ikitie9
Tommi Korpela ja Irina Björklund elokuvassa Ikitie. Kuva: Anders Teiss / MRP

Vuoden 2018 Jussi-palkinnot jaetaan perjantaina 23. maaliskuuta pidettävässä gaalassa, jonka MTV3 televisioi suorana lähetyksenä. Eritoten Tommi Korpelalla ja Aki Kaurismäellä on mahdollisuus tehdä Jussi-historiaa.

Korpela, 49, on ehdokkaana pääroolistaan AJ Annilan Ikitiessä. Korpela on tähän mennessä voittanut kolme parhaan pääosan Jussi-palkintoa: Aleksi Salmenperän elokuvista Miehen työ (2007) ja Häiriötekijä (2015) sekä Heikki Kujanpään Putoavista enkeleistä (2008). Mikäli Korpela nappaa nyt neljännen pääosa-Jussinsa, nousee hän tasoihin itsensä Lasse Pöystin kanssa.

91-vuotias Pöysti on palkittu kolmesti parhaasta miespääosasta ja kerran sivuosasta. Pääosapalkinnot tulivat Pyhästä perheestä (1976), Herra Puntila ja hänen renkinsä Matista (1979) sekä televisioelokuvasta Maailman paras (1986). Sivuosapalkintonsa Pöysti sai rooleistaan Tukkijoella-filmatisoinnissa (1951) ja Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin -komediassa (1950).

Kaurismäki, 60, on voittanut ylivoimaisesti eniten henkilökohtaisia Jussi-palkintoja, peräti viisitoista kappaletta. Ohjaus-Jusseja hänellä on "vain" viisi, yksi enemmän kuin Matti Kassilalla ja yksi vähemmän kuin Mikko Niskasella. Niskanen voitti ohjauspystinsä Pojista (1962), Sisseistä (1963), Kävystä selän alla (1966), Lapualaismorsiamesta (1967), Kahdeksasta surmanluodista (1972) ja Ajolähdöstä (1982).

Kaurismäki on voittanut omansa elokuvista Tulitikkutehtaan tyttö (1990), Boheemielämää (1992), Kauas pilvet karkaavat (1996), Mies vailla menneisyyttä (2002) ja Le Havre (2011). Nyt Kaurismäki on ehdolla Toivon tuolla puolen -elokuvasta parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen kategorioissa.

infokuvakeEniten ohjaus-Jusseja:

6 ... Mikko Niskanen
5 ... Aki Kaurismäki
4 ... Matti Kassila
4 ... Risto Jarva
4 ... Rauni Mollberg

 

Ensi-illat

Keskiviikko 20.6.

hereditaryjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

amomentinthereedsjuliste puluboinjaponinleffajuliste ilosiaaikojamielensapahoittajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 7.6.

1. Avengers: Infinity War 213 509
2. Black Panther
148 523
3. Supermarsu suomi
137 377
4. Deadpool 2 135 251
5. Coco  131 126

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 7.6.

1. Supermarsu
137 377
2. Veljeni vartija 120 962
3. Varasto 2 91 522
4. Kaikki oikein 74 483
5. Suomen hauskin mies 53 348

ranin

Nyt elokuvateattereissa

jurassicworldjuliste2
Jurassic World: Kaatunut valtakunta
J. A. Bayona
2. viikko

67 031
katsojaa 18.6. mennessä

deadpool2juliste
Deadpool 2
David Leitch
6. viikko

163 459
katsojaa 18.6. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia