ailapohjolantytar3still
Tapio Rautavaara porovaras Reinona elokuvassa Aila – Pohjolan tytär. Kuva: Erik Blomberg (Blombergin perikunta, KAVI, VLMedia)

Vuonna 1939 kaksi nuorta taiteilijaa, kirjailija Pentti Haanpää ja elokuvaohjaaja Nyrki Tapiovaara, istuivat iltaa Helsingissä ja sopivat yhdessä tehtävästä elokuvasta. Talvisodan sytyttyä molemmat lähtivät isänmaan palvelukseen ja Tapiovaara jäi sille reissulle. Sovittua elokuvaa ei koskaan tullut, mutta Haanpää kirjoitti aiheen pohjalta keskeneräiseksi jääneen novellikertomuksen nimeltä Kivet.

1940-luvun puolivälissä Haanpää tarjosi Kauneuden kirot -nimistä romaanikäsikirjoitustaan Fenno-Filmille elokuvan aiheeksi, mutta nuori tuotantoyhtiö kieltäytyi tarjouksesta. Haanpään isän ideasta syntynyt tarina perheensä hylkäävästä naisesta ilmestyi kirjan muodossa vasta muutama vuosi sitten..

Näytti siltä, että Haanpään (1905–1955) yritykset elokuvanteossa päättyivät tavalla tai toisella onnettomasti, vaikka kirjailijana hän olikin erityisen suosittu. 1960–1980-luvuilla Haanpään tuotannosta syntyi useita tv-sovituksia, joista Veli-Matti Saikkosen ja Ralf Långbackan ohjaama Yhdeksän miehen saappaat (1969) on varsinainen klassikko. Tuore arkistolöytö kuitenkin osoittaa Haanpään päässeen sittenkin tekemään yhtä toteutunutta elokuvaa.

ailapohjolantytar7still
Blomberg ja Witikka taustalla akkujen parissa. Kuva: KAVI

Michael Powell esittää: Arctic Fury

Melko tarkalleen kymmenen vuotta Haanpään ja Tapiovaaran illanistujaisten jälkeen kaksi muuta nuorta taiteilijaa olivat Lapissa filmaamassa kansainvälistä suomalaista elokuvaa. 32-vuotias Jack Witikka, englantilaisia elokuvia maahantuoneen Parvisfilmi Oy:n toimitusjohtaja, ja 34-vuotias Erik Blomberg, jo kaikenlaista kokenut elokuvaaja ja tuottaja, olivat yhdessä kirjoittaneet Arctic Fury -nimisen tarinan lappalaisen porokeisarin Aila-tyttären (Mirjami Kuosmanen) ja porovarkaan (Tapio Rautavaara) lyhyestä romanssista, joka ei pääty onnellisesti. Ennen valmistumistaan elokuva sai nimen Aila – Pohjolan tytär.

Witikka oli hetkeä aiemmin käynyt opintomatkalla Englannissa ja seurannut maailmanluokan ohjaajakaksikon Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin työskentelyä studiolla. Aikansa suomalaiseksi poikkeuksellisen kielitaitoinen Witikka oli tutustunut Powelliin jo Parvisfilmin kautta, ja onnistui jotenkin saamaan itselleen paikan mestarin uuden filmin kuvauksista. Lienee todennäköistä, että Witikka oli paikalla vain sivustakatsojana. Tämä yhteys Powelliin kuitenkin mahdollisti yhteistyön, jonka kaltaisesta suuretkin suomalaiset elokuvatuotantoyhtiöt saattoivat vain uneksia. Witikka kertoi Powellille hänen ja Blombergin elokuvaideasta, eksoottiseen Lappiin sijoittuvasta filmistä, jonka tuotantoa ja valmistumista Powell lupasi tukea – ei rahallisesti, mutta markkinoimalla elokuvaa ulkomaita varten ja antamalla Witikan käyttöön leikkaajatuttunsa John Seabournen. Kaiken piti mennä kaveripohjalta, sopimuksia ei kirjoiteltu.

Powellin nimen on täytynyt painaa jo varhaisessa vaiheessa, sillä Witikka sai järjestettyä elokuvalleen vuokrakaluston ja raakafilmin, jotka eivät tuohon aikaan olleet halpoja. Ensimmäisen elokuvansa, Suomalaisen Oopperan työstä ennen Pähkinänsärkijän ensi-iltaa kertovan  Ennen ensi-iltaa -dokumenttinsa kameran ja raakafilmin Witikka oli saanut Suomen Filmiteollisuudelta, joka niitä vastaan sai elokuvan esitysoikeudet. On mahdollista, että tällainen samanlainen sopimus tehtiin nyt Suomi-Filmi Oy:n kanssa, sillä Risto Orkon johtama yhtiö vastasi Aila – Pohjolan tyttären teatterilevityksestä. Suomi-Filmi oli vain muutamaa vuotta aiemmin tuottanut Valentin Vaalan ohjaaman Lappiin sijoittuvan romanttisen tarinan Maaret – tunturien tytön (1947), jolla on nimen lisäksi muitakin yhtäläisyyksiä Witikan elokuvan kanssa.

ailapohjolantytar4still
Toinen värivalokuva elokuvan kuvauksista, nyt Mirjami Kuosmasesta. Kuva: Blomberg / KAVI

Erik Blomberg oli itsestään selvä osa tätä Witikan esikoispitkää, olihan hän kuvannut jo Ennen ensi-iltaa -lyhytfilmin, joka valmistui vain hetkeä ennen kaksikon lähtöä Lappiin. Sen lisäksi Blombergilla oli jo aiempaa kokemusta kuvaamisesta Lapissa, mitä monelta ei vielä löytynytkään.

Vaikka Blomberg ja Witikka olivat hyvin samanikäisiä, heillä oli hyvin erilainen tausta elokuvantekijöinä. Blombergilla oli jo yli kymmenen vuoden kokemus elokuvanteosta. Vuonna 1936, vain 22-vuotiaana. hän kuvasi Orkon VMV 6:n (1936) ja työskenteli sittemmin kuvaajana Ruotsissakin. Arvokasta kokemusta oli myös elokuvatuotannosta Erik Blomberg Oy:n ja Elosalama Oy:n nimissä. Vaikka Blombergilla oli selvästi halu pitää langat näpeissään, hänellä ei myöhempien kertomustensa mukaan ollut tuolloin mitään intoa ryhtyä ohjaajaksi. Aila – Pohjolan tyttären aiheuttama pettymys ja Aarne Tarkaksen saamattomuus Valkoisen peuran (1952) kuvauksissa lopulta johtivat siihen, että Blombergista tuli tuon elokuvan ohjaaja.

ailapohjolantytar9still
Blomberg, Powell ja Witikka. Kuva: KAVI

Witikan ja Blombergin kamerat pyörivät Lapissa talvella 1949. Pääosiin valikoituivat Kuosmanen, Blombergin puoliso, ja Rautavaara, tuore olympiavoittaja Lontoon olympialaisista. Ennen pitkää elokuva kohtasi odottamattomia ongelmia: Ailan isän rooliin valittu Eino Jurkka joutui lähtemään takaisin kaupunkiin kesken kuvausten ja Powellin lähettämä Seabourne oli Blombergin myöhempien muisteluiden mukaan enemmän tai vähemmän pihalla siitä, mitä oikeastaan tehtiin. Blomberg kertoi Filmihullun haastattelussa 1980-luvulla, kuinka Seabourne kuvausten jälkeen vain totesi, ettei materiaalia ole tarpeeksi. Kenties juuri tästä syystä, mutta myös Jurkan lähdön takia elokuvaa kuvattiin uudelleen seuraavan talven lumilla, Anton Soinin korvatessa Jurkan.

Kolmikymppisten suomalaispoikien ja 60-vuotiaan englantilaisen leikkaajan yhteistyöstä tuli – kuten Blomberg itsekin sanoi – "surkea kompromissi, ei sitä eikä tätä". Blomberg sai kuitenkin työstään ansaitun parhaan kuvauksen Jussi-palkinnon. Kaiken muun lisäksi Blomberg osasi tai uskalsi kuvata vaimoaan aivan toisella tavalla kuin muut kuvaajat. Kuosmanen oli kaukana sen ajan tyypillisestä suomalaisesta filmitähdestä: tumma ja muodokas nainen tavanomaisen sievän ja sievistelevän vaaleaverikön sijaan. Kaikki se potentiaali, mikä Aila – Pohjolan tyttäressä näkyy, mutta jäi kunnolla hyödyntämättä, lunastettiin sitten Blombergin ja Kuosmasen Valkoisessa peurassa. Siitä tulikin se ensimmäinen kansainvälistä menestystä saanut suomalaiselokuva; ei Aila – Pohjolan tyttärestä, joka Powellista huolimatta ei saanut minkäänlaista ulkomaanlevitystä. Mutta tuotantoyhtiön toilailut raha-asioiden kanssa johtivat siihen, ettei Blomberg saanut Valkoisesta peurasta montaakaan penniä ja elokuvan saama Golden Globe -palkintokin päätyi Risto Orkon palkintokaappiin. Valkoisen peuran tuottanut Junior-Filmi Oy nimittäin ajautui konkurssiin ja yksi velkojista oli Suomi-Filmi, joka lunasti yhtiön molemmat elokuvat vastineeksi maksamattomista laboratoriolaskuista.

ailapohjolantytar5still
Mirjami Kuosmanen Ailana. Kuva: Blomberg / KAVI

"Vuoropuhelua Arctic Furyyn"

Aila – Pohjolan tytär jäi vuosikymmenten varrella unhon helmaan, mutta juuri ilmestynyt DVD-tallenne tuo sen jälleen ihmisten saataville. Vuosi 2018 toi tullessaan myös uutta tietoa liittyen elokuvan tuotantoprosessiin, sillä elokuvaa tutkiessani löysin Pentti Haanpään arkiston digitoiduista materiaaleista muistivihon, jossa on "vuoropuhelua Arctic Furyyn (ulkokuvat)". Maaliskuun 14. päivänä 1949 Piippolassa päivätty muistikirja viittaa elokuvan käsikirjoituksen sivuihin, joita ei nyt ole käytettävissä, sillä KAVI:n käsikirjoituksia säilövä arkistotila on parhaillaan remontissa. Elokuvan DVD-tallenteen saatuani vertasin muistivihon vuoropuhelua itse elokuvan vuoropuheluun, ja yhtäläisyydet ovat ilmeisiä.

Haanpään muistivihko on päivätty niihin aikoihin, kun Witikka ja Blomberg olivat jo Lapissa kuvaamassa elokuvaansa – mykkänä, repliikit äänitettiin jälkikäteen studiossa. Kansallisfilmografian mukaan elokuvan kuvauskäsikirjoituksesta puuttuvat repliikit lähes kokonaan, eikä niitä valmiissa elokuvassaakaan ole kuin noin kahdeksankymmentä. Edellinen selittynee juuri sillä, että Haanpää vasta kirjoitti ulkokuvien vuoropuhelua silloin, kun kamerat jo kävivät. Toisekseen elokuvan ilmaisu oli muutenkin niin kuvapainotteista, ettei sen ulkokuvissa paljon repliikkejä tarvittukaan. Sisäkuviin niitä olisi helppo lisätä myöhemmin studiokuvausvaiheessa. Haanpään kirjoitusten ja valmiin elokuvan eroja selittänee seuraavan talven uusinta- ja lisäkuvaukset. Kahden talven väliin jäi runsaasti aikaa muokata repliikkejä.

ailapohjolantytar8still
Hattupäiset Blomberg ja Witikka kuvaustauolla. Kuva: KAVI

Valmiissa elokuvassa ulkokuvienkin osalta replikointi on hyvin vähäistä ja vähäsanaista, mutta Haanpään kirjoittama vuoropuhelu oli huomattavasti runsaampaa. Maaliskuussa 1949, Haanpään kirjoittaessa repliikkejä, päähenkilön nimi oli vielä Leila, isänsä nimi Erkkilä (valmiissa elokuvassa Morokka) ja porovarkaan nimi Antti (elokuvassa Reino).

Otettakoon esimerkiksi kuvauskäsikirjoituksen seitsemänteen sivuun viittava vuoropuhelu:

Erkkilä: Sinä! Mitä sinä täällä, tyttö?

Leila: Palasin kirkolta ja poroni – sehän on sellainen kuin on – kaatoi ahkion ja ohjakset katkesivat ja…

Tämän jälkeen porovarasta etsivä Erkkilä kyselee, onko Leila nähnyt kenenkään liikkuvan lähistöllä.

Haanpää on kirjoittanut repliikkinsä yleiskielellä, mutta valmiissa elokuvassa lappalaiset puhuvat jonkinlaista mie ja sie -murretta saamen kielellä väritettynä. Valmiin elokuvan repliikeistä on välillä hyvin vaikea saada selvää, mutta pääpiirteissään tämä vuoropuhelu etenee elokuvassa seuraavasti:

Morokka: Mitäs sie täällä?

Leila: Se pilakkohärkä kaato ahkion. Mie päästin sen...

Toinen esimerkki on käsikirjoitukseen 22. sivuun viittaava vuoropuhelu Leilan ja hänen isoäitinsä välillä.

Mummu: Siitä ei hyvää seuraa siitä teerenpelistä sen etelän variksen kanssa.

Leila: Eipähän tuo liene ensi kerta kun niiden kanssa on pidetty sitä peliä.

Mummo: Siitähän minä sen tiedänkin.

Leila: Älä huolehdi. Se, josta puhut, kunhan aika [on] hän lähtee näiltä mailta eikä palaa milloinkaan.

Valmiissa elokuvassa Aila ei puhu mitään, mutta mummun repliikit ovat tutunlaisia.

Mummu: Siitä ei hyvä seuraa siitä teerenpelistä lantalaisen kanssa. Reino on varas! Ja sinä olet mieletön.

Tämän jälkeen äänessä on kehyskertomuksen kertojana toimiva turisti, yhdysvaltalainen kirjailija Harm (Mogens Wieth), jonka äänenä kuullaan Matti Oravistoa.

Kertoja: Hän on oikeassa, ahku, sama vanha nainen sanomassa samoja sanoja miljoonille päättäväisille rakastavaisille kaikkialla. Olet tarpeeksi vanha tietämään oman tahtosi, et ole enää lapsi, hän ei ole sinua varten, hän on kelvoton ja sinä olet hullu. Viisaita sanoja, oikeita sanoja, sellaisia sanoja, jotka haihtuvat kuin tuhka tuuleen, kun veri on kuuma ja sydän sykkii ja silmät loistavat.

 

ailapohjolantytar1still
Aila ja Reino, Mirjami Kuosmanen ja Tapio Rautavaara. Kuva: Blomberg / KAVI

Blombergin ja Kuosmasen poika Erkka Blomberg ei hänkään tiennyt Haanpään osallisuudesta, mutta muistaa vanhempiensa tuttavapiirissä olleen runsaasti eri alojen taiteilijoita, myös kirjailijoita. Haanpää ja Blomberg ovat saattaneet tuntea toisensa jo 1930-luvun lopulta niiltä ajoilta, kun Haanpää ja Tapiovaara suunnittelivat yhteistyötään, sillä Tapiovaara teki tuolloin elokuviaan nimenomaan Blombergin kanssa.

Aila – Pohjolan tyttären aikaan elokuvissa ei ollut lopputekstejä ja tämän elokuvan kohdalla alkutekstitkin ovat jääneet erittäin suppeiksi. Käsikirjoittajia ei kreditoida lainkaan, joten myöskään Haanpään nimeä ei alkuteksteissä nähdä. Näin kirjailijan osallisuus elokuvantekoon on pysynyt pimennossa liki seitsemänkymmentä vuotta.

 

ailapohjolantytar6still
Rautavaara, Kuosmanen ja koira Erik Blombergin valokuvassa.

 

Arctic Furyn vuoropuhelua Haanpään muistikirjassa:

ailapohjolantytar haanpaa
Pentti Haanpään seura