Yhdysvaltalainen teinikomedia harvoin menestyy Suomessa – Supercool ei ollut poikkeus

Superbad-elokuvan Emma Stone ja Jonah Hill. Kuva: Columbia Pictures

Supercoolin vaatimaton menekki osoitti, ettei yhdysvaltalainen teinikomedia ole houkutteleva tuote Suomen elokuvateattereissa silloinkaan, kun sillä on suomalainen ohjaaja ja tuotantoyhtiö ja siihen on pantu 790 000 euroa Elokuvasäätiön tukirahoja. Alabamassa kuvatun elokuvan näyttelijät ja liki kaikki eri tuotantovaiheissa työryhmään kuuluneet henkilöt ovat yhdysvaltalaisia, päätekijöistä suomalaisia ovat ainoastaan ohjaaja Teppo Airaksinen, käsikirjoittaja-tuottaja Olli Haikka ja tämän tuottajapartnerit sekä leikkaaja Jussi Rautaniemi.

Supercool sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 11. helmikuuta samanaikaisesti suoratoistossa ja kahdessakymmenessä elokuvateatterissa, mikä on mitätön määrä sikäläisellä mittapuulla. Suomen-ensi-ilta viivästyi monien koronaepidemiaan liittyvien kokoontumisrajoitusten ja -kieltojen seurauksena yli vuodella, aina helmikuun 23. päivälle saakka. Ensi-iltaviikonloppunaan Supercoolia esitettiin vain 39 salissa, joista sille kertyi vain 988 katsojaa. Surkea tulos elokuvalle, jonka tekoon meni tuotantoyhtiö Yellow Film & TV Oy:n mukaan yli kahdeksan miljoonaa euroa.

Vertailukohdaksi otettakoon kaksi muuta saman viikonlopun kotimaista komediaensi-iltaa, Johanna Vuoksenmaan ohjaama 70 on vain numero ja Niklas Lindgrenin esikoisohjaus Huonot naiset. Vuoksenmaan elokuva tuli teattereihin jo joulukuussa, mutta lähti vasta helmikuussa laajaan levitykseen ja sai 113 salista 9 106 katsojaa. Huonot naiset puolestaan pyöri 96 salissa ja sai 6 030 katsojaa. Molempien elokuvien avaustulokset olivat pettymyksiä, mutta kuka tietää, miten ne olisivat menestyneet »normaalimpana» aikana eikä näin poikkeusolojen loppuvaiheilla. Samaa voi tietysti sanoa Supercoolistakin, vaikka sen kohdeyleisö eli teinipojat ovatkin käyneet ahkerasti elokuvissa vanhempien yhä pelätessä kotona.

Joka tapauksessa Supercoolilla oli ensi-iltaviikonloppunaan vain noin kolmasosa 70 on vain numero -elokuvan salimäärästä ja reilusti yli puolet vähemmän saleja kuin Huonoilla naisilla. Ehkä elokuvateatterit yksinkertaisesti uskoivat enemmän näihin kahteen suomenkieliseen kotimaiseen elokuvaan kuin jälleen yhteen yhdysvaltalaiseen teinikomediaan, jotka yleensä katoavat Suomen elokuvateattereista vähin äänin. Nekin, jotka myöhemmin saavat klassikon maineen.

Supercoolin tekijöiden selvä innoittaja on ollut Greg Mottolan ohjaama, Seth Rogenin ja Evan Goldbergin käsikirjoittama Superbad (2007), jonka päärooleja Michael Cera ja Jonah Hill näyttelivät. Superbad on hemmetin hauska elokuva ja kehutuin ja katsotuin teinikomedia viimeisten parinkymmenen vuoden ajalta. Se tuli Suomessa elokuvateattereihin heti tuoreltaan syksyllä 2007 ja sai ainoastaan 9 936 katsojaa.

Superbadin »tyttöversiosta» käy Olivia Wilden ohjaama Booksmart (2019), jonka toista pääosaa näyttelevä Beanie Feldstein on Jonah Hillin pikkusisko. Oikeasti hauska ja hyvä elokuva keräsi 4 162 katsojaa. Yhtä mainio ja hauska teinityttötarina on Kelly Fremon Craigin ohjaama ja käsikirjoittama The Edge of Seventeen (2016), jossa Hailee Steinfeld tekee loistavan pääroolin. Se ei päässyt Suomessa lainkaan teatterilevitykseen.

