dunkirk1
Dunkirk. Kuva: Warner Bros.

Christopher Nolanin ohjaama sotaelokuva Dunkirk oli odotetustikin ensi-iltaviikonloppunsa katsotuin: keskiviikkona ensi-iltansa saanut elokuva keräsi viikonloppuna 16 346 ja viiden päivän aikana 31 643 katsojaa. Noin sata miljoonaa dollaria maksanut elokuva kertoo Ranskan Dunkerquessa tapahtuneesta evakuointioperaatiosta, jonka aikana Iso-Britannia siirsi yli 300 000 sotilastaan takaisin kotimaahan.

Dunkirk on 46-vuotiaan Nolanin kymmenes pitkä elokuva, jotka kaikki kengännauhabudjetin debyyttielokuva Followingia (1998) lukuun ottamatta ovat pyörineet Suomen elokuvateattereissa. Suurimman suosion sai Yön ritari -trilogia, eli Batman Begins (2005), Yön ritari (2008) ja Yön ritarin paluu (2012), joille kertyi yhteensä lähes 725 000 katsojaa. Inception (2010) sai 253 289 ja Interstellar (2014) 161 934 katsojaa. Kahdeksasta elokuvasta ainoastaan Memento (2000), Insomnia (2002) ja The Prestige (2006) jäivät (reilusti) alle 100 000:n katsojan.

Nuorten näyttelijöiden lisäksi Dunkirkissä nähdään muun muassa Kenneth Branagh, Tom Hardy, Mark Rylance ja Cillian Murphy.

wendyandtherefugeeneverland1
Minka Kuustonen elokuvassa Wendy and the Refugee Neverland. Kuva: Aalto-yliopisto

Ensi-illassa myös Baby Driver ja kotimainen indie-elokuva

Viikonlopun toinen ulkomainen ensi-iltaelokuva oli Edgar Wrightin ohjaama toimintaelokuva Baby Driver, joka kiinnosti 6 794:ää lipunostajaa. Dunkirkin tavoin se on saanut maailmalla erinomaisen vastaanoton kriitikoilta. 43-vuotiaan Wrightin viidestä aiemmasta elokuvasta kolme viimeisintä pääsivät Suomessa elokuvateatterilevitykseen. Shaun of the Deadilla (2004) maailmanmaineeseen nousseen Wrightin elokuvat eivät kuitenkaan ole herättäneet maksavassa yleisössä suurta kiinnostusta: Hot Fuzz (2007) sai 2 745, Scott Pilgrim vs. the World (2010) 15 996 ja The World's End (2013) 6 803 katsojaa.  

Perjantaina ensi-iltaan tuli myös kotimainen indie-elokuva, Olli Ilpo Salosen ohjaama Wendy and the Refugee Neverland, joka ei mahtunut viikonlopun kahdenkymmenen katsotuimman elokuvan joukkoon. Ilman Elokuvasäätiön tukea tuotetun elokuvan pääosassa nähdään Minka Kuustonen, joka näytteli viime vuonna pääosan lähes 95 000 katsojaa saaneessa Onnenonkijassa.

 

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEVITYS VKL YHTEENSÄ
1. Dunkirk Christopher Nolan 19.07. SF Studios 16 346 ensi-ilta
(31 643)
2. Itse ilkimys 3 Pierre Coffin
Kyle Balba
Eric Guillou
30.06. Finnkino 13 836 231 321
3. Baby Driver Edgar Wright 21.07. Disney 6 794 ensi-ilta
(8 116)
4. Spider-Man: Homecoming Jon Watts 05.07. Disney 4 763 66 867
5. Autot 3 Brian Fee 28.07. Disney 4 176 ennakot
6. Sota apinoiden planeetasta Matt Reeves 12.07. Nordisk Film 3 323 24 479
7. Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge Joachim Ronning
Espen Sandberg
24.05. Disney 2 931 283 872
8. Wish Upon John R. Leonetti 14.07. SF Studios 1 125 5 345
9. Wonder Woman Patty Jenkins 02.06. SF Studios 989 68 402
10. The Circle James Ponsoldt 07.07. Future Film 920 8 639
11. Transformers: Viimeinen ritari Michael Bay 25.06. Finnkino 866 38 722
12. It Comes at Night Trey Edward Shults 30.06. Finnkino 491 10 457
13. Baywatch Seth Gordon 02.06. Finnkino 441 36 158
14. The Handmaiden Chan-wook Park 19.05. Cinemanse 344 15 752
15. The Boss Baby Tom McGrath 12.04. SF Studios 306 156 328
16. Oliivipuu Icíar Bollaín 07.07. Cinema Mondo 280 3 343
17. Rough Night Lucia Aniello 16.06. Disney 250 15 111
18. Guardians of the Galaxy Vol. 2 James Gunn 26.04. Disney 223 122 687
19. All Eyez on Me Benny Bloom 16.06. SF Studis 218 16 937
20. Niin kauan kuin sydän lyö Katell Quillévéré 07.07. Finnkino 172 1 577
... Wendy and the Refugee Neverland suomi Olli Ilpo Salonen 21.07. Aalto-yliopisto n/a ensi-ilta

Lähde: SES / Filmikamari

Ensi-illat

Perjantai 13.7.

skyscraperjuliste hoteltransylvania3juliste2

whitneyjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

puluboinjaponinleffajuliste ilosiaaikojamielensapahoittajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 25.6.

1. Avengers: Infinity War 224 805
2. Deadpool 2 169 220
3. Black Panther
148 523
4. Supermarsu suomi
140 697
5. Coco  132 936

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 25.6.

1. Supermarsu
140 697
2. Veljeni vartija 121 199
3. Varasto 2 94 031
4. Kaikki oikein 74 596
5. Suomen hauskin mies 55 755

ranin

Nyt elokuvateattereissa

jurassicworldjuliste2
Jurassic World: Kaatunut valtakunta
J. A. Bayona
2. viikko

67 031
katsojaa 18.6. mennessä

deadpool2juliste
Deadpool 2
David Leitch
6. viikko

163 459
katsojaa 18.6. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia