Fennada-Filmi – Täydellinen kokoelma: elokuvayhtiö yhdessä kokoelmassa
Suomalaisen elokuvan studioaikakaudella riitti monia yrittäjiä, joista osan tarina loppui heti ensimmäiseen filmiin, osa jatkoi toimintaansa vuosia ja sai aikaan jopa toistakymmentä elokuvaa. Kuitenkin Suomen Filmiteollisuus, Suomi-Filmi ja Fennada-Filmi olivat ne tuotantoyhtiöt, jotka antoivat merkityksen termille suomalainen elokuva. Adams Filmin ja Fenno-Filmin tuotanto-osastojen yhdistyessä syntynyt Fennada-Filmi oli näistä kolmesta yhtiöstä lyhytikäisin ja myöskin teki vähiten pitkiä elokuvia, mutta 63 filmilläänkin se on käytännössä kaikkien myöhempien tuotantoyhtiöitten tavoittamattomissa.
Suomen Filmiteollisuutta voidaan hieman kärjistäen pitää nimensä mukaisena teollisuuslaitoksena ja Suomi-Filmiä varsinkin Valentin Vaalan ansiosta yhtiönä, jossa filmejä tehtiin suuremmalla vaivalla, paremmilla resursseilla ja ennen kaikkea huolellisemmin. Fennada-Filmi oli näiden kahden välimaastossa: toisaalta Fennada tunnettiin kirjallisuusklassikoiden laatufilmatisoinneista, mutta valtaosa sen filmeistä on nopeasti tuotettuja; 63 pitkästä elokuvasta seitsemän on sotilasfarsseja, kuusi uudelleenfilmatisointeja ja kahdeksan jatko-osia.
Skaala oli huomattava. Nopeasti kuvatusta sotilasfarssista suomalaisen kaunokirjallisuuden klassikkoteosten huolella ja rahalla tehtyihin filmatisointeihin. Keppostelevien poikasten tarinoita ja Suomen kansan kohtalonhetkien kuvauksia. Mauno Mäkelän johtama Fennada-Filmi seurasi Risto Orkon Suomi-Filmin ja T. J. Särkän Suomen Filmiteollisuuden esimerkkiä kaikessa, mitä se teki.
Suurimmat ja kauneimmat lopputulokset tulivat romaani- ja näytelmäkirjallisuuden filmatisoinneista, jotka muodostivat valtaosan Fennada-Filmin tuotannosta: 63 elokuvasta peräti 34 pohjautui kirjallisuuteen. Yhtiö filmasi niin kuolleiden suurnimien kuin nykypäivän tekijöidenkin teoksia: Minna Canth (Lain mukaan), Maria Jotuni (Kultainen vasikka), F. E. Sillanpää (Poika eli kesäänsä, Elokuu), Mika Waltari (Kaasua, Komisario Palmu!, Tähdet kertovat, komisario Palmu, Jokin ihmisessä, Kuriton sukupolvi), Väinö Linna (Täällä Pohjantähden alla, Akseli ja Elina), Paavo Rintala (Sissit), Teuvo Pakkala (Tukkijoella), Joel Lehtonen (Putkinotko), Yrjö ”Agapetus” Soini (Syntipukki, Asessorin naishuolet, Aatamin puvussa – ja vähän Eevankin…), Unto Seppänen (Evakko), Ilmari Kianto (Ryysyrannan Jooseppi, Punainen viiva) ja Kalle Päätalo (Ruskan jälkeen) antoivat aiheita Fennadan elokuville.
Fennada-Filmin elokuvissa nähtiin tietenkin kaikki aikansa merkittävät elokuvanäyttelijät, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Ohjaajansa Fennada-Filmi löysi lähinnä muista tuotantoyhtiöistä ja käytti samoja ohjaajia filmistä toiseen: 63 elokuvan valmistamiseen tarvittiin vain viisitoista ohjaajaa, joista seitsemän teki Fennadalle vain yhden elokuvan. Roland af Hällström ohjasi Fennadalle kolmetoista elokuvaa, Aarne Tarkas yksitoista, Matti Kassila yhdeksän, Ville Salminen ja Lasse Pöysti kummatkin kahdeksan, Edvin Laine viisi, Esko Töyri neljä ja Mikko Niskanen kaksi. Yhden elokuvan ohjasivat Hannu Leminen, Jörn Donner, Ritva Arvelo, Jarno Hiilloskorpi, Erkko Kivikoski, Hannes Häyrinen ja Kyllikki Forssell. Tarkas, Pöysti, Arvelo, Häyrinen ja Forssell tekivät debyyttinsä pitkän elokuvan ohjaajana Fennada-Filmin palveluksessa.
Fennada-Filmi – Täydellinen kokoelma sisältää kaikki yhtiön vuosina 1950–1979 tuottamat 63 pitkää elokuvaa sekä Adams Filmin tuottaman Rosvo Roopen (1949), joka siirtyi Fennada-Filmin omistukseen Adams Filmin ja Fenno-Filmin tuotanto-osastojen yhdistyttyä. DVD-kokoelma on nyt kaupoissa.