Pihla Viitala, Pamela Tola ja Laura Birn nähdään norjalais-suomalaisen elokuvan tähtinä

Pihla Viitala, Pamela Tola ja Laura Birn nähdään tärkeissä tehtävissä norjalais-suomalaisessa Must Have Been Love -elokuvassa, jonka ensi-illan on tarkoitus koittaa syyskuussa. Elokuva on kertomus suomalaisesta tanssijanaisesta ja norjalaisesta miehestä, jotka kohtaavat ja rakastuvat, mutta eroavat pian, kunnes muutaman vuoden kuluttua tapaavat jälleen, jolloin tilanne muuttuu jo kolmiodraamaksi.
Must Have Been Love -elokuvan norjalaisena päätuottajana toimii 4 1/2 Film As -yhtiö, joka on tuottanut mm. Roy Anderssonin Sinä elävä -elokuvan, Marius Holstin King of Devil's Islandin ja tuoreen, Noomi Rapacen tähdittämän Babycall-trillerin. Suomalaisena osatuottajana filmissä toimii Kinotar Oy, jonka nettisivuilla ei norjalaistuotantoyhtiön tavoin mainita kyseisestä projektista mitään.
Miljoonan euron tuotantokustannuksiin Must Have Been Love sai Suomen elokuvasäätiöltä 165 000 euron tuotantotuen marraskuussa 2011. Elokuvan ohjaa ja yhdessä Jyrki Väisäsen kanssa käsikirjoittaa Eirik Svensson, joka on saanut Suomessa elokuva-alan koulutuksen. Svenssonille ohjaustyö on ensimmäinen pitkän näytelmäelokuvan saralla.
Viime vuonna yhdessä Elma & Liisa -lyhytelokuvan ohjanneet Viitala ja Tola sekä Birn ovat kaikki työllistettyjä näyttelijöitä. Viitala nähdään ensi vuonna Tommy Wirkolan ohjaamassa, 60 miljoonaa dollaria maksaneessa Hansel and Gretel: Witch Hunts -elokuvassa yhdessä Jeremy Rennerin ja Gemma Artertonin kanssa. Pamela Tola puolestaan näyttelee naispääosaroolin JP Siilin Härmässä, kun taas Laura Birn nähdään sekä Aku Louhimiehen Vuosaaressa että Antti Jokisen Puhdistuksessa.
Lähde: SES
Haku
Ensi-illat
Keskiviikko 23.05.
Seuraavat kotimaiset:
13.07. Ja saapuu oikea yö
03.08. Miss Farkku-Suomi
17.08. Imaginaerum
Viikonlopun katsotuimmat
Suomen katsotuimmat elokuvat 18.–20.05.
| 1. | Diktaattori |
|
| 2. | Dark Shadows |
|
| 3. | The Avengers (3D) |
|
| 4. | American Pie: Luokkakokous | |
| 5. | Lorax (3D) |
|
| 6. | Iron Sky |
|
| 7. | Nälkäpeli |
|
| 8. | Syvänsininen meri |
|
| 9. | Kovasikajuttu | |
| 10. | Risto Räppääjä ja viileä Venla |
Lähde: SES / Filmikamari
Uutiset – kotimaa
- Diktaattori Suomen katsotuimmaksi elokuvaksi
- Timo Vuorensola ohjaa elokuvan Hitlerin tappamisesta
- Iron Skylle suunnitteilla kaksi jatko-osaa
- DVD-uutuuksia kauhuelokuvien saralta
- Tänään ensi-illassa Terence Daviesin Syvänsininen meri
- Allan Tuppurainen jatkaa Röllinä uudessa elokuvassa
- Pohjanmaa-aiheisten elokuvien sarja Orionissa
- Dark Shadows otti Suomen katsojatilastojen kärkipaikan
- Anssi Mänttäri Reikäreuna-festivaalien päävieraaksi
- Härmän ohjaajalta tulossa toinenkin epookkielokuva
- Eugen Schaumanin tarina tulossa valkokankaalle
- Aleksis Kivi ei kiinnosta nykypäivän elokuvantekijöitä
- Suomalainen elokuva 105-vuotias
- Tapio Piiraisen tuoreet Lumihiutalemuodostelma- ja Punainen nauha -televisioelokuvat kesäkuussa DVD:lle
- Putous-tähdet Hirviniemi, Nieminen ja Toivanen 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvan päärooleihin
- Kovasikajuttu avasi 3 000 katsojalla – War of the Deadin avaustulos oli erittäin huono
- Mika Kaurismäen Tie pohjoiseen -elokuvasta julkaistiin traileri ja kuvia
- Jyri Kähösen Ja saapuu oikea yö -trilleri teattereihin jo heinäkuussa
- Vares-ohjaaja Anders Engström kehittelee uutta rikoselokuvaa
- The Avengers Suomen katsotuimmaksi, Iron Sky sinnittelee kolmossijalla
- Teuvo Tulion koko tuotanto esitetään kesällä YLE Teemalla
- Kovasikajuttu-dokumentti voitti tuomariston erikoispalkinnon Sveitsissä
- Aleksi Mäkelän Kaappari-elokuvasta tarjolla ensimmäinen kuva ja lisäinfoa – käsikirjoittaja vaihtui
- Anssi Mänttärin elokuvien tulevat DVD-julkaisut
- Puhdistus-elokuvan traileri julkaistiin
Uutiset – ulkomaat
- The Avengers on tuottanut jo yli miljardin
- Suuret kansalliset aiheet kiinnostavat myös virolaisia – Viron katsotuimmat sikäläiset elokuvat 2002–2011
- Virolainen elokuva 100 vuotta – lyhyt johdatus Viron elokuvamarkkinoille
- The Avengers teki kaikkien aikojen parhaimman avaustuloksen Yhdysvalloissa
- Adam Sandlerin Oikeesti aikuiset -hittikomedia saa jatko-osan
Uutiset – sivusto
Nykytekijöiden suosikit
Nykyiset kotimaiset elokuvan-
tekijät listaavat suosikkejaan
vanhoista kotimaisista elokuvista.
| Aleksi Mäkelä | |
| Raimo O Niemi | |
| Rimbo Salomaa | |
| Petri Karra | |
| Pauli Pentti | |
| Lauri Nurkse | |
| Sakari Kirjavainen | |
| Timo Kahilainen | |
| Heikki Salo | |
| Oskari Sipola | |
| Maarit Lalli | |
| JP Siili |
Kotimaiset elokuvat TV:ssä

| 17.05. YLE Teema SIRPPI JA KITARA Marjaana Mykkänen, 1987 |
|
| 17.05. YLE TV1 YÖ ON PITKÄ Aarne Tarkas, 1952 |
|
| 18.05. YLE TV1 KUN TUOMI KUKKII Åke Lindman, 1962 |
|
| 21.05. YLE TV1 JUMALAN MYRSKY Valentin Vaala, 1940 |
|
| 22.05. YLE TV1 KERSANTILLEKO EMMA NAUROI Ilmari Unho, 1940 |
|
| 23.05. YLE TV1 KAIKKI RAKASTAVAT Valentin Vaala, 1935 |
|
| 24.05. YLE TV1 KUIN UNI JA VARJO Toivo Särkkä & Yrjö Norta, 1937 |
|
| 24.05. YLE TEEMA LAULU Janne Kuusi, Arto af Hällström, 1986 |
|
