Sometimes a Great Notion – Ei tuumaakaan (1970)

SOMETIMES A GREAT NOTION
Yhdysvallat 1970

Ohjaus: Paul Newman
Käsikirjoitus: John Gay, Ken Keseyn romaanista
Tuotanto: John C. Foreman
Pääosissa: Paul Newman, Henry Fonda, Lee Remick

1 tunti 50 minuuttia

Näyttelemisen ja tuottamisen ohella Paul Newman (1925–2008) kokeili siipiään myös ohjaajana yhdellä televisioelokuvalla ja viidellä elokuvateatterijulkaisulla. Sometimes a Great Notion – Ei tuumaakaan (1970) oli Newmanille vasta toinen ohjaustyö, mutta siitä huolimatta se on erittäin hallittu kokonaisuus, jonka suurin puute on sen henkilökavalkadi ja asenne, joka on vähintäänkin kyseenalainen.

Oscar-ehdokkuudet Henry Mancinin säveltämästä laulusta ja Richard Jaeckelin sivuosaroolista saanut filmi kertoo kunnon amerikkalaisen tarinan oikeasta amerikkalaisesta perheestä, Stampereista. Stamperit asustelevat luonnonkauniissa paikassa jossakin päin Yhdysvalloissa elättäen itsensä omistamallaan metsällä, eli kaatamalla puita ja myymällä niitä eteenpäin. Harmi vain, että Stampereiden toiminta ei miellytä ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä, jotka alkavat lakkoon ja ryhtyvät lakon pitkittyessä välttelemään Stampereita sekä aiheuttamaan kiusaa näiden työsavotoille. Stamperit jatkavat työskentelyä omin voimin sekä muutaman ammattiliittoon kuulumattoman kanssa, mutta lakkolaisten painostus ja perheen sisäiset konfliktit johtavat väistämättömään tragediaan.

Newman tulkitsee itse perheen nuorta isäntää, Hankia, joka yhdessä käsi kipsissä liikuskelevan isäukkonsa (Henry Fonda) ja veljensä Joen (Jaeckel) kanssa nousevat puolisoineen joka aamu kello viisi töihin. Ankara arki on vienyt kaiken ilon elämästä Hankilta ja tämän vaimolta (Lee Remick), joiden liittoa painaa vieläpä lapsettomuus. Kun vanhan isännän tuhlaajapoika, Hankin ja Joen velipuoli Lee (Michael Sarrazin) palaa kotiin alkaa Lee selvittämään välejään erityisesti Hankin kanssa, jolla oli suhde äitipuolensa kanssa, Leen äidin.

Kuten todettua, filmin suurin ongelma on sen henkilökavalkadi ja asenne, jotka liittyvät tietysti toisiinsa. Stamperit ovat kunnon amerikkalaisia yrittäjiä, jotka ajattelevat vain omaa etuaan ja vähät välittävät siitä, että kylä kuihtuu pian pois, ellei lakkoa lopeteta. Heidän mielestään kaikki ammattiliittoihin kuuluvat ovat kommunisteja, joita voi heitellä dynamiitilla, kuten elokuvan alussa tapahtuukin. Kyläläiset, lakkoilijat, kuvataankin juuri sellaisina ihmisinä, jotka ovat kohtalonsa ansainneet: he ovat selkäänpuukottajia, roistoja, ketkuja. Newmanin elokuvan maailma on hyvin mustavalkoinen. Jos taas Newmanin on ollut tarkoitus esittää Stamperin perheen kaltaisten asenteet mustavalkoisina samalla niitä kritisoiden, niin siinä hän on pahemman kerran epäonnistunut.

Filmi sisältää muutamia vaativia kohtauksia, jotka Newman on toteuttanut erinomaisella tavalla. Kuvaajanaan Newmanilla oli melko kokenut Richard Moore, joka oli kuitenkin tehnyt lähinnä pieniä elokuvia, kuten Roger Cormanin Helvetin jengin (1966). Tukkityömaajaksot ovat hienoja, vaikkakaan eivät Mikko Niskasen savottakuvausten tasoisia. Maisemista Newman kuitenkin ottaa enemmän irti.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU