MATKALLA SEIKKAILUUN
Suomi 1945

Ohjaus: Yrjö Norta
Käsikirjoitus: Gösta Rodin
Tuotanto: Emil Viljanen / Fenno-Filmi Oy
Pääosissa: Aku Korhonen, Sirkka Sipilä

1 tunti 37 minuuttia

Ruotsalainen Gösta Rodin käsikirjoitti Matkalla seikkailuun -nimisen jännityskomedian, jonka hän ohjasi ruotsinkieliseksi elokuvaksi Helsingissä samoihin aikoihin, kun Yrjö Norta filmasi saman tekstin suomeksi. Tuloksena on varsinkin tuolle ajalle epätyypillinen suomalainen filmi, josta juuri siksi pitää vähän enemmän kuin mihin se lopulta antaa syytä.

Kemianalan tehtaalla kehitetään eräs hormonivalmiste, jonka kustannuksista johtaja Suurkari (Yrjö Tuominen) on henkilökohtaisessa vastuussa. Näin hän ainakin kertoo luotettavuuden ja suoraselkäisyyden perikuvalle, kirjanpitäjä Lehtoselle (Aku Korhonen), joka ihmettelee johtajan yksityistilin suuruutta – se on siis kasvanut siksi, koska Suurkari on joutunut käyttämään varoja kehitystyöhön. Hieman epäilyttävää on se, että Suurkari lähettää Lehtosen Helsinkiin muka työtehtäviin juuri päivää ennen kuin tilintarkastaja on saapumassa. Suurkari pyytää Lehtosta olemaan vaiti asiasta eikä kerro tälle, mitä tämän matkaan annettu lukittu salkku oikein sisältää; tilikirjan ja pullollisen tuota hormonivalmistetta.

Lehtonen on autuaan tietämätön sekä Suurkarin tekemisistä että tehtaalla työskentelevän ja johtajan kanssa salassa seurustelevan Veran (Assi Raine) yrityksistä saada tuo valmiste käsiinsä. Juttuun sekaantuvat vielä konttorin henkilökuntaan kuuluvat nuoret (Esko Saha ja Sirkka Sipilä) ja valmisteen kehittänyt tohtori (Jorma Nortimo).

{slimbox#1 gl images/sf/matkallaseikkailuun.jpg,images/sf/matkallaseikkailuun_t.jpg,Yrjö Norta: Matkalla seikkailuun (alkuperäinen pressikuva); images/sf/yrjonorta1.jpg,images/sf/yrjonorta1_t.jpg,Ohjaaja Yrjö Norta (alkuperäinen pressikuva); }

Käsikirjoitus on onnistunut, sillä lopulta kaikki ei olekaan sitä, miltä näyttää eikä juonikuvioita tahattomasti tai tahallisestikaan paljasteta etukäteen, vaikka mitään jännitystä ei kylläkään pääse syntymään. Tästä pitänee syyttää ohjaaja Yrjö Nortaa, jonka ohjausjälki varsinkin elokuvan alkupuolella on hyvin kankeaa ja rytmi täysin hukassa. Erityisesti alkupuolella, mutta myös myöhemminkin hän käyttää lähes liikkumatonta kameraa ja kuvaa kohtaukset suhteellisen kaukaa vaihtamatta kuvakulmaa kertaakaan. Toisaalta parempi niin kuin se, että filmi olisi pelkkää lähikuvaa, mutta kyllä sitä kuvakokoa ja -kulmaa nyt pitäisi edes kerran tunnissa vaihtaa.

Lienee turha mainita, että suomalaisen elokuvan suuriin lyhyestä fyysisestä pituudestaan huolimatta lukeutuva Aku Korhonen on juuri sellainen roolissaan kuin pitääkin: kaikin puolin miellyttävä ihminen. Pääosia näyttelevät naiset ovat kauniita ja Esko Sahakin tekee mukiinmenevää työtä.

Elokuvan alussa käytetään hyvin epätavallisella tavalla kertojaääntä, joka pysäyttää kadulla käppäilevän Esko Sahan näyttelemän nuoren miehen ja kysyy tältä, josko tämä on tottunut seikkailuihin – saman kysymyksen kertoja esittää myös Korhosen näyttelemälle Lehtoselle. Tällä ei ole käytännössä mitään tekemistä sen jälkeisen filmin tyylin tai tapahtumienkaan kanssa, mutta ehkä sen on otettu mukaan näyttämään, että tämä filmi on myös hauska. Hauskahan se onkin, mutta Nortan tylsä toteutus ja hieman liian pitkä kesto heikentävät kokonaisuutta, jonka ei-studiomaisuutta ja mainiota musiikkia on vielä erikseen kehuttava. Mukana on myös pieni moka, jossa kuvausryhmän jäseniä näkyy heijastuksena auton ikkunassa sen kaasuttaessa pois ja kameran pysyessä paikoillaan.



LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU

Julkaisija:
Finnkino
Tekstitys:
Ei tekstitystä
Ääni:
Mono
Kuva:
4:3 (1.33:1), mv
Levyjä:
1
Ikäraja:
3

Kulunut ja roskainen kuva.

Julkaistu osana Ohjaajana Yrjö Norta -kokoelma 1. -boxia (24.09.2010) yhdessä elokuvien Runon kuningas ja muuttolintu, Maskotti ja Sisulla ja sydämellä kanssa sekä omana julkaisunaan (24.08.2007).

Osta tämä elokuva

 

Ensi-illat

Perjantai 22.3.

usjuliste luontosinfoniajuliste

puutarhajuhlatjuliste 

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

miehiajapoikiajuliste vedenneitojuliste aiti19juliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja