Sylvi (1944)
SYLVI
Suomi 1944
Ohjaus: Toivo Särkkä
Käsikirjoitus: Toivo Särkkä
Tuotanto: Toivo Särkkä / Oy Suomen Filmiteollisuus
Pääosissa: Helena Kara, Leif Wager, Edvin Laine
1 tunti 28 minuuttia
Minna Canthin vuonna 1893 ensi-iltansa saanut Sylvi-näytelmä kääntyi elokuvaksi jo vuonna 1913 Teuvo Puron ohjauksessa. Äänielokuvan aikakaudella teksti on kuitenkin filmattu vain kertaalleen, vuonna 1944 Toivo Särkän ohjaamana, tuottamana ja valkokankaalle sovittamana.
Surkeasti kirjoitetusta roolistaan ja dialogistaan huolimatta vakuuttavan roolisuorituksen tekevä Helena Kara on elokuvan päähenkilö, 18-vuotias Sylvi, joka vanhempiensa kuoltua muuttaa tuomari Akselin (Edvin Laine) holhottavaksi. Juomariystäviensä innoittamana Akseli päättää kosia Sylviä, joka suostuu asiaa sen paremmin miettimättä ja ymmärtämättä. Avioliitosta tulee onneton, kun Akseli määrää vaimonsa jokaisesta liikkeestään – Akseli ei kuitenkaan ole paha mies, ainoastaan oman aikansa ”uhri”. Sylvin nuoruudenihastuksen, Victorin (Leif Wager), paluu kuvioihin muuttaa tilanteen kolmiodraamaksi.
Canthin näytelmää sen paremmin tuntematta on vaikea sanoa, miten paljon elokuvalla ja lähdemateriaalilla on yhtäläisyyksiä. Särkän käsissä Sylvistä on kuitenkin tullut suorastaan outo elokuva. 18 ikävuodestaan huolimatta Sylvillä on jatkuvasti jokin nukke kädessä ja hänen käytöksensä on kuin pikkutytön. Hän on myös muutenkin auttamattoman naiivi, ja kun tällainen lapsenomainen ihminen nai hänen holhoojasetänsä, alkaa Särkän filmi näyttämään kuvaukselta pedofiliaan ja sukurutsaukseen taipuvasta, ammattinsa takia korkealle arvostetusta miehestä. Mitä Särkkä on lopulta yrittänyt kertoa, sitä en tiedä.
Käsikirjoitusta laatiessaan Särkkä ei ole suinkaan yrittänyt vähentää tekstin näytelmämaisuutta, vaan on ottanut elokuvaansa mukaan kaiken sellaisia luonnottomia, kaiken rautalangasta vääntäviä repliikkejä, joita ei toivoisi kuulevansa edes teatterin lavalta. Rautalangasta on väännetty myös naisen asema 1800-luvun Suomessa, kun jo vihkiäisissä pappi korostaa naisen merkityksen olevan vain miehensä kunnioittaminen ja tämän halujen täyttäminen. Myöskään elokuvassa ei unohdeta mainita, ettei naista tietenkään ole siunattu samanlaisilla älynlahjoilla kuin miestään. Sylvin kohdalla se nyt saattaa tietysti pitää paikkansakin.
Auttamattoman huonoa replikointia on surkeaa kuunnella, vaikka Karan lisäksi epätasaisesti näyttelevä Wager ja tuttuun tapaansa tasaisesti ylinäyttelevä Laine parhaansa ovatkin tehneet. Samoin työssään on onnistunut lavastaja Karl Fager ja kuvaaja Felix Forsman, mutta pelkkä komea pinta helenakaroineen ei tässäkään tapauksessa riitä.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
LISÄMATERIAALI
Ei lisämateriaalia.
DVD-JULKAISU
| Julkaisija: |
Finnkino (30.07.2010) |
| Tekstitys: |
Ei tekstitystä |
| Ääni: |
Mono |
| Kuva: |
4:3 |
| Levyjä: |
1 |
| Ikäraja: |
15 |
Sisältyy myös Ohjaajana Toivo Särkkä -kokoelma 3. -boxiin.
Haku
Ensi-illat
Perjantai 18.05.
