitut sadekuvat Krisun muistelujaksossa saavat miettimään, miltä Rööperi näyttäisi mustavalkoisena. Jos lännenelokuva kärsi mustavalkoisuudesta, niin film-noir-tyyppinen rikoselokuva oli siinä omimillaan: varjoilla voi kertoa paljon ja helposti mustavalkoisessa filmissä, värikuvassa vain vaivoin jos silloinkaan. Rööperissä on kuitenkin varjoja käytetty, ajoittain ehkä vahingossa, kuten kohtauksessa, jossa Krisu menee suurin toivein tapaamaan tytärtään: aurinko paistaa, saattaa siinä lintukin laulaa, mutta kun tyttären äiti tulee ja estää tapaamisen, pysytään keskustelun ajan lähikuvissa ja samalla myös varjojen puolella.

Mainittakoon lavastuksesta ja puvustuksesta sen verran, että ajankuva on erinomainen. Tekijät ovat myös kiinnittäneet huomiota sellaisiin detaljeihin, joihin usein syystä taikka toisesta (lue: rahaongelmista johtuen) suhtaudutaan hyvin leväperäisesti. Esimerkiksi 1970-luvun jaksoissa nähtävät uudenkarheat autot ovat myös verhoilultaan uudenkarheita, eivät kulahtaneita vanhoja takseja, joita on haettu kaatopaikalta pimeän turvin. Myös äänimaailmassa on 1970-luvun tuntua eli luonnollisuutta (olipa sitten kuinka jälkiäänitettyä tahansa), kuten siinä, minkälainen ääni kuuluu kovapohjaisten kenkien talloessa asfaltilla hiekanjyvien päälle.

Väite siitä, että Rööperin kohdalla kyseessä on Suomen Mafiaveljistä on melko korrekti, vaikka toisaalta voisi kallistua myös Sergio Leonen Suuren gangsterisodan puoleen – apinointia se ei missään tapauksessa ole. Lisäksi elokuvassa nähdään parhaimmat kotimaiset pankkiryöstökohtaukset sitten Leikkikalugangsterin ja vuoden 1969.

Mäkelän elokuvissa rikoksilla ja rangaistuksilla on ollut enemmän tai vähemmän merkittävä rooli tarinan ja sen henkilöiden kannalta, olipa sitten kyse Romanovin kivistä, Häjyistä tai parhaimpana esimerkkinä Vareksista, joissa ohjaaja pääsi kunnolla sukeltamaan suomalaiseen rikosmaailmaan. Rööperissä näkökulma on Varekseen nähtynä vaihtunut, sillä nyt rikostarinoita kerrotaan tekijän eikä tutkijan näkökulmasta. Lopputuloksena on hieno filmi, joka edustaa elokuvaa parhaimmillaan kahdesta syystä: se on sekä erinomaista viihdettä että kaikin puolin onnistunutta elokuvataidetta.



LISÄMATERIAALI

Pelkkä traileri, vaikka making of -dokumentteja ym. lisukkeita olisi kaivattu.

DVD-JULKAISU

Julkaisija:
Nordisk Film
Tekstitys:
Suomi, englanti, tanska, norja, ruotsi
Ääni:
Dolby Digital 5.1
Kuva:
16:9 anamorfinen widescreen (2.35:1)
Levyjä:
1
Ikäraja:
15

Osta tämä elokuva

 | 

Ensi-illat

Keskiviikko 22.5.

aladdinjuliste

Perjantai 24.5.

phenomenajul ternetninjajul

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

elvisjaonervajuliste angrybirds2teaserjul aatosjaaminejuliste veeranmaaginenelamajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja