heinahattuvilttitossujarubensinveljeksetstill294
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. Kuva: Tommi Hynynen / Yellow Film & TV Oy

Sinikka ja Tiina Nopolan suosittuun lastenkirjasarjaan pohjautuva Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset sai ensi-iltaviikonloppunaan 33 815 katsojaa 123:sta teatterista. Nopoloiden sisarusten käsikirjoittama elokuva on Anna Dahlmanin debyytti pitkän elokuvan ohjaajana.

Nopoloiden kirjasarjasta on valmistunut aiemmin yksi filmatisointi, Kaisa Rastimon ohjaama Heinähattu ja Vilttitossu (2002), joka keräsi peräti 320 527 katsojaa. Sen jälkeen Nopoloiden sisarusten Risto Räppääjä -lastenkirjoista on tehty peräti kuusi elokuvasovitusta, jotka ovat saaneet liki 1,8 miljoonaa katsojaa.

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset on Yellow Film & TV Oy:n tuotantoa, mutta sen osatuottajia ovat Nopoloiden Ricky Rapper Oy sekä Janne Katajan ja Aku Hirviniemen Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy. Elokuvan budjetti oli 1,65 miljoonaa euroa.

Yellow Film & TV:ltä tulee tänä vuonna vielä toinenkin elokuva, Aleksi Mäkelän ohjaama 95, joka saa ensi-iltansa maanantaina 25. joulukuuta.

idanpikajunanarvoitus17
Kenneth Branagh elokuvassa Idän pikajunan arvoitus. Kuva: 20th Century Fox

Kenneth Branagh'n Agatha Christie -filmatisointi kiinnosti kansaa

Kenneth Branagh'n ohjaama Idän pikajunan arvoitus, uusi valkokangassovitus Agatha Christien romaaniklassikosta, pyöri 104:ssä teatterissa yhteensä 20 604:lle katsojalle. 65:n mm:n filmille kuvattu epookkielokuvan pääosissa nähdään Branagh itse Hercule Poirot'na, Johnny Depp, Daisy Ridley, Judi Dench, Michelle Pfeiffer, Penélope Cruz, Josh Gad ja Derek Jacobi.

Idän pikajunan arvoitus on aiemmin filmattu kerran, Sidney Lumetin ohjaamana vuonna 1974. Albert Finneyn, Lauren Bacallin, Ingrid Bergmanin, Richard Widmarkin ja Anthony Perkinsin tähdittämä elokuva keräsi Suomessa 136 448 katsojaa ja oli vuoden 15. katsotuin ensi-ilta. Samat tuottajat tekivät elokuvalle kaksi jatko-osaa, John Guillerminin ohjaaman Kuoleman Niilillä (1978, Suomeen 1979) ja Guy Hamiltonin ohjaaman Rikoksen auringon alla (1982). Molemmissa elokuvissa Poirot'n roolissa nähtiin Peter Ustinov, rinnallaan mittava tähtikaarti. Kuolema Niilillä keräsi 145 679 katsojaa, mutta Rikos auringon alla kiinnosti vain 41 011 lipunostajaa.

Kolmen Poirot-filmatisoinnin tuottajat tekivät myös Hamiltonin ohjaaman Tuijottavan katseen (1980, Suomeen 1981), Christie-filmatisoinnin ilman Poirot'a, jolle kertyi 41 614 katsojaa. Ustinov palasi vielä Poirot'n rooliin eri tuottajien tekemässä, Michael Winnerin ohjaamassa Hänet täytyy tappaa (1988), joka sai vain 4 855 katsojaa.

Vuonna 1972 alkaneen katsojatilastoinnin historian aikana Suomen valkokankailla on nähty myös kolme muutakin Christie-filmatisointia. Sidney Gilliatin ohjaama Hyytävä yö (1972, Suomeen 1973) keräsi 30 453 katsojaa, Peter Collinsonin ohjaama 10 pientä neekeripoikaa (1974, Suomeen 1975) peräti 76 119 katsojaa, mutta Desmond Davisin Syyttömän taakka (1984, Suomeen 1986) vain 4 414 katsojaa.

Uusi Idän pikajunan arvoitus on 56-vuotiaan Branagh'n viidestoista elokuvaohjaus. Shakespeare-filmatisoinneistaan ja nyttemmin myös suuren budjetin viihde-elokuvista tunnetun Branagh'n elokuvista kymmenen on nähty Suomen valkokankailla. Niistä ylivoimaisesti suosituin on Cinderella: Tuhkimon tarina (2015) 98 516:lla katsojallaan.

daddyshome2still1
Mark Wahlberg ja Mel Gibson elokuvassa Daddy's Home 2. Kuva: Claire Folger / Paramount

Mel Gibsonin paluu valkokankaille

Sean Andersin ohjaaman Daddy's Home -komedian (2015, Suomeen 2016) jatko-osa Daddy's Home 2 houkutteli 37:ään teatteriin yhteensä 3 240 katsojaa. Ensimmäinen osa sai ensi-iltaviikonloppunaan 6 485 katsojaa yhtä monesta teatterista ja koko teatterilevityksensä aikana 25 594 katsojaa.

Daddy's Home 2:n pääosissa nähdään ensimmäisestä osasta tutut Will Ferrell ja Mark Wahlberg, mutta nyt mukana ovat myös Mel Gibson ja John Lithgow. Edellisen kerran Gibson on nähty Suomen valkokankailla Patrick Hughes'n The Expendables 3:ssa (2014).

armomurhaaja1
Armomurhaaja. Kuva: It's Alive Films Oy

Armomurhaajalle kehno avaustulos

Teemu Nikin ohjaama Armomurhaaja sai ensi-iltaviikonloppunaan 1 012 katsojaa 40:stä teatterista. Nikin itsensä myös käsikirjoittama ja yhdessä Jani Pösön kanssa tuottaman elokuvan pääosissa nähdään Matti Onnismaa, Jari Virman, Hannamaija Nikander ja Heikki Nousiainen.

Armomurhaajan budjetti oli vain 305 000 euroa, mikä on vain hieman enemmän kuin Nikin esikoiselokuvan, 3 Simon (2012), budjetti. 275 000:lla eurolla tuotettu 3 Simoa keräsi kuitenkin 9 653 katsojaa. Sen sijaan 760 000:lla eurolla tuotettu Lovemilla (2015) sai vain 2 968 katsojaa.

Viikonlopun viides ja pienin ensi-iltaelokuva oli ruotsalaisen Wiktor Ericssonin Mansikkamaa, joka sai neljästä teatterista yhteensä 83 katsojaa.

 

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
TEAT-
TERIT
LEV. VKL YHTEENSÄ
1. Tuntematon sotilas suomi
Aku Louhimies 27.10. 144 SF 35 417 688 902
2. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset suomi
Anna Dahlman 24.11. 123 SF
33 815 ensi-ilta
(38 632)
3. Idän pikajunan arvoitus Kenneth Branagh 24.11. 104 NF 20 604 ensi-ilta
(20 711)
4. Paddington 2 Paul King 10.11. 58 SF 6 490 47 182
5. Justice League Zack Snyder 15.11. 51 SF 5 759 31 008
6. Thor: Ragnarok Taika Waititi 03.11. 57 DIS 4 432 80 714
7. Daddy's Home 2 Sean Anders 24.11. 37 SF 3 240 ensi-ilta
(3 479)
8. A Bad Moms Christmas Jon Lucas
Scott Moore
10.11. 29 SF 2 754 17 794
9. Yösyöttö suomi
Marja Pyykkö 06.10. 41 NF 1 909 161 856
10. Loving Vincent Dorota Kobiela
Hugh Welchman
20.10. 13 CIMA 1 130 20 000
11. Blade Runner 2049 Denis Villeneuve 06.10. 16 DIS 1 087 126 062
12. Armomurhaaja suomi
Teemu Nikki 24.11. 40 FK 1 012 ensi-ilta
13. The Square Ruben Östlund 17.11. 25 FK 937 4 368
14. My Little Pony -elokuva Jayson Thiessen 13.10. 23 NF 913 74 682
15. Ikitie suomi
AJ Annila 15.09. 12 NF 706 126 498
16. Napapiirin sankarit 3 suomi
Tiina Lymi 23.08. 10 NF 435 269 340
17. Breathe Andy Serkis 17.11. 25 SF 389 3 267
18. Happy Death Day Christopher Landon 20.10. 11 FK 371 27 472
19. Tammisunnuntai 1918 [50 min] suomi
Ilkka Vanne 17.11. 7 MRP 324 1 211
20. Kingsman: Kultainen kehä Matthew Vaughn 22.09. 4 NF 297 73 960
... Mansikkamaa Wiktor Ericsson 24.11. n/a KS 83 ensi-ilta
(155)

Lähde: SES / Filmikamari 

Ensi-illat

Keskiviikko 13.12.

starwars8juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

95juliste viulistijuliste kaikkioikeinjuliste supermarsujuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Viikon katsotuin elokuva

tuntematonsotilas2017juliste2
Tuntematon sotilas
Aku Louhimies
7. viikko

Katsojat 8.10.12.: 31 633
Katsojia yhteensä: 839 025

Viikonlopun 20 katsotuinta

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas 2017 839 025
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä 1984 750 965
3. Maa on syntinen laulu
1973 711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2017

Päivitetty 11.12.

1. Tuntematon sotilas suomi
839 025
2. Itse ilkimys 3
332 742
3. Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge 317 304
4. Napapiirin sankarit 3 suomi
270 141
5. Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö 265 840

Katsotuimmat kotimaiset 2017

Päivitetty 11.12.

1. Tuntematon sotilas 839 025
2. Napapiirin sankarit 3 270 141
3. Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen
214 262
4. Yösyöttö 165 794
5. Ikitie 128 750
6. Tom of Finland 101 989

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

ranin

Uusimmat BD-arvostelut

kaneliakainaloontatujapatubd Rike Jokela
KANELIA KAINALOON, TATU JA PATU!
luokkakokous2bluray Taneli Mustonen
LUOKKAKOKOUS 2
hacksawridgebd Mel Gibson
HACKSAW RIDGE – ASEETON SOTILAS
isanitonierdmannbd Maren Ade
ISÄNI TONI ERDMANN
racebd Stephen Hopkins
RACE
skiptracebd Renny Harlin
SKIPTRACE
roarbd Noel Marshall
ROAR
armyofonebd Larry Charles
ARMY OF ONE

huntforthewilderpeoplebd Taika Waititi
HUNT FOR THE WILDERPEOPLE
mojavebd William Monahan
MOJAVE
hymyilevamiesbd Juho Kuosmanen
HYMYILEVÄ MIES
uhrilampaatbd Jonathan Demme
UHRILAMPAAT
7rohkeatamiestabd John Sturges
7 ROHKEATA MIESTÄ
thefifthelementbd Luc Besson
THE FIFTH ELEMENT
theautopsyofjanedoebd André Øvredal
THE AUTOPSY OF JANE DOE
theshallowsbd Jaume Collet-Serra
THE SHALLOWS

Uusimmat DVD-arvostelut

muukalainenkatosidvd Orson Welles
MUUKALAINEN KATOSI
morrantobiasdvd Mats Lindberg
MORRAN & TOBIAS – KUIN TAIVAAN LAHJA
sotajarauha16dvd Tom Harper
SOTA JA RAUHA (TV)
greenroomdvd Jeremy Saulnier
GREEN ROOM
juoksekuinvarasdvd Palmer Thompson, Åke Lindman
JUOKSE KUIN VARAS
hatavaradvd Orvo Saarikivi
HÄTÄVARA
tottisalmenperillinendvd Orvo Saarikivi
TOTTISALMEN PERILLINEN
kuutamosonaatti12dvd Olli Soinio
KUUTAMOSONAATTI
thedressmakerdvd Jocelyn Moorhouse
THE DRESSMAKER