Nämä 17 kotimaista elokuvaa tuhoutuivat Adams Filmin tulipalossa – liekit söivät yhteensä yli 700 filmiä

Heinäkuun 28. päivänä 1959 kello 13.35 Helsingin Mikonkatu 13:ssa tapahtui silminnäkijöiden mukaan valtava räjähdys, jota seurasi pian kaksi muutakin räjähdystä. Muutamassa minuutissa liekit löivät kymmenien metrien korkeuteen rakennuksen ylimmästä kerroksesta, jossa oli elokuvayhtiö Adams Filmin filmivarasto. Kuuteen säilytyskammioon jaetussa tilassa tapahtui lämpöräjähdys, joka kaiketi johtui siitä, kun tulenarka nitraattifilmi oli liian kauan peltikaton alla heinäkuun helteissä. Tulipaloa edeltävänä päivänä Helsingin Malmin lentokentällä oli mitattu 28 lämpöastetta, ja palopäivänäkin mittarin elohopea nousi yli 26 asteeseen.

Tulipalo oli katastrofi suomalaisen elokuvan historian kannalta. Adams Filmi oli jo aikonut luovuttaa harvinaiset filminsä Suomen elokuva-arkistoon, mutta vasta perustetulla arkistolla ei ollut tiloja, joissa filmejä olisi voitu säilyttää. Savuna ilmaan haihtui kymmenen kotimaisen elokuvan negatiivit ja yhdeksän kotimaisen elokuvan ainoat esityskopiot.

Adams Filmin johtokunnan puheenjohtaja Klaus Holma toimitti poliisille palossa tuhoutuneista filmeistä luettelon, joka liitettiin tulipalosta tehtyyn tutkintapöytäkirjaan. Pöytäkirjan mukaan Adams Filmille aiheutui tulipalosta 9 051 803 markan (nykyrahassa noin 260 000 euron) ja kiinteistön omistajalle 7 083 467 markan (noin 205 000 euron) vahingot. Molemmilla yhtiöillä oli vakuutukset. Kirjaimellisesti tuhoutuneet negatiivit saattoikin korvata rahassa, mutta vain kirjaimellisesti.

Kaiken kaikkiaan tulipalossa tuhoutui 47:stä koko illan elokuvasta yhteensä 138 esityskopiota, kymmenen koko illan kotimaisen elokuvan ja yhden trailerin negatiivit sekä 18 veronalennuselokuvasta yhteensä 39 esityskopiota. Veronalennuskuvat olivat tavalla tai toisella ”sivistäviä” lyhyitä uutis- ja dokumenttielokuvia, joita esitettiin ennen varsinaista elokuvaa alemman elokuvaveron saamiseksi.

Lisäksi palossa tuhoutui 399 esityskopiota sellaisista veronalennuskuvista, joihin Adams Filmillä ei ollut enää esitysoikeuksia, mutta joita se säilytti Elokuva-arkistoa varten. Samoin kävi 131 veronalennuskuvan negatiiveille.

Suurin osa tuhoutuneista koko illan filmeistä oli esityskopioita uudemmista elokuvista, joiden negatiiveja ei säilytetty Adams Filmin varastossa. Ulkomaisista elokuvista paloivat kopiot muun muassa Helmut Käutnerin Sataman vangista (1944), Richard Oswaldin Havaijin kukasta (1933) ja Arnold Fanckin Valkoisesta huumauksesta (1931).

Elokuvaohjaaja, taidemaalari Kalle Kaarna ja hänen puolisonsa, kirjailija-käsikirjoittaja Kaarina Viitainoja Työn sankarilaulun (1929) kuvauksissa.

Tuli tuhosi Tulion lisäksi mm. Kaarnan elokuvia

Tulipalossa tuhoutuivat negatiivit kymmenestä koko illan kotimaisesta elokuvasta, joista seitsemän oli yhtiön omia tuotantoja: Teuvo Tulion ohjaamat Taistelu Heikkilän talosta (1936), Nuorena nukkunut (1937) ja Kiusaus (1938) sekä Hannu Lemisen Tuhottu nuoruus (1947), Soita minulle, Helena (1948), Sankari kuin sankari (1948) ja Rosvo Roope (1949), josta paloi myös trailerin negatiivi. Muiden tuottamia elokuvia olivat Kalle Kaarnan elokuvista Miekan terällä (1928) ja Työn sankarilaulu (1929) sekä Nyrki Tapiovaaran ohjaama Varastettu kuolema (1938).

Lemisen ja Tapiovaaran elokuvista on säilynyt täysimittaiset esityskopiot. Taistelu Heikkilän talosta -elokuvan alku- ja loppukohtaukset löytyivät vuonna 2007 ja Nuorena nukkuneesta yksi kela vuonna 2015, mutta kokonaisia kopioita ei ole löytynyt.

Adams Filmin varastossa oli myös kotimaisten elokuvien esityskopioita odottamassa pääsyä Suomen elokuva-arkiston kokoelmiin. Kopioita oli kaikkiaan 23 eri elokuvasta, yksi kappale kustakin. Kotimaisista elokuvista liekit söivät ainoat tiedossa olleet, säilyneet esityskopiot Kalle Kaarnan dokumentista Kalevalan mailta (1935) ja näytelmäelokuvasta Ulkosaarelaiset (1938), Nyrki Tapiovaaran komediasta Herra Lahtinen lähtee lipettiin (1939), Helmer Adlerin komediasta Herrat ovat herkkäuskoisia (1939), Roland af Hällströmin Simo Hurtasta (1940), Martin Söderhjelmin kuppaelokuvasta Rakkautensa uhri (1945) sekä Jorma Nortimon komediasta Tähtireportteri tulevat (1945). Joukossa olivat myös ainoat esityskopiot Teuvo Tulion Kiusauksesta ja Nuorena nukkuneesta.

Adams Filmi laski vakuutusyhtiötä varten esityskopioille vain romuhinnan, joka oli silloin 65 markkaa kilolta. Tuhoutuneille negatiiveille laskettiin 100 000 markan kappalearvo, myös Rosvo Roopen trailerin negatiiville. Nykypäivän rahassa tuon ajan 100 000 markkaa vastaisi vain vajaata 3 000:tta euroa.

Vuosikymmenten ajan luultiin, että tulipalossa menetettiin myös ainoat kopiot Kalle Kaarnan elokuvista Tukkijoella (1937) ja Elinan surma (1938), mutta vuonna 1998 niistä löytyi kopiot Yhdysvalloista. Tapiovaaran Herra Lahtinen lähtee lipettiin -elokuvasta löytyi 1970-luvulla Suomen elokuva-arkiston varastosta osin pahasti tuhoutunut kopio, josta noin puolet saatiin pelastettua. Herrat ovat herkkäuskoisia -elokuvista on jäljellä noin 50 minuuttia, Tähtireportterit tulevat -elokuvasta suurin piirtein puolet ja Kalevalan mailta -elokuvasta johdanto ja vajaan varttitunnin edestä katkelmia.

Kadonneita elokuvia voi vielä löytyä

Vielä on mahdollista, että kadonneiden suomalaisten elokuvien kopioita voisi löytyä muiden maiden arkistoista. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on jäsenenä kansainvälisen elokuva-arkistojen liitossa, jossa eri maiden arkistot jakavat tietoja keskenään.

– Pohjoismaiden välillä varsinkin yhteistyö on ollut avointa ja aktiivista. Tämän ansiosta löytyi esimerkiksi Synnin jäljet -elokuvan ruotsinkielinen versio, jonka luultiin kadonneen. Se löytyi, kun Ruotsin arkisto kävi läpi numeroimattomia kopiotaan, KAVI:n elokuvakokoelmien vastaava arkistonhoitaja Tommi Partanen kertoo.

Yksi mahdollinen aarreaitta ovat Venäjän arkistot, sillä toisen maailmansodan aikaan Karjalaa evakuoitaessa ei välttämättä nähty aiheelliseksi ottaa mukaan kymmeniä kiloja painavia filmikopioita. KAVI:sta jo eläkkeelle jäänyt erikoistutkija Lauri Tykkyläinen yritti aikanaan selvittää, onko Venäjällä kadonneita suomalaiselokuvia, mutta tulokset jäivät heikoiksi.

– Tietoa ei tuntunut saavaan – ja heidän kokoelmissaan, samoin kuin käytännössä kaikkialla arkistoissa, oli valtavasti läpikäymätöntä materiaalia. Pieni toivo kadonneiden elokuvien osalta onkin numeroimattomissa kokoelmissa. Ehkä jostain päin maailmaa löytyy vielä kadonneiksi luultuja elokuvia, Partanen sanoo.