Seuraavat kotimaiset:
13.07. Ja saapuu oikea yö
03.08. Miss Farkku-Suomi
17.08. Imaginaerum
Viikonlopun katsotuimmat
Suomen katsotuimmat elokuvat 11.–13.05.
| 1. | Dark Shadows |
|
| 2. | The Avengers (3D) |
|
| 3. | American Pie: Luokkakokous | |
| 4. | Iron Sky | |
| 5. | Nälkäpeli |
|
| 6. | Kovasikajuttu | |
| 7. | Lorax (3D) |
|
| 8. | Project X |
|
| 9. | Risto Räppääjä ja viileä Venla | |
| 10. | Koti eläintarhassa |
Lähde: SES / Filmikamari
Uutiset – kotimaa
- Tänään ensi-illassa Terence Daviesin Syvänsininen meri
- Allan Tuppurainen jatkaa Röllinä uudessa elokuvassa
- Pohjanmaa-aiheisten elokuvien sarja Orionissa
- Dark Shadows otti Suomen katsojatilastojen kärkipaikan
- Anssi Mänttäri Reikäreuna-festivaalien päävieraaksi
- Härmän ohjaajalta tulossa toinenkin epookkielokuva
- Eugen Schaumanin tarina tulossa valkokankaalle
- Aleksis Kivi ei kiinnosta nykypäivän elokuvantekijöitä
- Suomalainen elokuva 105-vuotias
- Tapio Piiraisen tuoreet Lumihiutalemuodostelma- ja Punainen nauha -televisioelokuvat kesäkuussa DVD:lle
- Putous-tähdet Hirviniemi, Nieminen ja Toivanen 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvan päärooleihin
- Kovasikajuttu avasi 3 000 katsojalla – War of the Deadin avaustulos oli erittäin huono
- Mika Kaurismäen Tie pohjoiseen -elokuvasta julkaistiin traileri ja kuvia
- Jyri Kähösen Ja saapuu oikea yö -trilleri teattereihin jo heinäkuussa
- Vares-ohjaaja Anders Engström kehittelee uutta rikoselokuvaa
- The Avengers Suomen katsotuimmaksi, Iron Sky sinnittelee kolmossijalla
- Teuvo Tulion koko tuotanto esitetään kesällä YLE Teemalla
- Kovasikajuttu-dokumentti voitti tuomariston erikoispalkinnon Sveitsissä
- Aleksi Mäkelän Kaappari-elokuvasta tarjolla ensimmäinen kuva ja lisäinfoa – käsikirjoittaja vaihtui
- Anssi Mänttärin elokuvien tulevat DVD-julkaisut
- Puhdistus-elokuvan traileri julkaistiin
- Stobe Harjun Imaginaerum-elokuvan teaseri julkaistiin
- Ilta-Sanomien mainosfilmi palkinnoille Yhdysvalloissa
- Iron Sky jatkaa Suomen katsotuimpana
- Atlantic Film aloittaa kotimaisten elokuvien levityksen
Uutiset – ulkomaat
- The Avengers on tuottanut jo yli miljardin
- Suuret kansalliset aiheet kiinnostavat myös virolaisia – Viron katsotuimmat sikäläiset elokuvat 2002–2011
- Virolainen elokuva 100 vuotta – lyhyt johdatus Viron elokuvamarkkinoille
- The Avengers teki kaikkien aikojen parhaimman avaustuloksen Yhdysvalloissa
- Adam Sandlerin Oikeesti aikuiset -hittikomedia saa jatko-osan
Uutiset – sivusto
Nykytekijöiden suosikit
Nykyiset kotimaiset elokuvan-
tekijät listaavat suosikkejaan
vanhoista kotimaisista elokuvista.
| Aleksi Mäkelä | |
| Raimo O Niemi | |
| Rimbo Salomaa | |
| Petri Karra | |
| Pauli Pentti | |
| Lauri Nurkse | |
| Sakari Kirjavainen | |
| Timo Kahilainen | |
| Heikki Salo | |
| Oskari Sipola | |
| Maarit Lalli | |
| JP Siili |
Kotimaiset elokuvat TV:ssä

| 17.05. YLE Teema SIRPPI JA KITARA Marjaana Mykkänen, 1987 |
|
| 17.05. YLE TV1 YÖ ON PITKÄ Aarne Tarkas, 1952 |
|
| 18.05. YLE TV1 KUN TUOMI KUKKII Åke Lindman, 1962 |
|
| 21.05. YLE TV1 JUMALAN MYRSKY Valentin Vaala, 1940 |
|
| 22.05. YLE TV1 KERSANTILLEKO EMMA NAUROI Ilmari Unho, 1940 |
|
| 23.05. YLE TV1 KAIKKI RAKASTAVAT Valentin Vaala, 1935 |
|
| 24.05. YLE TV1 KUIN UNI JA VARJO Toivo Särkkä & Yrjö Norta, 1937 |
|
| 24.05. YLE TEEMA LAULU Janne Kuusi, Arto af Hällström, 1986 |
|
| 25.05. YLE TV1 MIEHEN KUNNIA Ilmari Unho, 1943 |
|
| 28.05. YLE TV1 KOMISARIO PALMUN EREHDYS Matti Kassila, 1960 |
|
| 07.06. YLE TV1 YLIJÄÄMÄNAINEN Roland af Hällström, 1951 |
|
| |
Lisää esitystietoja |
Orionin kotimaisia
Elokuvateatteri Orion
Eerikinkatu 15, Helsinki
| 16.05. klo 17:00 HÄRMÄSTÄ POIKIA KYMMENEN Ilmari Unho, 1950 |
|
| 19.05. klo 16:00 YHDEN YÖN HINTA Edvin Laine, 1952 |
|
| 19.05. klo 18:00 MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI Risto Jarva, 1975 |
|
| 23.05. klo 17:00 VARAVENTTIILI Valentin Vaala, 1942 |
|
| 30.05. klo 17:00 YRJÄNÄN EMÄNNÄN SYNTI Edvin Laine, 1943 |
|
| 06.06. klo 17:00 LAKEUKSIEN LUKKO Matti Kassila, 1951 |
|
| 08.06. klo 19:00 POHJALAISIA Jalmari Lahdensuo, 1925 |
Uusimmat BD-arvostelut
David FincherTHE GIRL WITH THE DRAGON... Lue arvostelu |
Julie Anne RobinsonONE FOR THE MONEY Lue arvostelu |
Roman PolanskiCARNAGE Lue arvostelu |
Garry MarshallNEW YEAR'S EVE Lue arvostelu |
Sam PeckinpahRAUTARISTI Lue arvostelu |
Tanya WexlerHYSTERIA Lue arvostelu |
Daniel NettheimTHE HUNTER Lue arvostelu |
Antonio NegretTRANSIT Lue arvostelu |
Michael BrandtTHE DOUBLE Lue arvostelu |
Wolfgang MurnbergerMY BEST ENEMY Lue arvostelu |
Paul W.S. AndersonKOLME MUSKETTISOTURIA Lue arvostelu |
Oliver ParkerJOHNNY ENGLISH 2 Lue arvostelu |
Peter HowittJOHNNY ENGLISH Lue arvostelu |
Nicolas Winding RefnDRIVE Lue arvostelu |
Roger DonaldsonSEEKING JUSTICE Lue arvostelu |
Rob MinkoffFLYPAPER Lue arvostelu |
David DobkinTHE CHANGE-UP Lue arvostelu |
Joe JohnstonCAPTAIN AMERICA Lue arvostelu |
Jon FavreauCOWBOYS & ALIENS Lue arvostelu |
Uusimmat DVD-arvostelut
Josh ReedPRIMAL Lue arvostelu |
Mel BrooksKORKEUSKAMMO Lue arvostelu |
Mel BrooksPÄHKÄHULLUJEN PARATIISI Lue arvostelu |
Alan JohnsonOLLAKO VAI EIKÖ OLLA? Lue arvostelu |
Gene WilderSHERLOCK HOLMESIN VELI Lue arvostelu |
Jesse PeretzOUR IDIOT BROTHER Lue arvostelu |
Julian GilbeyYKSINÄINEN PAIKKA KUOLLA Lue arvostelu |
Bruce RobinsonWITHNAIL & I Lue arvostelu |
Richard J. LewisBARNEY'S VERSION Lue arvostelu |
Frank CapelloHE WAS A QUIET MAN Lue arvostelu |
Morgan SpurlockTHE GREATEST MOVIE EVER SOLD Lue arvostelu |
Charles ChaplinRITARI SINIPARTA Lue arvostelu |
Charles ChaplinPARRASVALOT Lue arvostelu |
Uusimmat kotimaisten elokuvien DVD-arvostelut
Anssi MänttäriANNI TAHTOO ÄIDIN Lue arvostelu |
Hannu KahakorpiONNELLINEN MIES Lue arvostelu |
Anssi MänttäriDirlandaa Lue arvostelu |
Ville SalminenYKS' TAVALLINEN VIRTANEN Lue arvostelu |
Jaakko PakkasvirtaULVOVA MYLLÄRI Lue arvostelu |
Jaakko PakkasvirtaJOULUKSI KOTIIN Lue arvostelu |
Risto JarvaMIES, JOKA EI OSANNUT... Lue arvostelu |
Veikko ItkonenMULLIN MALLIN Lue arvostelu |
Tapio PiirainenPOLIISIN POIKA Lue arvostelu |
Vili AuvinenPERTSA JA KILU Lue arvostelu |
Tuomas SummanenRISTO Lue arvostelu |
Matti IjäsKATSASTUS Lue arvostelu |
Hannu LeminenEN OLE KREIVITÄR Lue arvostelu |
Wilho IlmariNUMMISUUTARIT Lue arvostelu |
Teuvo TulioLEVOTON VERI Lue arvostelu |
Kotimaisen elokuvan katsojamäärä
Vuodelta 2012 kotimaisilla elokuvilla on
1 267 221
katsojaa




















































