Sylvi (1944)

SYLVI
Suomi 1944

Ohjaus: Toivo Särkkä
Käsikirjoitus: Toivo Särkkä
Tuotanto: Toivo Särkkä / Oy Suomen Filmiteollisuus
Pääosissa: Helena Kara, Leif Wager, Edvin Laine

1 tunti 28 minuuttia

Minna Canthin vuonna 1893 ensi-iltansa saanut Sylvi-näytelmä kääntyi elokuvaksi jo vuonna 1913 Teuvo Puron ohjauksessa. Äänielokuvan aikakaudella teksti on kuitenkin filmattu vain kertaalleen, vuonna 1944 Toivo Särkän ohjaamana, tuottamana ja valkokankaalle sovittamana.

Surkeasti kirjoitetusta roolistaan ja dialogistaan huolimatta vakuuttavan roolisuorituksen tekevä Helena Kara on elokuvan päähenkilö, 18-vuotias Sylvi, joka vanhempiensa kuoltua muuttaa tuomari Akselin (Edvin Laine) holhottavaksi. Juomariystäviensä innoittamana Akseli päättää kosia Sylviä, joka suostuu asiaa sen paremmin miettimättä ja ymmärtämättä. Avioliitosta tulee onneton, kun Akseli määrää vaimonsa jokaisesta liikkeestään – Akseli ei kuitenkaan ole paha mies, ainoastaan oman aikansa ”uhri”. Sylvin nuoruudenihastuksen, Victorin (Leif Wager), paluu kuvioihin muuttaa tilanteen kolmiodraamaksi.

Canthin näytelmää sen paremmin tuntematta on vaikea sanoa, miten paljon elokuvalla ja lähdemateriaalilla on yhtäläisyyksiä. Särkän käsissä Sylvistä on kuitenkin tullut suorastaan outo elokuva. 18 ikävuodestaan huolimatta Sylvillä on jatkuvasti jokin nukke kädessä ja hänen käytöksensä on kuin pikkutytön. Hän on myös muutenkin auttamattoman naiivi, ja kun tällainen lapsenomainen ihminen nai hänen holhoojasetänsä, alkaa Särkän filmi näyttämään kuvaukselta pedofiliaan ja sukurutsaukseen taipuvasta, ammattinsa takia korkealle arvostetusta miehestä. Mitä Särkkä on lopulta yrittänyt kertoa, sitä en tiedä.

Käsikirjoitusta laatiessaan Särkkä ei ole suinkaan yrittänyt vähentää tekstin näytelmämaisuutta, vaan on ottanut elokuvaansa mukaan kaiken sellaisia luonnottomia, kaiken rautalangasta vääntäviä repliikkejä, joita ei toivoisi kuulevansa edes teatterin lavalta. Rautalangasta on väännetty myös naisen asema 1800-luvun Suomessa, kun jo vihkiäisissä pappi korostaa naisen merkityksen olevan vain miehensä kunnioittaminen ja tämän halujen täyttäminen. Myöskään elokuvassa ei unohdeta mainita, ettei naista tietenkään ole siunattu samanlaisilla älynlahjoilla kuin miestään. Sylvin kohdalla se nyt saattaa tietysti pitää paikkansakin.

Auttamattoman huonoa replikointia on surkeaa kuunnella, vaikka Karan lisäksi epätasaisesti näyttelevä Wager ja tuttuun tapaansa tasaisesti ylinäyttelevä Laine parhaansa ovatkin tehneet. Samoin työssään on onnistunut lavastaja Karl Fager ja kuvaaja Felix Forsman, mutta pelkkä komea pinta helenakaroineen ei tässäkään tapauksessa riitä.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU

Sisältyy myös Ohjaajana Toivo Särkkä -kokoelma 3. -boxiin.