Loirin uuden elokuvan teaser on julkaistu

elamaltakaikensain

Tammikuussa 70 vuotta täyttäneen Vesa-Matti Loirin seuraavan elokuvan, Mika Kaurismäen ohjaaman Elämältä kaiken sain -komedian, teaser-traileri on julkaistu. Loirin lisäksi elokuvassa näyttelevät Peter Franzén, Armi Toivanen, Jani Volanen ja Lenita Susi. Kaurismäen Marianna Filmsin tuottaman elokuvan levittää SF Film ja sen ensi-ilta on 23. elokuuta.

Kaurismäen toinen tämänvuotinen elokuva, The Girl King, on tulossa teattereihin loppuvuodesta.

Loiri on viimeksi nähty valkokankaalla Kaurismäen Tie pohjoiseen -elokuvassa (2012), joka sai yli 265 000 katsojaa.


Teaser

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).