Tiger House (2015)

tigerhousedvd

TIGER HOUSE
Iso-Britannia / Etelä-Afrikka 2015

Ohjaus: Thomas Daley
Käsikirjoitus: Simon Lewis
Tuotanto: Ronnie Apteker, Tarquin Glass, Richard Mansell
Pääosissa: Kaya Scodelario, Ed Skrein, Dougray Scott

1 tunti 20 minuuttia

Brittiläisten tekijöiden Tiger House on Etelä-Afrikassa kuvattu, mutta sitä on mahdotonta huomata, kun lähes koko elokuva tapahtuu yhdessä talossa ja sen pihamaalla. Etelä-Afrikassa on ollut ilmeisesti halpaa ja kannattavaa tehdä elokuvia, mutta jälleen kerran se elokuvanteon halvin osa, käsikirjoitus, on jäänyt liian vähäiselle huomiolle.

Rikkaan perheen poika Mark (Daniel Boyd) ja tavallisen perheen tyttö Kelly (Kaya Scodelario) ovat nuoria rakastavaisia, joiden rakkautta edes pieni onnettomuus varsijousen kanssa ei lopettanut. Eräänä iltana Kelly kömpii Markin huoneeseen ikkunasta, Markin vanhempien tietämättä. Markin äiti ja isäpuoli ovat äveriäitä elitistejä, jotka eivät pidä Markin ja Kellyn seurustelusta. Samana iltana taloon tunkeutuu joukko naamioituneita ryöstäjiä, jotka vievät perheen isän mukanaan auttamaan tämän firman ryöstössä. Muutama roisto jää vahtimaan talosta löytynyttä vaimoa ja poikaa – Kellyn läsnäolosta heillä ei ole tietoa. Kun vahdiksi jäänyt joukon haavoittunut pomo (Dougray Scott) tekee kuolemaa, alkaa tämän nuori suojatti (Ed Skrein) sooloilla ja uhata vankien henkeä. Niinpä Kelly joutuu sekä puolustamaan itseään että pelastamaan poikaystävänsä ja tämän äidin.

80-minuuttinen elokuva on aina lyhyt – paitsi silloin, kun se on huono ja silloin, kun sen tarina ei riitä siihenkään mittaan. Tiger Housen kohdalla pätee jälkimmäinen. Alku on kaikessa tuttuudessaan lupaava, mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu, mutta loppua kohden toisto alkaa vaivata ja itse loppu on lyöty läskiksi kuvittelemalla typerien juonenkäänteiden tekevän hyvän elokuvan. Vähäsisältöiseksi elokuvaksi Tiger Housessa on keskitytty kirjoittamaan epäolennaisuuksia, sellaisia repliikkejä, jotka kertovat sanoin sellaisen asian, jonka katsoja kyllä ymmärtää kuvista ja näyttelijöiden reaktioistakin.

Ohjaaja Thomas Daleyn ensimmäinen pitkä elokuva on teknisesti hyvin toteutettu, mutta ohjaaja on liian mieltynyt halpoihin ”tehosteisiin”: veriroiskeet kameran linssissä eivät tällä kertaa toimi, vaikka yrityskertoja on runsaasti. Onneksi Daley on valinnut elokuvansa päärooliin Scodelarion, joka ei ole vain miellyttävä katsella, vaan myös kiinnostava jopa tällaisessa kuluneessa roolissa.

tahtitahtitahti2tahti2tahti2

 
LISÄMATERIAALI:

Lisämateriaalia ei ole.


DVD-JULKAISU:

Julkaisija: Future Film / Atlantic Film, 2016
Tekstitys: Suomi, ruotsi
Ääni: Dolby Digital 5.1
Kuva: 16:9 (2.35:1)
Levyjä: 1

16

dvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).