Täysosuma (1941)

TÄYSOSUMA
Suomi 1941

Ohjaus: Hannu Leminen
Käsikirjoitus: Turo Kartto
Tuotanto: T. J. Särkkä / Oy Suomen Filmiteollisuus
Pääosissa: Ansa Ikonen, Aku Korhonen

1 tunti 40 minuuttia

Sotien aikaan valmistunut Täysosuma on erittäin vahva esikoisohjaus siihen saakka järjestäjänä ja lavastajana työskenneeltä Hannu Lemiseltä(1910–1997), jonka ohjaajaurasta tuli yksi suomalaisen elokuvahistorian tuotteliaimmista. Hänen ohjaajauransa alkoi hyvin tyypillisen materiaalin parissa, mutta hyvin harva kokenutkaan ohjaaja olisi saanut Täysosumasta niin paljon irti kuin Leminen: mitään erikoista tässä elokuvassa ei ole,  paitsi ehkä se, että se toimii ja hyvin.

Teuvo Tulion Vihtori ja Klaara -komediaa pari vuotta aikaisemmin kirjoittanut ja sivuosassa tähdittänyt Turo Kartto (1910–1942) on laatinut Täysosuman käsikirjoituksen, jossa hänet nähdään auervaaramaisen huijarin roolissa. Kahteen hotelliin sijoittuva tarina kertoo Ansa Ikosen näyttelemästä nuoresta ja kauniista orpotytöstä, joka on juuri saanut tädeiltään vanhempiensa perinnön käyttöönsä. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, etteivät miehet todella kiinnostu hänestä vaan rahoista, joten asuessaan helsinkiläisessä loistohotellissa hän suostuttelee lomalle jäävän vahtimestarin (Aku Korhonen) lähtemään kanssaan erääseen lomanviettopaikkaan ja esittämään hänen isäänsä – todellisuudessa vahtimestarin on tietysti tarkoitus suojella tyttöä onnenonkijoilta. Syy suojeluun löytyykin Karton näyttelemän viiksiniekan muodossa, joka tosin saa vakavan kilpailijan reilusta kaverista, jota tietysti Joel Rinne näyttelee. Vahtimestari puolestaan herättää erään varakkaan hienostorouvan (Siiri Angerkoski) tunteet.

Täysosuma on hienojen näyttelijöiden juhlaa, jossa on tasan kolmen täydellisen näyttelijän täydelliset roolisuoritukset. Kuka tahansa suomalaisia elokuvia nähnyt on saanut huomata, että Korhonen ja Angerkoski olivat ainutlaatuisia lahjakkuuksia koomisissa rooleissa. Heidän kaltaisia kykyjään ei löytynyt Suomesta, ei Hollywoodista, ei mistään. Yleensä näitä lahjakkuuksia voitiin kuitenkin hyödyntää vain sivurooleissa moninaisista seikoista johtuen, mutta Täysosumassa Korhonen on pääosassa. Tuo kolmas täydellisyys on Ansa Ikonen, joka on elokuvassa sekä näyttelijänä parhaimmillaan että naisena viehättävimmillään.

Lemisen ohjaajaura oli todellakin vasta alussa, mutta sitä on lopputuloksesta vaikea huomata. Elokuvaa vaivaa oikeastaan vain ja ainoastaan hieman liian pitkä kesto, josta olisi päästy eroon lyhentämällä muutamaa tarinan kannalta merkityksetöntä jaksoa. Elokuvan myös lavastanut ja leikannut Leminen on tehnyt jokaisessa tehtävässään esimerkillistä työtä. Näyttelijät ovat huikeassa vedossa ja tarina kulkee mainittua kauneusvirhettä lukuun ottamatta virheettä, komiikka on tallennettu moitteettomasti, hotellilavastukset ovat komeita ja leikkaus on lemismäisen nokkelaa. Myöhemminkin Lemisen elokuvissa nokkelalla leikkauksella oli tärkeä tehtävä, sillä se ei ainoastaan tarjonnut silmänruokaa vaan myös kyvyn pitää katsojan mielenkiinto yllä sellaisissakin elokuvissa, joissa siihen ei ikävä kyllä liikaa edellytyksiä ollut. Yleensähän sanotaan, että jos leikkaaja on hyvä, ei hänen kädenjälkeä ei huomaa lopputuloksesta, mutta ohjaaja-leikkaaja Lemisen työn huomaa juuri sen onnistuneisuuden ansiosta.

Pari outoa puolta elokuvassa kuitenkin on. Ensinnäkin alkupuolella Karton näyttelemä viiksiniekka ajelee keskellä talvea avoautolla, joka toisaalta voisi kuvata hänen vähä-älyisyyttään, mutta sen autovalinnan erikoisuuden huomioimatta jättäminen elokuvassa tarkoittanee sitä, että avoauto on mukana jostakin tuntemattomaksi jääneestä syystä. Toinen outo ”yksityiskohta” on Korhosen näyttelemän vahtimestarin ulkonäkö: hänellä on pienet Hitler-viikset. Ottaen huomioon, että elokuva on kuvattu vuonna 1941 jolloin natsi-Saksa oli vielä voimissaan, on tuskin yhteensattuma, että Korhosella on pikkuviikset. Huolestuttavaksi tämän tekee se, että elokuvan alussa vahtimestari puhuu saksaa eräälle asiakkaalle ja myöhemmin elokuvassa lomanviettopaikan edustalla kävelee ohi muutamien lippujen, joiden joukossa näyttää olevan myös natsien hakaristilippu. Kaikkein huolestuttavinta on kuitenkin se, minkälaisena ihmisenä vahtimestari kuvataan: hienona ja suojelevana isähahmona, johon voi luottaa. Jos Kartolla tai Lemisellä oli jonkinlaisia natsisympatioita, eivät he ole niitä pahemmin jaksaneet naamioida. Jos taas ei, on minulla sairas mielikuvitus.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU