UUNO TURHAPURO ARMEIJAN LEIVISSÄ
Suomi 1984

Ohjaus: Ere Kokkonen
Käsikirjoitus: Ere Kokkonen, Vesa-Matti Loiri, Spede Pasanen
Tuotanto: Spede Pasanen / Spede-Team Oy
Pääosissa: Vesa-Matti Loiri

1 tunti 42 minuuttia

Uuno Turhapuro armeijan leivissä on monellakin tavalla merkittävä Turhapuro-filmien sarjassa; se oli ensimmäinen filmi, jonka ohjaaja Ere Kokkonen myös käsikirjoitti ja samalla se on myös sarjan menestynein. Filmi keräsi peräti 750 000 katsojaa ollen ylivoimaisesti koko 1980-luvun katsotuin kotimainen ja kaikkien aikojen 7. menestynein.

Tällä kertaa Uuno on nimensä mukaisesti armeijan leivissä, kun suorittamaton asepalvelus tulee suoritettavaksi. Puolustusministeriksi ylennyt Tuura (Tapio Hämäläinen) saa jälleen harmaita hiuksia, kun Uuno toilailee armeijassa ja mm. aiheuttaa sodanjulistuksen Ruotsille. Uunolla on suunnitelma; hän aikoo ylentyä lyhyessä ajassa alokkaasta majuriksi. Normaalisti tämä ei tietysti olisi mahdollista, mutta Uunolle mikään ei ole mahdotonta. Armeijassa hän joutuu mm. everstin (Yrjö Parjanne) tyttären (Hannele Lauri) tennisopettajaksi sekä sekaannuksen myötä kabinettiin nauttimaan Tuuran laskuun mm. useista ruuista että esimerkiksi Einin lauluesityksestä.

Uuno Turhapuro armeijan leivissä on Turhapuro-elokuvien sarjan yksi parhaimmista osista. Erinomaisesti kirjoitettu dialogi sekä Vesa-Matti Loirin erinomainen roolisuoritus Turhapurona jäävät varmasti mieleen. Sivurooleissa nähdään useita Suomi-filmien legendoja, kuten Jyrki Kovaleff, Helge Herala sekä tietysti Pertti "Spede" Pasanen Härskinä ja Simo Salminen Sörsselssöninä.



LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia

DVD-JULKAISU

Julkaisija: Finnkino
Tekstitys: Suomi, ruotsi
Ääni: Mono
Kuva: 14:9
Levyjä: 1
Ikäraja: 3

Elokuva on osa Uuno-ilmiö 3 -boxia.

Kiitokset Finnkinolle arvostelukappaleesta!

Osta tämä elokuva

 | 

Ensi-illat

Keskiviikko 22.5.

aladdinjuliste

Perjantai 24.5.

phenomenajul ternetninjajul

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

elvisjaonervajuliste angrybirds2teaserjul aatosjaaminejuliste veeranmaaginenelamajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja