kinomahyvinkaa1
Hyvinkään Kinoma on myynnissä. Kuva myynti-ilmoituksesta (Kaisa Liski LKV Oy)

Hyvinkääläistä Kinoma-elokuvateatteria 1970-luvulta asti pyörittänyt Keijo Aho on pannut kiinteistönsä ja teatterinsa myyntiin. Seinäjoelta kotoisin oleva yrittäjä on puolisoineen valmis lähtemään eläkkeelle, ja paikkakunnalle avattu viisisalinen Bio Rex -teatteri on vauhdittanut päätöstä, Aamuposti kertoo.

Yksisalinen, nykyään 237-paikkainen Kinoma avattiin Hyvinkään keskustassa vuonna 1955 sitä varta vasten rakennettuun kiinteistöön. Kinoma ja kivenheiton päässä sijaitseva nykyinen kaksisalinen Julia olivat pitkään noin 45 000:n asukkaan kaupungin ainoat elokuvateatterit, mutta Bio Rex Cinemas -ketju avasi Hyvinkään Sveitsiin oman teatterinsa viime vuoden lopulla.

Ahon veli Reijo Aho johti pitkään Seinäjoen Bio Marilyn -teatteria, kunnes myi sen Bio Rex -ketjulle muutamia vuosia sitten. Reijo Aho on nykyään mukana Bio Rexin toiminnassa, mutta hän pyörittää myös omaa teatteriaan, Lapuan Bio Marilyniä.

Ensi-illat

Perjantai 20.4.

blockersjuliste viidakonveijaritjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

wheelsoffreedomjuliste puluboinjaponinleffajuliste ironskythecomingracejuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas 2017 1 010 717
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä 1984 750 965
3. Maa on syntinen laulu
1973 711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 9.4.

1. Black Panther 139 352
2. Supermarsu  suomi
125 167
3. Veljeni vartija  suomi
120 643
4. Fifty Shades Freed 119 265 
5. Coco 117 056

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty  9.4.

1. Supermarsu
125 167
2. Veljeni vartija 120 643
3. Varasto 2 84 698
4. Kaikki oikein 73 976
5. Suomen hauskin mies 39 024

ranin

Nyt elokuvateattereissa

readyplayeronejuliste
Ready Player One

Steven Spielberg
4. viikko

51 095
katsojaa 19.4. mennessä

 

suomenhauskinmiesjuliste
Suomen hauskin mies
Heikki Kujanpää
5. viikko

43 448
katsojaa 19.4. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia