biorexlogo

Bio Rex Cinemas tiedotti tänään rakentavansa uuden elokuvateatterin Seinäjoelle rakennettavaan Lakeuden ankkuri -kauppakeskukseen. Kauppakeskuksen rakennustyöt alkavat kesällä, ja elokuvateatterin on tarkoitus avata ovensa vuoden 2019 aikana. Bio Rex rakentaa parhaillaan Hyvinkäälle viisisalista elokuvateatteria uuden kylpylähotellin yhteyteen.

– Pohjanmaalla kaikki on tunnetusti isompaa, minkä vuoksi rakennamme Seinäjoelle Suomen hienoimman elokuvateatterin, Bio Rex Cinemasin toimitusjohtaja Aku Jaakkola kertoo yhtiön tiedotteessa. Tiedotteen mukaan kauppakeskus Lakeuden ankkurin Bio Rexistä tulee kuusisalinen elokuvateatteri.

Bio Rex Cinemas pyörittää jo Seinäjoen nykyistä elokuvateatteria, Bio Marilynia, jonka se osti huhtikuussa 2016. Seinäjoen keskustassa sijaitsevassa Bio Marilynissa on kolme salia, joissa on yhteensä 440 katsojapaikkaa.  Seinäjoella Ylistaron kaupunginosassa toimii yksisalinen elokuvateatteri Matin-Tupa. Vuonna 2015 Bio Marilyn ja Matin-Tupa vetivät yhteensä 116 407 katsojaa, noin 1,9 käyntiä per asukas.

Bio Rex Cinemas on Finnkinon jälkeen Suomen toiseksi suurin elokuvateatteriketju. Yhtiöllä on teatterit Seinäjoen lisäksi Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Torniossa, Pietarsaaressa, Porvoossa, Rovaniemellä ja Vaasassa. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto oli 7,3 miljoonaa euroa.

Ensi-illat

Perjantai 12.1.

thegreatestshowmanjuliste synkinhetkijuliste

rodinjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

supermarsujuliste tammisunnuntai1918juliste veljenivartijajuliste varasto2juliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas 2017 971 287
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä 1984 750 965
3. Maa on syntinen laulu
1973 711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2017

Päivitetty 8.1.18

1. Tuntematon sotilas suomi
971 287
2. Star Wars: The Last Jedi
436 727
3. Itse ilkimys 3 332 742
4. Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge 317 304
5. Napapiirin sankarit 3 suomi 270 141

Katsotuimmat kotimaiset 2017

Päivitetty 15.1.18

1. Tuntematon sotilas 971 287
2. Napapiirin sankarit 3 270 469
3. Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen
214 510
4. Yösyöttö 190 553
5. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset 154 094
6. Ikitie 130 226
7. Tom of Finland 101 989

ranin

Nyt elokuvateattereissa

starwars8juliste
Star Wars: The Last Jedi
Rian Johnson
6. viikko

435 221
katsojaa 15.1. mennessä

 

tuntematonsotilas2017juliste2
Tuntematon sotilas
Aku Louhimies
12. viikko

971 287
katsojaa 15.1. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä