HÄRMÄ
Suomi 2012

Ohjaus: JP Siili
Käsikirjoitus: JP Siili
Tuotanto: Olli Haikka, Jarkko Hentula / Yellow Film & TV
Pääosissa: Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Lauri Tilkanen

2 tuntia 8 minuuttia

Suomi, karun pohjolan karu maa. Kaukana Yhdysvaltojen länsiosista, erämaista ja revolverisankareista. Maa ja kansa, jolla ei siirtolaisia lukuun ottamatta ole mitään tekemistä lännenelokuvien kuvaaman elämän kanssa. Silti suomalaisen elokuvan historiassa on tehty useita  lännenfilmejä, lähtien Aarne Tarkaksen lännenparodioiksi tarkoitetuista Villi Pohjola -trilogiasta Spede Pasasen tuottamiin hieman vähemmän kekseliäisiin parodioihin Speedy Gonzales – noin 7 veljeksen poika (1970) ja Hirttämättömät (1971). Pasasen ja Vesa-Matti Loirin ohjaaman Hirttämättömien jälkeen Suomessa ei ole tuotettu lännenelokuvaa eikä varmaankaan koskaan enää tullakaan tuottamaan, sillä suomalaiset nykytekijät eivät koskaan uskaltaisi tehdä niin omaperäistä ja kaupallisesti epävarmaa elokuvaa kuin mitä vaikkapa Tarkaksen Villi Pohjola (1955) oli, ja toisaalta ”normaalia” lännenelokuvaa ei ole järkeä täällä tehdä.

Suomalaisille puukkojunkkarielokuvat ovat merkinneet kotoisampaa vastinetta lännenkuville. Hiekkaisten erämaiden sijaan tapahtumat sijoittuvat Etelä-Pohjanmaan lakeuksille, metsän ja heinän keskelle. Savuavien revolverien sijaan aseina käytetään puukkoja, ja niiden käyttöön motivaationa ei ole suuren ja mahtavan karjatilallisen pahuus, vaan puukkojen omistajien uho, ylpeys ja tyhmyys.

Pohjalaiskuvauksia Suomessa on tehty aina ja usein suurellakin menestyksellä. Näistä tärkeimmät ovat Matti Kassilan Lakeuksien lukko (1951) ja Pekka Parikan Pohjanmaa (1988), sillä nämä kaksi filmiä ovat päässeet lähimmäksi tavoitettaan: totuudenmukaiseen kuvaukseen eteläpohjanmaalaisista ihmisistä. Kassilan elokuvan ihmiset ovat arkipäiväisempiä kuin Parikan, joka on viety äärimmäisyyksiin, mutta edelleen täydellisen uskottavuuden rajoissa. Myös Härmään on saatu mukaan paljon eteläpohjalaista luonnetta; ylpeyttä, suoraselkäisyyttä ja periksiantamattomuutta. Tokikaa nämä piirteet ylpeyttä lukuun ottamatta eivät päde lainkaan kaikkiin eteläpohjanmaalaisiin, varsinkaan tänä päivänä.

{slimbox#1 gl images/sf/harma1.jpg,images/sf/harma1_t.jpg,JP Siili: Härmä;images/sf/harma2.jpg,images/sf/harma2_t.jpg,JP Siili: Härmä; }

Hurriganes-yhtyeestä kertoneen Ganesin (2007), jännityselokuva Blackoutin (2008) ja panoelokuva Hymypojan (2003) ohjanneen JP Siilin ohjaama, käsikirjoittama ja osittain myös tuottama Härmä on tämänvuotinen lisä pohjalaiskuvauksiin. Elokuva, jonka tuotannon alkamispäivä venyi ja venyi, osoittautui lopulta vähintäänkin hyväksi menestykseksi lähes 150 000 katsojallaan. Katsojamenestys on ansaittua jo siksikin, että Härmän kaltaiset elokuvat alkavat olla poikkeuksia suomalaisessa elokuvatarjonnassa, se kun ei ole kolmikymppisistä helsinkiläisistä yksineläjistä kertova epäromanttinen ja epähauska komedia, vaan 1800-luvulle sijoittuva epookki ja vieläpä K16-ikärajan saanut elokuva.

Härmä on poikkeuksellinen kotimainen nykyelokuva myös sikäli, että sen käsikirjoituksen tekemiseen on nähty vaivaa. 1800-luvun eteläpohjanmaalle sijoittuva kertomus on kuitenkin varsin tyypillinen tarina, jossa veljekset ryhtyvät tappelemaan keskenään ja heidän välissään on nainen, kunnia ja elinkeino. Vaikka juoni on tuttu ja turvallinen, on siihen saatu paljon sisältöä ja osa on osattu ja uskallettu jättää vaille korostusta – esimerkiksi se, miten Välitalon emäntä (Lena Meriläinen) on itse joutunut naimisiin tahtomattaan ja hänen nykyinen luonteensa on pitkälti sen muokkaamaa.

Pitäjän suurimman tilan, Välitalon, sokeutunut vanha isäntä (Esko Salminen) on päättänyt testamentilla ohittaa vanhimman poikansa, Eskon (Mikko Leppilampi), ja antaa tilan kokonaisuudessaan nuoremmalle pojalleen, Matille (Lauri Tilkanen). Päätös on täysin aikansa tapojen ja odotusten vastainen, mutta isä ajattelee kuitenkin sekä omaisuutensa että nuoremman poikansa parasta. Esko kun on jo ajat sitten osoittautunut täydelliseksi hulttioksi, joka ryyppää, ryöstelee ja tappaa. Siperiaan häntä ei kuitenkaan ole lähetetty, koska kaikki todistajat saavat puukosta ennen käräjiä ja pitäjän nimismies (Kari Hietalahti) on saamaton vätys ja täysin Eskon ohjailtavissa.

Kun Esko saa tietää isänsä tekemästä testamentista, hän tappaa tämän ja hävittää testamentin ainoat kappaleet. Naapuritilan Aino-tyttären (Pamela Tola) kanssa kihloihin mennyt Matti onkin yhtäkkiä varaton, koditon ja vailla tulevaisuutta. Ainon isä (Taneli Mäkelä) ei tietenkään päästä tytärtään kurjuuteen ja köyhyyteen. Pikkuhiljaa Esko tekee parhaansa viedäkseen Matilta omaisuuden ja kunnian lisäksi myös morsiamen. Koko pelkäävä yhteisö hylkää Matin, joka jää kaupungin ulkopuolelle nuolemaan haavojaan ja suunnittelemaan kostoaan kuten Clint Eastwood Sergio Leonen Kourallisessa dollareita (1964).

{slimbox#1 gl images/sf/harma3.jpg,images/sf/harma3_t.jpg,JP Siili: Härmä;images/sf/harma4.jpg,images/sf/harma4_t.jpg,JP Siili: Härmä; }

Tarinaltaan Härmä tuo erityisen hyvin mieleen Teuvo Tulion Hornankosken (1949), jossa hyvä ja paha veli tappelevat kotitilasta ja samasta naisesta. Yhteistä Tulion ja Siilin elokuville on myös se, että vaikka hyvä mies suurinpiirtein tapetaan tarinan aikana, eniten kärsimään joutuu nainen, joka tuohon aikaan tiesi paikkansa: se oli siellä, missä käskettiin. Ainollakin on oma tahto, mutta sillä ei ole merkitystä, koska hänen elämäänsä ohjailee hänen isänsä ja isän kautta muutkin miehet.

Härmä tarjoaa Leppilammelle ja Tilkaselle mahdollisuuden antaa uransa tähän asti parhaimmat roolisuoritukset, jonka molemmat tekevätkin. Erityisesti Leppilammelle Eskon rooli merkitsee Lauri Nurksen Veijareissa (2010) tehdyn roolin ohella irtiottoa hänen uransa alkuaikojen ensirakastajien rooleista, joita tuskin kukaan erityisemmin jaksaa näytellä, koska ei niitä kukaan jaksa katsoakaan. Eskon roolin olisi helposti voinut vetää yli, mutta näin Leppilampi ei kuitenkaan ole tehnyt. Uho, ylpeys ja samanaikaisesti selkärangattomuus tulevat esiin siinä missä murrekin, joka tässä elokuvassa häiritsee poikkeuksellisen vähän.

Visuaalisesti Härmä on mitä upein elokuva, vaikkakin joitakin osuuksia filmistä on kuvattu käsivaralla, joka ei sovi varsinkaan 1800-luvulle sijoittuviin elokuviin. Jälkituotantovaiheessa elokuvassa on selvästi korostettu vihreää sävyä, joka saa ympäristön hehkumaan, mutta ihmisten kasvot kalpeiksi. Tästä nousi suuri itku ja poru elokuvan julkaisun aikoihin. Toiset, jotka eivät sitä itke, ehkä saattavat ymmärtää, että lopputulos on hyvännäköinen, siinä on selkeä tyyli ja että vähemmän eläväinen ihonväri vieläpä sopii tällaiseen tarinaan, joka käsittelee veljeskateutta, ylpeyttä ja kuolemaa.

Blu-ray- ja DVD-julkaisujen lisämateriaaleista löytyvä erikoistehostekuvien vertailu osoittaa sen, että vaikka lopullinen visuaalinen ilme onkin saavutettu vasta tietokoneen kanssa, ei alkuperäinen, käsittelemätön kuva olisi myöskään ollut lainkaan hullumpi. Näin ollen ei tarvitse puhua siitä, että epäpätevää kuvausjälkeä olisi myöhemmin peitelty tietokoneen avulla, vaan siitä, että pätevää jälkeä on paranneltu entisestään. Kuvan lopullinen sävy on henkeäsalpaavan upea, aitoa elokuvaa ja osoitus siitä, että kaikki nykypäivän teknologia ei ole haitaksi elokuvataiteelle. Tuomas Kantelisen musiikki lisää audiovisuaalista nautintoa.

Lopputulos on tarinaltaan, näyttelijätyöltään ja toteutukseltaan suurempi kuin mitä tänä päivänä enää uskaltaa kotimaiselta elokuvalta toivoa – ei sillä, että Härmä olisi paras kotimainen nykyelokuva. Elokuvan epämiellyttävimpiin puoliin lukeutuu erään paikallisen trubaduurin sanoittamat laulunluritukset, joita asianomaiset ja sivullisetkin välillä kertailevat.

JP Siilin Härmä on juuri sellainen elokuva, mitä Ilmari Unho ei osannut eikä voinut Härmästä poikia kymmenestä (1950) tehdä.


LISÄMATERIAALI

Digitaalisten erikoistehostekuvien vertailua, poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, tekijöiden haastatteluita, ohjaajan kommenttiraita, teaser, traileri, making of -dokumentin tapainen (5 min), musiikkivideo ja mainos.


BLU-RAY-JULKAISU


Julkaisija:
Finnkino

Tekstitys:
Suomi heikkokuuloisille, englanti, ruotsi

Ääni:
DTS-HD Master Audio 5.1

Kuva:
16:9 (2.35:1)

Levyjä:
1

Finnkinon ensimmäinen Blu-ray-julkaisu ei ole pettymys.

Osta tämä elokuva

 | 

Ensi-illat

Keskiviikko 22.5.

aladdinjuliste

Perjantai 24.5.

phenomenajul ternetninjajul

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

elvisjaonervajuliste angrybirds2teaserjul aatosjaaminejuliste veeranmaaginenelamajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja