sophialoren
Sophia Loren elokuvassa Arabeski (1966).

Minerva Kustannus Oy on viime vuoden lopulla ja tämän vuoden keväällä julkaissut yhteensä kolme suomeksi käännettyä ulkomaista elämäkertaa Hollywood-legendoista. Näistä teoksista ansiokkain ja kiinnostavin on Sophia Lorenin omaelämäkerta Eilen, tänään, huomenna. On ilo huomata, että Suomesta löytyy vielä kustantajia, joiden kustannusohjelmaan kelpaavat vielä elokuva-aiheisetkin kirjat, niin koti- kuin ulkomaisetkin.

Mervyn LeRoyn Quo Vadiksen (1951) avustajana ensimmäisen kosketuksensa elokuvantekoon saanut Loren kertoo 350-sivuisen teoksessa mm. suhteestaan tai suhteistaan tunnettuihin vastanäyttelijöihinsä kuin myöskin aviomieheensä, tuottajamoguli Carlo Pontiin. Kirjan pääpaino on Lorenissa itsessään, mutta uran edelle tulee perhe. Omaelämäkerrat ovat auttamatta itsekeskeisiä ja sitä on myös Loreninkin teos, jonka suomennettu versio on tehty alkuperäisestä italiankielisestä versiosta.

Paul Wernerin Roman Polanski – Henkilökuva ja Peter Cowien Francis Ford Coppola ovat niitä teoksia, joissa uhrataan korkeintaan sivu tai pari kunkin elokuvan tuotantovaiheiden kuvaamiseen, mutta parhaimmillaan tai pahimmillaan kymmenkunta sivua elokuvan juonen läpikäymiseen ja filmin analysoimiseen. Niin Wernerin kuin Cowienkin teoksista pitänee juuri sellainen lukija, joka on enemmän kiinnostunut filmien sisällön paljastamisesta ja kirjailijan mielipiteistä kuin faktatiedosta elokuvien tekovaiheesta – saati aiheena olevien henkilöiden haastatteluista, joita ei kummassakaan ole.

Wernerin teoksessa Polanskin julkisuuskuva, naisseikkailut, skandaalit ym. saavat huomattavan paljon tilaa, Cowien teoksessa pysytään enemmän asialinjalla ja olennaisessa. Coppola-kirjassa on  paljon virheitä ammattinimikkeiden käännöksissä.

 

sophialoren

Sophia Loren: Eilen, tänään, huomenna
371 sivua, sidottu, kovakantinen
ISBN:
978-952-312-136-2

ffcoppola

Peter Cowie: Francis Ford Coppola
400 sivua, sidottu, kovakantinen
ISBN: 9789523120198

romanpolanski Paul Werner: Roman Polanski – Henkilökuva
350 sivua, sidottu, kovakantinen
ISBN:9789524928755

Ensi-illat

Keskiviikko 20.6.

hereditaryjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

amomentinthereedsjuliste puluboinjaponinleffajuliste ilosiaaikojamielensapahoittajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 7.6.

1. Avengers: Infinity War 213 509
2. Black Panther
148 523
3. Supermarsu suomi
137 377
4. Deadpool 2 135 251
5. Coco  131 126

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 7.6.

1. Supermarsu
137 377
2. Veljeni vartija 120 962
3. Varasto 2 91 522
4. Kaikki oikein 74 483
5. Suomen hauskin mies 53 348

ranin

Nyt elokuvateattereissa

jurassicworldjuliste2
Jurassic World: Kaatunut valtakunta
J. A. Bayona
2. viikko

67 031
katsojaa 18.6. mennessä

deadpool2juliste
Deadpool 2
David Leitch
6. viikko

163 459
katsojaa 18.6. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia