kaikkioikeinjuliste

KAIKKI OIKEIN
Suomi 2018

Ohjaus: Lenka Hellstedt
Käsikirjoitus: Lenka Hellstedt, Jenny Dahlström
Tuotanto: Rimbo Salomaa, Jukka Helle, Markus Selin / Solar Films Oy
Pääosissa: Elsa Saisio, Antti Luusuaniemi, Lotta Lindroos

1 tunti 26 minuuttia

Anna-Leena Härkösen romaaniin pohjautuva Kaikki oikein leikittelee kysymyksellä, joka on suomalaisten mieleen: mitä tekisit, jos voittaisit Lotossa päävoiton? Mitään yllättävää tai erikoista ei ole luvassa, mutta kelpo ajanviete-elokuva kuitenkin.

Ohjaaja Lenka Hellstedtin ja Jenny Dahlströmin käsikirjoittama elokuva on kolmas valkokangassovitus Härkösen romaaneista. Päärooliin on valittu edellisen kerran valkokankailla viisitoista vuotta sitten nähty Elsa Saisio, josta on vuosien aikana kuoriutunut erittäin karismaattinen filminäyttelijä. Saisio nähdään Eevinä, helsinkiläisenä hyvinvointialan työntekijänä, joka elää onnellista elämää miehensä Karin (Antti Luusuaniemi) kanssa. Rahaa ei ole sen enempää kuin muillakaan, mutta kädestä suuhunkaan ei eletä. Sitten kaikki muuttuu, kun 15:sta miljoonan euron lottovoitto osuu kohdalle.

Kaikki oikein kuvaa ensin sitä, minkälainen välitön vaikutus lottovoitolla voi ihmisen elämään olla. Toki tästä voisi syntyä screwball-komedia, jossa vaan mällätään ja rällätään, mutta nykypäivän tyyliin sille linjalle ei lähdetä. Sen sijaan aletaan kuvata sitä, mitä vaikutuksia lottovoitto teettää Eevin ja Karin parisuhteelle sekä kummallekin heistä tahoillaan. Tapahtumat on helppo aavistaa ennalta, romanttisten komedioiden kaavamaisuus ei rajoitu vain Hollywoodin teoksiin. Hyvä aihe ei ole synnyttänyt mielikuvituksellista elokuvaa, mutta hauskaa katseltavaa se välillä on. Ennen kaikkea kyseessä on Saision elokuva, hänen varaansa koko teos on laskettu ja näyttelijän valinnassa on onnistuttu erinomaisesti. Erityisen hyvänä valintaa on pidettävä, kun ottaa huomioon pitkän tauon Saision elokuvauralla ja sen, ettei kyseessä todellakaan ole – hyvässä tai pahassakaan – koko kansan tuntema näyttelijä. Pitkiä ovat tauot myös ohjaaja Hellstedtin uralla: esikoisteos Minä ja Morrison (2001) sai jatkoa noin seitsemän vuotta myöhemmin Riikka Ala-Harjan Maata meren alla -romaanin filmatisoinnilla (2009) ja nyt yhdeksän vuotta myöhemmin tällä. Kaikki Hellstedtin kolme elokuvaa pohjautuvat naiskirjailijoiden romaaneihin ja kuvaavat naisia – keskenään hyvin erilaisia naisia erilaisissa elämäntilanteissa.

Robert Nordströmin kuvaama Kaikki oikein on sekä vahvasti sisätilapainotteinen että oiva Helsinki-elokuva. Toki siinä välillä kuvataan Helsinkiä matkailumainosmaisesti ja romanttisen hömpän kliseitä hyödyntäen, mutta silti Hellstedt ja Nordström ovat onnistuneet taltioimaan mielikuvan Helsingistä.

3tahtea


LISÄMATERIAALI:

Dokumentti elokuvan teosta ja traileri.

BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: Nordisk Film
Tekstitys: Suomi heikkokuuloisille, englanti, norja, tanska, ruotsi
Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
Kuva: 16:9 (2,35:1)
Levyjä: 1

su

dvd blu ray

Ensi-illat

Perjantai 20.7.

mammamiajuliste2 kiinnijaitjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

puluboinjaponinleffajuliste ilosiaaikojamielensapahoittajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 25.6.

1. Avengers: Infinity War 224 805
2. Deadpool 2 169 220
3. Black Panther
148 523
4. Supermarsu suomi
140 697
5. Coco  132 936

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 25.6.

1. Supermarsu
140 697
2. Veljeni vartija 121 199
3. Varasto 2 94 031
4. Kaikki oikein 74 596
5. Suomen hauskin mies 55 755

ranin

Nyt elokuvateattereissa

jurassicworldjuliste2
Jurassic World: Kaatunut valtakunta
J. A. Bayona
2. viikko

67 031
katsojaa 18.6. mennessä

deadpool2juliste
Deadpool 2
David Leitch
6. viikko

163 459
katsojaa 18.6. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia