mutaakuonoonsanovirtahepo1still
Terence Hill ja Bud Spencer elokuvassa Mutaa kuonoon! sano virtahepo (1979).

Kun italialainen uimari Carlo Pedersoli osallistui Helsingin olympialaisiin kesällä 1952, paikalla ollut suomalaisyleisö näki ensimmäisen kerran tulevan suosikkinäyttelijänsä. Samoihin aikoihin toinen italialainen nuorimies, Mario Girotti, aloitteli filmiuraansa kotimaassaan. Vuosien varrella Carlo Pedersolista kuoriutui Bud Spencer ja Mario Girottista Terence Hill, ja yhdessä heistä tuli Suomen elokuvateatterin suurimpia vetonauloja koko 1970-luvun ajaksi. Näillä kahdella italialaispojalla oli 1970-luvulla enemmän hittielokuvia kuin Al Pacinolla, Robert Redfordilla ja Paul Newmanilla.

 

Ympäri mennään...

Girotin (s. 1939) ja Pedersolin (1929–2016) tiet ristesivät ensimmäisen kerran jo 1950-luvun alussa, kun he olivat saman uimahallin vakioasiakkaita. Sanaakaan he eivät keskenään vaihtaneet, mutta myöhemmin Girotti kertoi ihailleensa olympiatason Pedersolia. Niin kuitenkin kävi, että molemmat päätyivät elokuvaurille ja Girotista tuli täystyöllistetty nuorukaisroolien esittäjä, joita hän saikin näytellä vielä pitkään.

Girotin ja Pedersolin ensimmäinen yhteinen elokuva oli Hannibal (1959), mutta siinä heillä ei ole yhtäkään yhteistä kohtausta, eivätkä he tavanneet toisiaan kuvauksissa. Hannibal jäi pitkäksi aikaa Pedersolin viimeiseksi elokuvarooliksi, kun hän avioiduttuaan päätyi appiukkonsa kanssa musiikki- ja televisiobisnekseen. Vuoteen 1967 saakka Pedersoli teki töitä tv-dokumenttielokuvien tuottajana, kun taas ahkera Girotti näytteli muun muassa Luchino Viscontin Tiikerikissassa (1963) ja saksalaisissa Winnetou-lännenelokuvissa.

hillspencerjulisteet1
Kuvat: Julistegalleria.net

...ja leffaan tullaan

Ilman Giuseppe Colizzia Girotti ja Pedersoli eivät välttämättä koskaan olisi kohdanneet toisiaan saati muodostaneet koko Euroopan tuntemaa tähtiparia. Colizzi oli kokenut apulaisohjaaja, joka 1960-luvun puolivälissä debytoi ohjaajana ja monien muiden tapaan ryhtyi tekemään spagettiwesternejä Sergio Leonen vanavenedessä.

Colizzi oli Espanjassa kuvaamassa ensimmäistä omaa ohjaustyötään, kun päänäyttelijä Pietro Martellanza (tunnettu myös nimellä Peter Martell) katkaisi jalkansa vaimonsa kanssa riidellessään (vaimo väisti ja aviomies potkaisikin seinään) ja joutui luopumaan roolista. Colizzi matkusti takaisin Italiaan etsimään pikaisesti uutta päänäyttelijää elokuvaansa. Hän tapasi Girottin, joka oli sattumalta Italiassa käymässä – saksalaisäidin ja italialaisisän poika eli ensimmäiset lapsuusvuotensa Saksassa, missä hänellä nyt riitti töitä näyttelijänä. Girotti otti pestin vastaan, sillä hän oli kyllästynyt näyttelemään vuosi toisensa jälkeen nuorten ensirakastajien rooleja.

Kun Girotti saapui elokuvan kuvauksiin Espanjaan, hän ja Pedersoli tapasivat toisensa ensimmäisen kerran oikein kunnolla. Pedersoli, joka oli jo kerran luopunut näyttelijänurastaan, oli alusta alkaen mukana elokuvassa. Colizzi tunsi Pedersolin vaimon ja houkutteli tämän miehen mukaan, kun tämän kaltaiselle suurikokoiselle ja voimakkaalle miehelle oli tarvetta. 194-senttisen Pedersolin rinnalla 182-senttinen Girottikin oli pieni mies. Jo kuvausten alussa oli selvää, että Pedersolin ja Girottin yhteispeli toimii. Tämän huomasivat niin näyttelijät kuin heidän ohjaajansakin.

Leonen länkkärien myötä italialaisten spagettiwesternien kysyntä oli suurta myös maan rajojen ulkopuolella. Vaikka elokuvien nimet ja roolihahmojen nimet usein olivatkin ilmiselvästi muualta kuin englanninkielisistä maista – oli Djangoa, Sabataa ja niin edelleen, toisaalta Hollywoodissakin oli Rio Bravoa ja El Doradoa – ei italialaisuutta pyritty korostamaan, vaan päinvastoin. Kaikki elokuvat dubattiin englanniksi ja sen lisäksi elokuvien eurooppalaiset näyttelijät ja ohjaajat usein käyttivät englanninkielisiä sala- tai taiteilijanimiä. Niinpä myös Pedersolia ja Girottia pyydettiin keksimään itsellensä ulkomaita varten sopivat nimet, vaikka Girotti olikin jo tuttu nimi Saksassa. Pedersoli valitsi oman taiteilijanimensä Budweiser-olutmerkin ja Spencer Tracyn mukaan, Girotti omansa tuottajien ehdottamista nimistä sillä perusteella, että siinä oli samat nimikirjaimet kuin hänen äidillään. Tosin Girotti väitti tuolloin, että Hill-nimi on hänen vaimonsa tyttönimi, mutta myöhemmin mies kertoi sen olleen vain julkisuustemppu feministiliikkeen oltua pinnalla.

hillspenerjulisteet2
Kuvat: Julistegalleria.net

Bud Spencer & Terence Hill, Terence Hill & Bud Spencer

Näin Colizzin länkkäristä tuli ensimmäinen varsinainen Hill & Spencer -elokuva. Luoja armahtaa – minä en! (1967) valtasi Italian elokuvateatterit syksyllä 1967 ja keräsi ruhtinaalliset 9,4 miljooonaa katsojaa. Ulkomaille sillä ei ollut aluksi juuri minkäänlaista kysyntää, mutta tilanne muuttui muutaman vuoden päästä, kun Spencer ja HIll löivät itsensä läpi eräällä toisella filmillä. Elokuvan menestys Italiassa oli kuitenkin niin suuri, että Colizzi, Hill ja Spencer tekivät sille kaksi jatko-osaa, Tappavan hymyn (1968) ja Veristen saappaiden kukkulan (1969).

Hillin ja Spencerin maailmanlaajuinen läpimurtoelokuva oli vasta Enzo Barbonin Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi (1970). Barboni oli kokenut kuvaaja, jota häntäkin spagettiwesternit työllistivät: Barboni kuvasi Sergio Corbuccin klassikkoteoksen Django – kostajan (1966), pääosassa Hilliä muistuttava Franco Nero, ja Ferdinando Baldin ohjaaman Nimeni on Djangon (1968), jonka pääosassa Hill nähtiin. Nyt Barboni halusi tehdä toisenlaisen lännenelokuvan kovien spagettiwesternien vastapainoksi, mutta tuottajat eivät olleet kiinnostuneita Barbonin hidastempoisesta, dialogipainotteisesta ja verettömästä käsikirjoituksesta. Tilanne muuttui, kun Barboni tapasi Italo Zingarellin, joka lupautui tuottamaan elokuvaan. Barboni kaavaili elokuvan päärooleihin Martellanzaa ja Luigi Montefioria (tunnettu myös nimellä George Eastman), mutta Hill ja Spencer olivat sattumalta samaan aikaan Zingarellin toimistossa ja heidät päätettiin ottaa elokuvan päärooleihin. Loppu oli historiaa: Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi (1970) keräsi Italiasta, Ranskasta, Espanjasta ja Saksasta yhteensä yli 22 miljoonaa katsojaa. Tästä alkoi reilut kymmenen vuotta kestänyt suursuosion aikakausi, joka loppui yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin.