Koko teinikomedialajityypin kantaisästä käy John Landisin ohjaama Delta-jengi (1978), joka oli kotimaassaan vuoden kolmanneksi suurin yleisömenestys. Tottua roisimpaa huumoria tarjoillut elokuva sijoittui vuoteen 1962, aivan kuten George Lucasin uran paras elokuva American Graffiti (1973) eli Svengijengi -62, jossa high schoolista valmistuvat nuorukaiset rakastuvat ja valmistautuvat aikuiselämään ajellen puunatuilla kaaroillaan 1950-luvun rokkia kuunnellen. Kaikkea muuta kuin roisi Svengijengi -62 oli valtava menestys myös Suomessa 275 000 katsojallaan, mutta Delta-jengi – kertomus college-nuorten kaljan, kepposten ja seksinnälän täyteisestä opiskelijaelämästä – sai uutuudenviehätyksestään huolimatta »vain» 89 000 katsojaa.

Kuumat kinkut -elokuvan päänäyttelijät Phoebe Cates ja Jennifer Jason Leigh. Kuva: Universal Studios

1980-luvulla yhdysvaltalaisten teinien sielun- ja sukupuolielämän kuvauksien kysyntä suomalaisissa elokuvateattereissa oli vähäistä. Bob Clarkin ohjaama Porky’s – kuuma nuoriso (1982) jatkoi siitä, mihin Delta-jengi jäi ja vajaat 25 000 suomalaista kävi sen toteamassa. Amy Heckerlingin ohjaama ja Cameron Crowen käsikirjoittama Kuumat kinkut (1982) on kotimaassaan ja omassa lajityypissään suurimpia klassikoita, mutta tuoreeltaan se oli vain kohtalainen menestys, Yhdysvalloissa sentään vuoden 30 katsotuimman ensi-illan joukossa, mutta Suomessa vain täpärästi 150 katsotuimman listalla 4 000 katsojallaan.

John Hughes on melkeinpä oma lajityyppinsä. Hän käsikirjoitti 1980-luvulla seitsemän teinikomediaa ja -draamaa ja ohjasi niistä itse viisi. Noista seitsemästä elokuvasta neljä ensimmäistä tuli Suomessakin teattereihin, vaikka yksikään niistä ei menestynyt mainittavasti – ja onko ihme, 1980-luvun yhdysvaltalainen opiskelijanuoriso oli muutenkin kuin maantieteellisesti kaukana suomalaisesta.

Hughesin kirjoittamista elokuvista hänen itsensä ohjaama Synttärit (1984) ja Howard Deutchin ohjaama Jännät suhteet (1987) saivat kumpikin alle 3 000 katsojaa. Hughesin ohjaama Lisa – unelmien nainen (1987) jäi alle 10 000 katsojan. Breakfast Club (1985), jonka Hughes itse ohjasi, ja Deutchin ohjaama Pretty in Pink (1986) saivat nekin alle 20 000 katsojaa. Suurin kysyntä oli Hughesin ohjauksella Vaihdetaan vapaalle, Ferris (1986), jonka näki 25 000 suomalaista.

Merkittävin poikkeus teinikomedioiden katsojaluvuissa on American Pie -elokuvasarja. Paul Weitzin ohjaama American Pie (1999) palasi Delta-jengi- ja Porky’s-elokuvien räävittömälle linjalle, pysytellen koko ajan navan alapuolen jutuissa. Se oli Yhdysvalloissa vuoden 20. katsotuin ensi-ilta ja Suomessa vastaavalla listalla peräti 14. sijalla 140 000 katsojallaan. Elokuvan menestys synnytti liudan jäljittelijöitä, joista parhaiten menestyivät James B. Rogersin ohjaama American Pie 2 (2001) ja Jesse Dylanin ohjaus American Pie: The Wedding (2003). Ero näidenkin kysynnässä oli raju: toinen osa sai liki 145 000 katsojaa, kolmas osa enää vain 80 000.

Trilogian valmistumisen jälkeen American Pien tarina jatkui useilla suoraan videolevitykseen tehdyllä jatko-osalla ilman alkuperäisiä näyttelijöitä, jotka palasivat vielä kerran yhteen Jon Hurwitzin ja Hayden Schlossbergin ohjaamassa American Pie: Luokkakokouksessa (2012). Yhdysvaltalaisyleisö ei siitä niin innostunut, se oli kotimaassaan vuoden ensi-illoista vasta 57. katsotuin, mutta Suomessa se oli 20. katsotuin liki 125 000 katsojallaan.

Teppo Airaksisen ohjaama Supercool on saanut tähän mennessä 3 500 katsojaa.