| 25.05. YLE TV1 MIEHEN KUNNIA Ilmari Unho, 1943 |
|
| 28.05. YLE TV1 KOMISARIO PALMUN EREHDYS Matti Kassila, 1960 |
|
| 07.06. YLE TV1 YLIJÄÄMÄNAINEN Roland af Hällström, 1951 |
|
| |
Lisää esitystietoja |
Uusimmat BD-arvostelut
Peter JacksonKING KONG Lue arvostelu |
Steven SoderberghTARTUNTA Lue arvostelu |
Brett RatnerTOWER HEIST Lue arvostelu |
Matthijs van Heijningen, Jr.THE THING Lue arvostelu |
David FincherTHE GIRL WITH THE DRAGON... Lue arvostelu |
Julie Anne RobinsonONE FOR THE MONEY Lue arvostelu |
Roman PolanskiCARNAGE Lue arvostelu |
Garry MarshallNEW YEAR'S EVE Lue arvostelu |
Sam PeckinpahRAUTARISTI Lue arvostelu |
Tanya WexlerHYSTERIA Lue arvostelu |
Daniel NettheimTHE HUNTER Lue arvostelu |
Antonio NegretTRANSIT Lue arvostelu |
Michael BrandtTHE DOUBLE Lue arvostelu |
Wolfgang MurnbergerMY BEST ENEMY Lue arvostelu |
Paul W.S. AndersonKOLME MUSKETTISOTURIA Lue arvostelu |
Oliver ParkerJOHNNY ENGLISH 2 Lue arvostelu |
Peter HowittJOHNNY ENGLISH Lue arvostelu |
Nicolas Winding RefnDRIVE Lue arvostelu |
Roger DonaldsonSEEKING JUSTICE Lue arvostelu |
Uusimmat DVD-arvostelut
Josh ReedVALEMORSIAN Lue arvostelu |
Woody AllenHARRY PALA PALALTA Lue arvostelu |
Chuck RussellTHE MASK – NAAMIO Lue arvostelu |
Nick TomnayTÄYDELLINEN ISÄNTÄ Lue arvostelu |
Josh ReedPRIMAL Lue arvostelu |
Mel BrooksKORKEUSKAMMO Lue arvostelu |
Mel BrooksPÄHKÄHULLUJEN PARATIISI Lue arvostelu |
Alan JohnsonOLLAKO VAI EIKÖ OLLA? Lue arvostelu |
Gene WilderSHERLOCK HOLMESIN VELI Lue arvostelu |
Jesse PeretzOUR IDIOT BROTHER Lue arvostelu |
Julian GilbeyYKSINÄINEN PAIKKA KUOLLA Lue arvostelu |
Bruce RobinsonWITHNAIL & I Lue arvostelu |
Richard J. LewisBARNEY'S VERSION Lue arvostelu |
Uusimmat kotimaisten elokuvien DVD-arvostelut
Anssi MänttäriANNI TAHTOO ÄIDIN Lue arvostelu |
Hannu KahakorpiONNELLINEN MIES Lue arvostelu |
Anssi MänttäriDirlandaa Lue arvostelu |
Ville SalminenYKS' TAVALLINEN VIRTANEN Lue arvostelu |
Jaakko PakkasvirtaULVOVA MYLLÄRI Lue arvostelu |
Jaakko PakkasvirtaJOULUKSI KOTIIN Lue arvostelu |
Risto JarvaMIES, JOKA EI OSANNUT... Lue arvostelu |
Veikko ItkonenMULLIN MALLIN Lue arvostelu |
Tapio PiirainenPOLIISIN POIKA Lue arvostelu |
Vili AuvinenPERTSA JA KILU Lue arvostelu |
Tuomas SummanenRISTO Lue arvostelu |
Matti IjäsKATSASTUS Lue arvostelu |
Hannu LeminenEN OLE KREIVITÄR Lue arvostelu |
Wilho IlmariNUMMISUUTARIT Lue arvostelu |
Teuvo TulioLEVOTON VERI Lue arvostelu |
Kotimaisen elokuvan katsojamäärä
Vuodelta 2012 kotimaisilla elokuvilla on
1 267 221
katsojaa


















































