Markku Pölösen Oma maa ensi-iltaan lokakuussa, Solar Filmsillä kolmen elokuvan vuosi

omamaastill1
Oona Airola ja Konsta Laakso elokuvassa Oma maa. Kuva: Solar Films

Markku Pölösen, 60, ohjaama Oma maa -elokuva saa ensi-iltansa lokakuun 26. päivänä Nordisk Filmin levittämänä. Solar Films Oy:n ja Suomen Filmiteollisuus Oy:n yhdessä tuottama 1940-luvun jälleenrakennusaikakauden tarinan pääosissa nähdään Konsta Laakso ja Oona Airola.

Oman maan kuvaukset ovat vielä käynnissä Joensuussa. Kyseessä on Pölösen yhdeksäs pitkän elokuvan ohjaustyö ja ensimmäinen sitten Ralliraita 1:n (2009).

Solar Filmsiltä tulee tänä vuonna kaksi muutakin pitkää elokuvaa Oman maan lisäksi. Lenka Hellstedtin ohjaama Kaikki oikein sai ensi-iltansa jo tammikuussa ja on kerännyt tähän mennessä noin 75 000 katsojaa. Elokuun 24. päivänä ensi-iltansa saa Mielensäpahoittajan (2014) jatko-osa, Tiina Lymin ohjaama Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).