Juha (1956)

JUHA
Suomi 1956

Ohjaus: T. J. Särkkä
Käsikirjoitus: T. J. Särkkä, Juhani Ahon romaanista
Tuotanto: T. J. Särkkä / Oy Suomen Filmiteollisuus
Pääosissa: Elina Pohjanpää, Eino Kaipainen

1 tunti 42 minuuttia

Juhani Ahon jo kerran aiemmin Nyrki Tapiovaaran toimesta filmattu klassikkoromaani Juha sai toimia ensimmäisen suomalaisen värielokuvan lähdemateriaalina. Filmin ohjauksesta vastasi tietysti T. J. Särkkä, suomalaisen elokuvan suurmies, joka oli filmin valmistumisvuonna jo 66-vuotias, takanaan nelisenkymmentä elokuvaohjausta ja parisataa filmiä tuottajana. Ainoastaan värikuvaus ei ollut ensimmäinen laatuaan suomalaisessa elokuvassa, vaan sitä oli myös elokuvan laajakuvaformaatti. DVD:llä se on kuitenkin nähty aiheelliseksi julkaista keskinkertaisella laadulla ja täysikuvana.

Särkän itsensä Ahon romaanista sovittama elokuva on luontoa niin jylhästi kuvaava elokuva, että sitä voi syystäkin kutsua eeppiseksi. Suuruudessaan se jättää varjoonsa lähes kaikki muut suomalaiset elokuvat, ellei peräti kaikkia. Silti filmissä ei ole mitään muuta eeppistä kuin tuo maisemakuvaus, edes valtavista lavastuksista ei tarvitse puhua, kun muutama tupa ja aitta on vain täytynyt rakentaa.

Juha kertoo jotakin suomalaisesta miehestä ja meidän väleistämme venäläisiin, mutta myös hyvin paljon aiheesta, jota ei pahemmin taiteessa käsitellä – nimittäin insestistä. Miksipä muuksi voisi kutsua sitä, että vanha vaikkakin yhä väkivahva Juha (Eino Kaipainen) on kasvattanut Marjan (Elina Pohjanpää) vastasyntyneestä aikuiseksi asti ja sitten nainut tämän. Marjan äiti kun oli ”jokin venakko”, joka kuoli synnytyksen jälkeen, eikä isästä ole tietoa. Käytännössä Juha on siis sekä Marjan isä että puoliso, joka on varmasti suurin syy siihen, miksi Marja kaipaa kipeästi ulospääsyä.

Tilaisuus lähteä ja aloittaa uusi elämä tulee, kun venäläisittäin pukeutuva ”laukkuryssä” (Veikko Uusimäki) pysähtyy tilalle, myy hienon huivin isännälle vaimolleen annettavaksi ja jää saunomaan isännän kanssa. Mies paljastuu kuuluisaksi Uhtuan Shemeikaksi, joka ei paljoa Marjalle lupaa, mutta riittävästi saaden tämän mukaansa Karjalaan. Perille päästyään Marjaa odottaa karu totuus: Shemeikka on tunnettu naistenmies, jota odottaa liuta entisiä heiloja tilansa piikoina. Jotakin Shemeikan viehätysvoimasta kertonee se, että eräs näistä ex-heiloista (Assi Nortia) on edelleen korviaan myöten rakastunut tähän, vaikka on tullut miehen hylkäämäksi ja nähnyt Shemeikan uusien valloituksiensa kanssa.

Pian Marja on Shemeikalle raskaana ja joutuu vasten tahtoaan jäämään tämän luo asumaan, koska ei keksi muutakaan paikkaa. Samanaikaisesti murheen murtama Juha etsii rakastettuaan, uskoen ja toivoen, että Shemeikka vei tytön mukanaan väkisin. Lopulta he kohtaavat ja miesten välinen yhteenotto koittaa. Suurista tunteista huolimatta Särkkä välttää sentimentaalisuuden puolelle joutumisen.

Suomalaista luontoa ei kauniimmin ja komeammin voisi kuvata kuin mitä Särkkä on yhdessä kuvaajiensa Osmo Harkimon ja Kauno Laineen kanssa tehnyt. Särkkä on varmasti itsekin huomannut värikuvauksen edut ja muutenkin upean kameratyön, sillä filmissä hän hyödyntää suomalaista luontoa liiaksikin eräässä jaksossa, jossa kuvataan sekuntikaupalla järven pinnalla kelluvia lumpeenlehtiä ja sen jälkeen vielä minuuttien ajan soutelua kohti Karjalaa. Siksikin koko elokuva on häikäisevän upeaa katseltavaa eikä vain kauniiden kuvasommitteluiden ja -kulmien takia vaan myös Elina Pohjanpään ansiosta, joka on ollut täydellinen valinta Marjan rooliin. Ei vain siksi, että hän oli vaalea ja ”kansallispuvussaan” kuin paraskin Elovena-tyttö, vaan siksi, että hänessä yhdistyi harvinaisella tavalla äärimmäinen kauneus ja lahjakkuus. Näyttelijänä Pohjanpää oli aikansa parhaimmistoa, vaikka ei usein tasoisiaan rooleja saanutkaan, toisin kuin Juhassa.

Suorastaan loistava on myös Eino Kaipainen, joka tekee pitkän ja tuotteliaan, kahdeksankymmentä roolia kattaneen elokuvauransa parhaimman roolisuorituksen. Shemeikan roolissa vakuuttava Uusimäki oli kyllä näytellyt useissa elokuvissa aina Rovaniemen markkinoita myöten, mutta tällaista roolia hän ei ollut koskaan aikaisemmin eikä sen jälkeenkään päässyt valkokankaalla näyttelemään.

Se, että Juha ei voittanut ensimmäistäkään Jussi-palkintoa on suorastaan häpeä. Pystin se olisi ansainnut ehdottomasti kuvauksesta sekä Pohjanpään ja Kaipaisen roolisuorituksista, mutta kyseisen vuoden kotimaisten elokuvien taso oli sen verran korkea, ettei pystejä Juhalle riittänyt. Tietenkään sillä ei enää ole merkitystä, mutta filmin tekijät olisivat varmasti pystejä arvostaneet.

Lopuksi todettakoon, että Ahon romaani filmattiin Tapiovaaran toimesta vuonna 1937, Aki Kaurismäen modernina sovituksena vuonna 1999 ja ensimmäisen kerran ruotsalaissovituksena vuonna 1921 helsinkiläissyntyisen Mauritz Stillerin ohjauksessa.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU

Kuvanlaadussa on runsaasti toivomisen varaa. Kuva ei ole erityisen terävä ja värit ovat koko filmin ajan enemmän tai vähemmän kulahtaneet.