muumienjoulustill1
Muumien taikatalvi. Kuva: Filmkompaniet

Suomalaisen Filmkompanietin ja puolalaisen Animoonin yhdessä tuottaman Muumien taikatalvi -animaatioelokuvan englanninkielisen version ääninäyttelijöiksi on kiinnitetty Stellan Skarsgård, Bill Skarsgård ja Oscar-voittaja Alicia Vikander. Bill Skarsgård nähdään parhaillaan Suomenkin valkokankailla suursuosion saaneen Se-kauhuelokuvan pääroolissa tappajaklovni Pennywisena.

Stellan Skarsgård antaa äänensä Muumipapalle ja Hemulille, Bill Skarsgård Muumipeikolle ja Vikander sekä Pikku Myylle että Surku-koiralle. Stellan teki samat ääniroolit jo Muumi ja punaisen pyrstötähden englanninkielisessä versiossa, jossa Muumipeikon ääniroolin näytteli Alexander Skarsgård.


Kotimaan levitykseen suomen-, ruotsin- ja saamenkieliset versiot

Muumien taikatalvi on Filmkompanietin kolmas pitkä Muumi-elokuva, joka edeltäjiensä Muumi ja vaarallisen juhannuksen (2008) ja Muumi ja punaisen pyrstötähden (2010) tavoin pohjautuu 1980-luvulla tuotettuun puolalaiseen huopa-animaatiosarjaan. Jakub Wronskin ja Ira Carpelanin ohjaama Muumien taikatalvi saapuu Suomen valkokankaille joulukuun 1. päivänä Future Filmin levittämänä. Suomessa elokuvasta julkaistaan suomen-, ruotsin- ja saamenkieliset dubbaukset sekä näkövammaisia varten kuvailutulkattu versio. Suomenkielisen version ääninäyttelijöitä ovat muun muassa Vesa Vierikko, Oiva Lohtander (Muumipappa), Maria Sid (Muumimamma) ja Diandra (Pikku Myy).

Suomen ja Puolan lisäksi Muumien taikatalvi nähdään valkokankailla ainakin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Ranskassa, Kiinassa ja Japanissa.

440 000:lla eurolla tuotettu elokuva on saanut Suomen elokuvasäätiöltä 150 000:n euron ennakkotuen. Tuottaja Tom Carpelanin mukaan Muumien taikatalvea on "työstetty huomattavasti enemmän" kuin yhtiön kahta aiempaa Muumi-filmiä, jotka saivat Suomen elokuvateattereista yhteenlaskettunakin alle 60 000 katsojaa. Koko Euroopan alueelta elokuville kertyi yhteensä liki 280 000 katsojaa.

Ensi-illat

Perjantai 12.1.

thegreatestshowmanjuliste synkinhetkijuliste

rodinjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

supermarsujuliste tammisunnuntai1918juliste veljenivartijajuliste varasto2juliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas 2017 971 287
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä 1984 750 965
3. Maa on syntinen laulu
1973 711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2017

Päivitetty 8.1.18

1. Tuntematon sotilas suomi
971 287
2. Star Wars: The Last Jedi
436 727
3. Itse ilkimys 3 332 742
4. Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge 317 304
5. Napapiirin sankarit 3 suomi 270 141

Katsotuimmat kotimaiset 2017

Päivitetty 15.1.18

1. Tuntematon sotilas 971 287
2. Napapiirin sankarit 3 270 469
3. Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen
214 510
4. Yösyöttö 190 553
5. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset 154 094
6. Ikitie 130 226
7. Tom of Finland 101 989

ranin

Nyt elokuvateattereissa

starwars8juliste
Star Wars: The Last Jedi
Rian Johnson
6. viikko

435 221
katsojaa 15.1. mennessä

 

tuntematonsotilas2017juliste2
Tuntematon sotilas
Aku Louhimies
12. viikko

971 287
katsojaa 15.1. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä