vodkaakomisariopalmu

VODKAA, KOMISARIO PALMU
Suomi 1969

Ohjaus: Matti Kassila
Käsikirjoitus: Matti Kassila, Georg Korkman
Tuotanto: Mauno Mäkelä / Fennada-Filmi
Pääosissa: Joel Rinne, Leo Jokela, Matti Ranin

1 tunti 35 minuuttia


Neljännen ja viimeisen Komisario Palmu -elokuvan suurin erehdys oli tehdä elokuva ilman Mika Waltarin työpanosta. Ohjaaja Matti Kassila ja Georg Korkman laativat käsikirjoituksen Waltarin romaanien ja eritoten niistä tehtyjen elokuvien hengessä, mutta kolmesta aiemmasta filmatisoinnista – mestariteoksesta – poiketen pohjana ei ollut mestarikirjailijan romaani.

Hieman väsyneitä olivat jo elokuvan päänäyttelijätkin. Joel Rinne, pitkän uransa toiseksi viimeisessä filmiroolissa ja uransa ainoassa värielokuvassa, oli elokuvan valmistuessaa jo yli seitsemänkymppinen, jonka ikä ja väsymys näkyi silmissä. Leo Jokela oli vielä nuori, vain 42-vuotias, mutta kova elämäntapa sai miehen näyttämään ikäistään tuntuvasti vanhemmalta. Matti Ranin puolestaan oli vanhentunut ”normaalisti”, ainoastaan hänen roolihahmonsa tuntuu olevan vanha ja eritoten väsynyt.

Rinteen näyttelemä Palmu onkin jo jäänyt eläkkeelle, eikä hän ole pitänyt Kokkiin (Jokela) tai Virtaan (Ranin) yhteyttä sorvin äärestä lähdettyään. Kun Yleisradion TV-reportteri (Turo Unho) murhataan työmatkalla erään äveriään miehen kartanon pihatiellä, kiinnostuvat veriteosta poliisi ja eritoten Yleisradion johto. Eino S. Repo kilauttaa Palmun hätiin, eikä vanha komisario osaa kieltäytyäkään, tuskin haluaisikaan. Avukseen hän värvää ravintoloitsijaksi ryhtyneen Kokin, kun taas ministeriöön asti edennyt Virta on tällä kertaa varsinainen vihollinen yksityisetsivän knalliin pukeutuneelle Palmulle.

vodkaakomisariopalmu1t vodkaakomisariopalmu2t

Murhatutkimukset vievät Palmun siis 1960-luvun lopun Helsinkiin, väreissä kuvattuun sellaiseen, ja vieläpä Yleisradion TV-studioille, jossa työskentelevät iskelmätähdet (Inga Sulin ja Viktor Klimenko) saattavat liittyä murhaan. Palmusta on tullut leppoisa mies vanhetessaan, äksyilyn sijaan hän nykyään naureskelee. Tuttua temperamenttiaan hän pääsee näyttämään elokuvan alussa, kun Moskovasta tuodut vodkat uhkaavat jäädä työtään innolla tekevän tullivirkailijan haltuun.

Vodkaa, komisario Palmun ehdottomasti parasta antia ovat Rinne ja Jokela, vaikka eivät ole lähelläkään sitä samaa tasoa kuin kolmessa aikaisemmassa osassa. Raninin rooli jää niin pieneksi, ettei hänen suoritustaan tarvitse eikä voi sen erikoisemmin kuvailla. Sen sijaan sitä voi kritisoida, että monet TV-tähdet näyttelevät elokuvassa itseään – ja vieläpä huonosti. Sulin on kaunis ja Klimenko tuo itänaapurimaisine kasvonpiirteinen tuulahduksen ulkosuomalaisuutta elokuvaan, joka ei sarjan kolmen aiemman osan tavoin terävä kuvaus suomalaisista ihmistyypeistä.

Rinteen ja Jokelan jälkeen elokuvan parhaimpia ansioita ovat sen alku ja loppu. Leninin mausoleomin ääreltä alkavan elokuvan alkutekstijakso oli Sauli Rantamäen toteuttama, erittäin yksinkertainen ja komea, joka tuo mieleen 1960-luvun amerikkalaisten komedioiden alkutekstijaksot termin parhaimmassa merkityksessä. Vielä parempaa kuin itse alkutekstijaksojen kuvat on niiden musiikki, Rauno Lehtisen venäläistyyppinen sävellystyö. Lehtinen teki elokuvaan toki myös muutkin musiikit, mm. Sulinin esittämän hienon Kevätkoivu-kappaleen.

Filmin loppuosa on hengeltään lähellä sitä tekemisen ja kokeilun intoa, mikä toi paljon hyvää kolmeen aiempaan Palmuun. Kassila, kuvaaja Esko Nevalainen ja leikkaaja Juho Gartz ovat luoneet sisällöttömän, mutta toteukseltaan komean takaa-ajokohtauksen läpi Yleisradion maanalaisten käytävien ja huoltotunnelien. Äärimmäinen lähikuva pakenevan Klimenkon silmästä jää mieleen, eikä sitä tarvitse tikulla tökätä, vaikka jälkikäteen kuvaa muistelisikin. Tässä takaa-ajokohtauksessa on naiivia Bond-menoa, jälleen sanain kaikkein parhaimmassa merkityksessä.

Jos Vodkaa, komisario Palmu olisi jätetty tekemättä, olisi Komisario Palmu -elokuvasarja jäänyt kolmeen osaan ja kolmeen mestariteokseen. Se olisi aihettanut jälkikäteen entistä enemmän harmittelua siitä, ettei niitä tehty enemmän. Neljäs osa kuitenkin tekee jossain määrin tällaisen harmittelun ja pohdinnan turhaksi, sillä se on selvä osoitus siitä, ettei Palmuja olisi kannattanutkaan tehdä enempää, ellei Waltari olisi ollut mukana niitä tekemässä.

tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI


Matti Kassilan ja Nikolai Boronin 32-minuuttinen dokumentti YYA – 25 vuotta ystävyyttä (1973).

Finnkinon vanhassa versiossa ohjaaja esittelee elokuvan (8 + 4 min), Kassilan TV-ohjelma Suomenlahdelta Mustalle merelle: Moskova (30 min) sekä Sauli Rantamäen Kivimies-lyhytelokuva ( 11 min)

DVD-JULKAISU

  Julkaisija: VLMedia / Yle
  Tekstitys: Suomi
  Ääni: Dolby Digital 1.0
  Kuva: 4:3 (1.66:1), väri
  Levyjä: 1

12

Osta tämä elokuva

 

Ensi-illat

Perjantai 22.3.

usjuliste luontosinfoniajuliste

puutarhajuhlatjuliste 

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

miehiajapoikiajuliste vedenneitojuliste aiti19juliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja