Aurora (2019)

Rovaniemeläisen Miia Tervon (s. 1980) ensimmäinen pitkä elokuva Aurora on ohjaaja-käsikirjoittajan kotikaupungissa kuvattu kuvaus nuoresta naisesta, jolla ei ole alkoholiongelmaa, vaan ongelma alkoholin kanssa. Alkoholisti-isänsä (Hannu-Pekka Björkman) jälleen katkaisuun kuskaava Aurora (Mimosa Willamo) on itsekin jämähtänyt teinin tasolle bilehileeksi, joka ryypiskelee, syö grilliruokaa ja välttää sitoutumista ja aikuistumista. Paras ystävä (Oona Airola) on jo vähän fiksumpi, mutta ei tietysti paljon.

Sitten Aurora tapaa Darianin (Amir Escandari). Iranista paennut mies on kulkeutunut Suomeen asti kahdeksanvuotiaan tyttärensä kanssa, etsien turvapaikkaa ja uutta elämää. Matkalla on tehty välipysähdyksiä Turkkiinkin, jossa töitä tehtiin. Nyt ei ole töitä, kotia, turvapaikkaa eikä tulevaisuutta, ainakaan tässä maassa. Maahanmuuttajia auttava lääkäri Tiina (Ria Kataja) ottaa Darianin ja tytön asumaan hänen ja maahamuuttokriittisen, mutta mustaihoisen miehensä Juhan (Chike Ohanwe) luo. Avulias nainen kehottaa Dariania etsimään itselleen vaimon ja menemään naimisiin, jolloin oleskelulupakin irtoaisi.

Jos ei Lapissa tai maalla paikallinenkaan tahdo puolisoa löytää, niin Darianille se ei ainakaan ole helppoa. Onneksi Aurora intoutuu auttamaan vaimokkeen etsinnässä. Luvassa ei ole kuitenkaan 2010-luvun versiota Edvin Laineen Akattomasta miehestä (1983) – vai onko sittenkin? 

Aurora kertoo ajankohtaisen tarinan turvapaikanhakijoista ja heidän kohtaloistaan – tietysti yksilön, yhden ihmisen, kautta. Tässä(kin) elokuvassa turvapaikanhakija on eurooppalaiseen elämäntyyliin sopeutunut ajatteleva ihminen, joka kelpaisi mainiosti uudeksi kansalaiseksi. Tavallista tummempi ihonväri kuitenkin synnyttää ennakkoasenteita. Nämä samat ihmiset, jotka nyt tutkivat Dariania kärjistetysti ja negatiivisten ennakkoluulojen kautta, suhtautuisivat aivan toisella tavalla ihmiseen, joka näyttää jostakin suhteellisen läheisestä maasta tulleelta.

Aurora ei silti ole saarnaava elokuva suomalaisten ennakkoluuloista erivärisiä ihmisiä kohtaan, vaan käy saman asian läpi huumorin ja ironian kautta. Aurora ei ole kansanvalistusta, se on kansankuvausta, pienessä piirissä, kaukana pohjoisessa, maailman valkoisimmassa paikassa.
Tervon elokuva, jonka Arsen Sarkisiants on kuvannut, ei tee mitään matkailumainosta Lapista. Hankien korkeus ja liikerakennusten vieraus ovat ainoat, mitkä erottavat sen Helsingissä kuvatusta elokuvasta – postikorttimaisemat ovat mukana vasta loppupuolella ja siinäkin siksi, koska postikorttimaisemat ympäröivät Lapin maanteitä. Mainittakoon, että elokuvassa on muutamia kuvia, jotka näyttävät jollakin erikoisella, vääristävällä linssillä kuvatuilta, ja monissa kuvissa terävyysalue on hyvin pieni.

Tämän mainion esikoisohjauksen huomattavimpia etuja ovat hauskuus, välittömyys ja aitous – saavutettuina ja pyrkimyksinä. Aurora ei yllätä, mutta kaikki toimii.

LISÄMATERIAALI:

Traileri.

BLU-RAY-JULKAISU:

TALLENNEFORMAATIT: