Trumbo (2015) [Blu-ray]

trumbobd

TRUMBO
Yhdysvallat 2015

Ohjaus: Jay Roach
Käsikirjoitus: John McNamara
Tuotanto: Michael London, Janice Williams, ym.
Pääosissa: Bryan Cranston, Helen Mirren, Elle Fanning

2 tuntia 4 minuuttia

Dalton Trumbo (1905–1976) oli Hollywoodin arvostetuimpia ja parhaiten palkattuja käsikirjoittajia, joka eleli kuin rikas mies, mutta vaali monien muiden elokuvantekijöiden tapaan kommunistisia aatteita.  Kylmän sodan alkaessa Yhdysvalloissa asetettiin komitea, jonka tehtävänä oli tutkia epäisänmaallisten ihmisten, eli kommunistien, toimia ja estää näitä toimimasta Yhdysvaltoja vastaan. Hollywood oli yksi parhaimmista apajista, sieltä löytyi kommunisteja melkein yhtä paljon kuin juutalaisia, mutta osa laverteli muista ja pelasti nahkansa. Trumbo ei ollut yksi heistä.

Kuuttakymmentä ikävuotta lähentelevä Jay Roach on ennen Trumboa ohjannut yhdeksän pitkää elokuvaa, jotka ovat kaikki komedioita. Austin Powers -trilogia ja kaksi ensimmäistä Perhe on painajainen -elokuvaa eivät ole sellaisia teoksia, joiden ohjaajan odottaisi jonakin päivänä ohjaavan poliittisen draaman. Toki viime vuonna samanlaisen tempun teki Will Ferrellin komedioista tunnettu Adam McKay The Big Shortillaan. Roach suoriutuu tehtävästään huomattavasti McKayta paremmin. Roachin ja McKayn elokuvia yhdistää melkoinen komediallisuus, vaikka itse elokuvat on luokiteltavissa kuitenkin draamoiksi. Trumbossa Bryan Cranstonin näyttelemä käsikirjoittaja käy perheineen (Diane Lane vaimona, Elle Fanning vanhimpana tyttärenä) ja kollegoineen (Louis C. K. käsikirjoittajana, Michael Stuhlbarg näyttelijä Edward G. Robinsonina) läpi julkisen nöyryytyksen ja työttömyyden, mutta Trumbo kärsii teoistaan myös vankilassa.

Roachin elokuva on hyvin tyypillinen yhdysvaltalainen sankaritarina, jossa yksi mies nousee taisteluun sortoa vastaan eikä tiukankaan paikan tullen epäröi muuttaa kantaansa. Trumbo on myös tuttuun tapaan jälkiviisas elokuva, jonka tekijät tuomitsevat yksittäisiä ihmisiä (eritoten John Waynen ja, syystäkin, seurapiiritoimittaja Hedda Hopperin), jotka eivät kuitenkaan todellisuudessa eronneet mielipiteillään tavallisesta kadunmiehestä yhtään mitenkään. Hopperin kaltaiset vaikutusvaltaiset sanomalehtikolumnistit toki onnistuivat muovaamaan kadunmiesten mielipiteitä omaan suuntaansa.

On päivänselvää, ettei esimerkiksi Elia Kazanista tehtäisi elokuvaa: 1950-luvun äärimmäisen lahjakkaasta ohjaajasta, joka hänkin joutui todistamaan kommunistitaustaan johtuen, mutta vankilaan menon sijaan nimesi muiden kommunistien nimiä ja pelasti itsensä. Siinä olisi ainekset puhuttelevaan draamaan, mutta sellaista ei tietenkään tehdä, koska Hollywood-elokuvissa ei ole tarkoituskaan yrittää ymmärtää ihmisiä, elleivät he toimineet isänmaallisesti ja sankarillisesti myös jälkipolvien silmin.

Trumbo on vakavasta aihepiiristään huolimatta erittäin viihteellinen ja runsaalla huumorilla väritetty. Bryan Cranstonin hienosti näyttelemä päähenkilö on viisas ja sanavalmis työhullu, jonka uran kiihkeimmästä työvaiheesta on saatu aikaiseksi elokuvaan inspiroiva, energinen jakso. Luonnollisestikin elokuvanteosta, elokuvan historiasta ja klassisesta Hollywoodista kiinnostuneille on tarjolla erittäin paljon harvinaista herkkua: elokuva elokuvanteosta. 

Ottaen huomioon, että kyseessä on yhdysvaltalainen elokuva useilla niminäyttelijöillä ja se on vieläpä tehty 1940- ja 1950-lukujen epookkina, on Trumbon viidentoista miljoonan dollarin budjetti hyvin vaatimaton. Se vaatimattomuus ei kuitenkaan näy valkokankaalla, sillä elokuva on laadukkaasti lavastettu ja komeasti kuvattu. Hienon kokonaisuuden tärkeimpiä tekijöitä on loistavasti rakennettu rytmi, joka tempaa mukaansa ja saa toivomaan, ettei elokuva milloinkaan loppuisi.

tahtitahtitahtitahtitahti2

 
LISÄMATERIAALI

Kaksi muutaman minuutin dokumenttia elokuvan taustoista sekä muiden elokuvien trailereita.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Scanbox Entertainment
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (1.85:1)
  Levyjä: 1

7

blu ray dvd

TRUMBO

Yhdysvallat 2015

 

Ohjaus: Jay Roach

Käsikirjoitus: John McNamara

Tuotanto: Michael London, Janice Williams, ym.

Pääosissa: Bryan Cranston, Helen Mirren, Elle Fanning

 

2 tuntia 4 minuuttia

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).