niskavuorennaiset

NISKAVUOREN NAISET
Suomi 1958

Ohjaus: Valentin Vaala
Käsikirjoitus: Valentin Vaala, Usko Kemppi
Tuotanto: Risto Orko / Suomi-Filmi Oy
Pääosissa: Emma Väänänen, Erkki Viljos, Teija Sopanen, Hilkka Helinä

1 tunti 15 minuuttia

Vielä 1950-luvun alussa Valentin Vaala ohjasi kaksi uransa parhaimmistoon lukeutuvaa filmiä Mika Waltarin näytelmistä, mutta pian sen jälkeen hänet valjastettiin ohjaamaan uusia versioita saman tuotantoyhtiön parikymmentä vuotta vanhoista menestysfilmeistä. Lopputuloksena syntyneet filmit eivät olleet huonoja, ehkä Siltalan pehtooria lukuun ottamatta, mutta toisaalta ne pitivät Vaalan poissa uusien aiheiden parista.

Vaala ja Usko Kemppi laativat yhdessä 1950-luvulle sijoittuvan käsikirjoituksen Hella Wuolijoen Niskavuoren naiset -näytelmän uuteen filmatisointiin. Vaala oli filmannut aiheen jo kertaalleen vuonna 1938, tekipä sille vielä jatko-osankin Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946), jonka tarina sijoittui aikaan ennen Niskavuoren naisia. Suomalaisen elokuvan värifilmiaikakauden alettua Vaala palasi kolmannen ja viimeisen kerran Niskavuoren ihmisten pariin.

niskavuorennaiset1t niskavuorennaiset2t

Niskavuoren tilaa koristavat nyt isäntämies Aarnen (Erkki Viljos) hankkima uusi auto, päärakennukseen on vedetty sähköt ja puhelin, mutta ihmissuhdeongelmat ovat vanhoja tuttuja. Aarne on vieraantunut vaimostaan Martasta (Hilkka Helinä), lastensa äidistä, mutta toistaiseksi Martta on tietämätön Aarnen yöllisistä seikkailusta. Aarnen äidiltä, Loviisalta (Emma Väänänen), ne sen sijaan eivät ole jääneet huomaamatta.

Eräänä päivänä Aarne ja Simolan poikamiesisäntä (Heikki Savolainen) lähtevät autolla hakemaan kylään saapuvaa uutta kansakoulun opettajaa, neiti Ilona Ahlgreniä (Teija Sopanen), joka Aarnen yllätykseksi osoittautuukin varsin nätiksi nuoreksi naiseksi. Tavattoman mukava ja reilu Simolan isäntä aikookin ottaa Ilonasta itselleen emännän, mutta Aarne ehtii ensin. Kauan Aarnen ja Ilonan suhde ei pysy salassa Loviisalta, mutta kovista yrityksistä huolimatta äärimmäisen utelias Sentraali-Santra (Pia Hattara) ja ystävänsä (Elvi Saarnio) kuin myöskään Martta eivät pääse yllättämään näitä kahta ja saamaan luuloihinsa varmuuden. Kotiäidin rooliin tottuneelle Martalle epäilys on kova isku.

Niskavuoren naisia katsellessa tulee heti alkuun kiinnittäneensä huomionsa neljään eri seikkaan. Ensinnäkin se on kuvattu väreissä, toisekseen se oli ensimmäinen nykyaikaan sijoittuva kotimainen värielokuva ja näin ollen myöskin ainoa 1950-luvun suomalainen värifilmi, jonka tapahtumat eivät sijoittuneet jonnekin 1800-luvun puolelle tai kauemmaksi. Huomio kiinnittyy myös siihen, miten hyvässä vedossa Vaala oli; vaikka hän on joutunut tekemään vanhan menestysfilminsä uudelleen, on hän lopputuloksen perusteella pannut parastaan ja ehkä ollut innostunutkin tästä mahdollisuudesta. Edelleen ensimmäisiä merkille pantavia asioita on Harry Bergströmin mahtipontinen ja komea musiikki, jota myöhemmin viljellään vähän liikaakin, mutta komeaa se joka tapauksessa on.

 niskavuorennaiset3t niskavuorennaiset4t

Niin on komea itse elokuvakin. Niskavuoren naiset oli Vaalan 24:s ja viimeinen ohjaustyö, jonka Eino Heino kuvasi. Vaalan otettua Heinon pääkuvaajakseen Antreakseen ja syntiseen Jolandaan (1941), oli hän turvautunut toisen kuvaajan palveluksiin vain yhdessä elokuvassa. Toistensa näkemykset ja ideat varmasti hyvin tunteneet ohjaaja ja kuvaaja ovat tehneet komean, tunnelmallisen ja nopeatempoisen filmin. Melkeinpä se on hieman jouluinenkin, on vanhaa aikaa, luminen talvi ja romantiikkaa, mutta ei kuitenkaan iloa ja onnea.

Tauno Palon jälkeen Niskavuoren Aarnen roolin on perinyt amatöörinäyttelijä Erkki Viljos, joka oli – kornisti sanottuna – luonnonlahjakkuus filminäyttelijänä. Sen hän todisti vielä tässäkin roolissa, viimeisessä pääosassaan, eikä kalpene lainkaan kokeneempien ja arvostetumpien näyttelijöiden rinnalla. Hänellä oli karismaa ja kykyä sekä replikoida luontevasti että yksinkertaisesti vain olla. Myöskin Teija Sopanen oli pätevä filminäyttelijä. Sanomattakin on selvää, että Väänänen on roolissaan erinomainen, vaikka onkin tehtävään liian nuori ja harmaa maskeeraus näkyy hyvin värifilmissä. Omat hienot hetkensä on myös Hilkka Helinällä, joka hänkään ei ollut ensimmäistä kertaa Niskavuoren maisemissa.

Niskavuoren naiset on hyvä elokuva, hauska ja tunnelmallinen, mutta juuri muita tunteita se ei yrityksistä huolimatta onnistu herättämään. Tuntuu siltä, että parikymmentä vuotta nuorempana ja innokkaampana Vaala olisi tehnyt tämän filmin paremmin – ja niinhän hän tekikin.

tahtitahtitahtitahti2tahti2

 
LISÄMATERIAALI

Kehnossa kunnossa olevat trailerit Niskavuoren naisista ja muutamasta muusta Suomi-Filmin elokuvasta.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: VLMedia / KAVI
  Tekstitys: Suomi
  Ääni: Dolby Digital 1.0
  Kuva: 4:3 (1.33:1), väri
  Levyjä: 1

s

Restauroimaton, mutta kuva on varsin tarkka eikä erityisen roskainen, värit ovat kohtalaisen hyvin säilyneet, mutta välillä kuva hyppii sinne sun tänne.

niskavuoriJulkaistu omana erillisjulkaisunaan että Niskavuori-kokoelmassa yhdessä elokuvien Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946), Niskavuoren Heta (1952), Niskavuoren Aarne (1954) ja Niskavuori taistelee (1957) kanssa.