Hella W (2011)

HELLA W
Suomi / Viro 2011

Ohjaus: Juha Wuolijoki
Käsikirjoitus: Juha Wuolijoki, Outi Nyytäjä
Tuotanto: Juha Wuolijoki
Pääosissa: Tiina Weckström, Hannu-Pekka Björkman, Matleena Kuusniemi

1 tunti 18 minuuttia

Hella Wuolijoesta (1886–1954) voi ja pitääkin olla montaa eri mieltä. Hän oli etevä liikenainen, kirjailija, poliitikko, mutta toisaalta myös hyvin vasemmistolainen, maanpetoksesta tuomittu Neuvostoliiton kätyri. Wuolijoen Sulo-puolisolle kaukaista sukua olevan Juha Wuolijoen ohjaama suurelokuva Hella Wuolijoesta on vain pintaraapaisu henkilöstä, jonka koko elämäntarinan kertomiseen tarvittaisiin vähintään elokuvatrilogia, sopivammin kokonainen televisiosarja.

Wuolijokeen ja hänen elämäänsä liittyvän materiaalin runsaus on varmasti vaikeuttanut Hella W:n käsikirjoittamista, mutta ikävä kyllä käsikirjoittajat Outi Nyytäjä ja Wuolijoki ovat päättäneet keskittyä kertomaan hyvin pitkälle saman tarinan kuin Jörn Donnerin mestariteos Kuulustelu teki pari vuotta aikaisemmin (ja lisäksi Kuulustelun käsikirjoittaja Olli Soinio oli Hella W:ssä script editorina). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että filmi rakentuu Wuolijoen maanpetossyytteen ympärille, joka nostettiin hänen autettuaan neuvostodesantti Kerttu Nuortevaa (Maria Heiskanen).

Wuolijoki jää ihmisenä – Tiina Weckströmin hyvästä roolisuorituksesta huolimatta – hyvin kaukaiseksi ja kylmäksi. Filmin tekijöiden tarkoituksena on tosin ollut kertoa myös siitä, kuinka Wuolijoki ei mikään tunneihminen ollut, mutta kaipa hänelläkin nyt sentään joitakin tunteita oli, ennen kuin vasta vankeudesta vapauduttua. Tunneköyhyys onkin elokuvan suurin puute. Se on suorassa yhteydessä siihen, että elokuva etenee aivan liian nopeasti, vaikka käsikirjoitus ei olekaan niin sisältörikas että se vaatisi sitä – mutta ei myöskään niin köyhä, että tarina pitäisi kertoa niin nopeasti, ettei katsoja huomaa sen puutteita.

Samaan aikaan, kun muut suomalaisperheet elivät totaalisessa köyhyydessä ja puutteessa, nuorten miesten nääntyessä rintamalla, valittaa Wuolijoki sitä, kuinka hänen hopeiset kynttilänjalkansa täytyy ottaa käyttöön, kun sähköt katkaistaan maksamattomien laskujen vuoksi. On vaikea kokea empatiaa häntä kohtaan, vaikka se varmasti onkin helvetillistä siirtyä yltäkylläisyydestä keskinkertaiseen elintasoon: kun on kauhalla saanut, ei voi lusikalla ottaa.

Hannu-Pekka Björkmanin toistaa Kuulustelussa tekemänsä kuulustelijan roolin. Wuolijoen tyttärenä, elokuvan kiinnostavimmassa mutta aivan liian vähän aikaa saavassa roolissa nähdään Matleena Kuusniemi, josta todettakoon myös se, että häntä 1930-luvun muoti pukee erinomaisesti.

Hella W on kuitenkin erinomainen osoitus siitä, miten 1,7 miljoonalla eurolla saadaan tuotantoarvoiltaan ensiluokkainen filmi, joka moitteettoman lavastuksen ja puvustuksen lisäksi omaa hienon visuaalisen ilmeen. Tarinaan sopiva kylmä värimaailma ei kuitenkaan oikeuta sitä, että välillä kamera kuvaa tapahtumia oudosta, epäselvästä kulmasta.

Elokuvan lopuksi nähdään lisää otteita Wuolijoen näytelmien filmatisoinneista sekä kuullaan pätkä Wuolijoen puhetta Yleisradion toimitusjohtajapestin päätyttyä. Valentin Vaalan Wuolijoki-filmatisointien pätkien näkeminen tuo mieleen sen, kuinka hyviä ne lopulta ovatkaan – elokuvataiteellisesti, nimenomaan. Nyt kun on nähnyt Hella W:n, olisi toivonut Juha Wuolijoen mieluummin yrittävän jonkin Hella Wuolijoen näytelmän filmaamista. Toivottavasti näin kuitenkin vielä käy, sillä jos visuaalinen toteutus (mainittuja outoja kuvakulmia lukuun ottamatta) olisi samalla tasolla ja käsikirjoitus onnistunut, niin Wuolijoen uskoisi onnistuvan tehtävässä vähintäänkin hyvin.

LISÄMATERIAALI

Kuvagalleria yhdessä elokuvan kotimaisen ja kansainvälisen trailerin kanssa.

DVD-JULKAISU