Punainen viiva (1959)

PUNAINEN VIIVA
Suomi 1959

Ohjaus: Matti Kassila
Käsikirjoitus: Matti Kassila
Tuotanto: Mauno Mäkelä / Fennada-Filmi
Pääosissa: Holger Salin, Liisa Nevalainen, Jussi Jurkka

1 tunti 37 minuuttia

Fennada-Filmin tuotannoissa oli 1950-luvulla merkittäviä aiheita Suomen tärkeimmiltä kirjailijoilta. Mika Waltaria filmattiin hyvinkin ahkerasti, F. E. Sillanpään teoksista syntyi kaksi filmiä, Joel Lehtosen Putkinotko filmattiin ja Ilmari Kiannolta elokuva-aiheiksi päätyivät sekä Ryysyrannan Jooseppi että Punainen viiva. Ryysyrannan Joosepin, Putkinotkon ja Sillanpään Elämän ja auringon (elokuvana nimellä Poika eli kesäänsä) ohjasi Roland af Hällström, jonka kuoleman jälkeen Punaisen viivan ohjaustehtävät menivät yhtiön uudelle pääohjaajalle, Matti Kassilalle.

Iki-Kiannon merkkiteokseen vahvasti ja uskollisesti pohjautuva Punainen viiva on tarina sen ajan Suomesta, joka kärjistyi lopulta sisällissotaan. Ajan teemat ovat edelleen läsnä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Vuoden 1906 loppuun ja seuraavan vuoden alkuun sijoittuva elokuva kertoo kainuulaisesta mökkiläisperheestä, joka hankkii vähäisen elantonsa metsästä, maasta ja karjasta, jota ei ole yhtä päätä enempää. Pieni mökki on täynnä lapsia, eikä elämä pyöri minkään muun kuin työn ja kurjuuden ympärillä. Nälkä ja puute on jatkuva. Ei ole ruokaa, ei vaatteita, eikä korvesta kovin usein köyhä jouda kirkkoonkaan lähtemään. Kenties ainoa syy siihen, miksi elämä on elämisen arvoista, on köyhyyden perinne ja perintö, johon nämäkin ihmiset ovat tottuneet, eivätkä osaa parempaa edes toivoa saati sitten vaatia.

Pieni toivonkipinä paremmasta huomisesta koittaa yleisen äänioikeuden tultua voimaan. Seuraavissa eduskuntavaaleissa voivat köyhätkin äänestää, niin miehet kuin naisetkin. Tällaiset perheet, jotka näkevät nälkää, äänestävät tietenkin paremman tulevaisuuden, muutoksen, puolesta. Ellei vasemmistokannalla jo ole, niin sille viimeistään kallistuu agitaattorin (Jussi Jurkka) saapuessa kylään pitämään palopuheita ja laulamaan Kansainvälistä. Ilmassa on vallankumouksen, paremman huomisen meininkiä, mutta Topiaan (Holger Salin) ja Riinan (Liisa Nevalainen) elämä ei siitä paremmaksi muutu.

Punaisessa viivassa ei romantisoida ja ylistetä sen kuvaamaa aikaa, päinvastoin. Kyseessä ei myöskään ole kommunismin puolestapuhuja, vaan kenties suomalaisen elokuvan ainoa filmi, joka kykenee uskottavasti, joskin kärjistäen, selittämään, mikä ajoi suomalaiset sisällissotaan reilu vuosikymmen tarinan tapahtuma-ajan jälkeen: nälkä.

Matti Kassilan klassinen elokuvaohjaustyyli on tehnyt myös Punaisesta viivasta ajattoman elokuvan, jonka kuvakerronta ei ole vanhentunut tippaakaan, vaikka samaa ei voi sanoa monesta sen aikalaisesta. Elokuvan uni- ja mielikuvitusjaksot ovat nekin tasokkaita, eikä tällaisten jaksojen teko ollut Kassilalle ainutkertaista. Parhaiten sivuroolien tulkkeina tunnetuista päänäyttelijöistään hän on saanut irti paljon, eikä kukaan filmin nähnyt varmastikaan kovin helposti unohda sen loppua, jossa Topias käy suomalaisen miehen hulluudella, rohkeudella ja sisulla taistoon karhua vastaan. Ikävä kyllä se on myös tyhmän ihmisen toimintaa, mutta muuta tyhmää Punaisessa viivassa ei olekaan.

Elokuvasta ei ole DVD-julkaisua.