hillspencerjulisteet3
Kuvat: Julistegalleria.net

Piiri pieni pyörii

Vuosina 1967–1994 Terence Hill ja Bud Spencer tekivät seitsemäntoista yhteistä elokuvaa. Ensimmäiset vuodet he pysyttelivät lännentarinoiden ja erään toisen epookkifilmin, Pääkallolipun alla -merirosvoseikkailun (1971), parissa. Muutos vieläkin kevyempään suuntaan tapahtui vuonna 1972, kun pojat nähtiin Colizzin ohjaamassa Siitä vaan, pojat -filmissä. Siinä epookki vaihtui nykyaikaan ja Euroopan maisemat Kolumbiaan, jossa Hill ja Spencer kuvasivat myös Kaksi lähetyssaarnaajaa -elokuvan. Vuosien varrella pojat kävivät kuvaamassa yhteisiä elokuviaan myös Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Brasiliassa, tietysti Italiassa sekä peräti viidesti Miamissa, Floridassa.

Hill & Spencer -elokuvien päätekijöissä oli usein samoja kasvoja, mutta toisin kuin voisi luulla, ne eivät kaikki ole saman yhtiön tai tuottajan tuotantoa. Seitsemästätoista elokuvasta Enzo Barboni (salanimellä E. B. Clucher) ohjasi viisi, Giuseppe Colizzi neljä ja Sergio Corbucci kaksi (ja tämän veli Bruno Corbucci yhden).

Päänäyttelijät alkoivat kuitata miljoonapalkkioita jokaisesta elokuvastaan ja tienata kuin paremmatkin Hollywood-tähdet, vaikka nimenomaan Yhdysvallat oli se alue, missä heidän elokuvansa eivät erityisemmin menestyneet. Näin siitäkin huolimatta, että elokuvat dubattiin englanniksi (yleensä melko kehnosti), osa jopa kuvattiin Yhdysvalloissa ja elokuviin palkattiin mukaan vanhoja Hollywood-tähtiä – sellaisia, jotka eivät enää maksaneet liikaa. Englanninkielisissä dubbauksissa englanninkieliset näyttelijät puhuivat tietysti itse repliikkinsä, mutta niin teki myös Hill, jonka englannin kielen taito on melko hyvä. Sen sijaan Spencer dubattiin aina, jopa kotimaassaan Italiassa, sillä hänen napolilainen aksenttinsa koettiin liian vaikeaksi muualla asuville italialaisille. Myös Hill dubattiin italiassa; ilmeisesti ensimmäisenä kielenään saksan oppineella Hillillä oli hänelläkin liian vahva aksentti.

Hill & Spencer -elokuvissa nähtiin "vierailevina" tähtinä muun muassa Eli Wallach (Tappava hymy), Donald Pleasence (...ja täältä pesee), Woody Strode (Veristen saappaiden kukkula), Farley Granger (Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi), Harry Carey Jr. (Trinity ratsastaa jälleen), Robert Loggia (Kaksi lähetyssaarnaajaa) ja David Huddleston (Antaa heittää).

luojaarmahtaaminaen2still
Terence Hill elokuvassa Luoja armahtaa – minä en! (1967).

Viatonta väkivaltaa

Hill & Spencer -elokuvissa pääosassa on viaton hauskuus. Väkivaltaa näissä elokuvissa on yllin kyllin, mutta verta ei nähdä, kukaan ei kuole. Roistot ovat useimmiten sarjakuvamaisia hölmöjä, jos taas Hillin ja Spencerin hahmot ovat tyypillisiä hauskoja ja vähän hölmöjä sankareita.

Hillille ja Spencerille oli tärkeää, että heidän elokuvansa eivät olleet oikeasti väkivaltaisia. Sen lisäksi näissä elokuvissa ei ole juuri minkäänlaista seksuaalista sisältöä. Silloin harvoin, kun tarinoissa on naisia mukana, ovat he joko viattoman rakkauden kohteita, äitejä tai nunnia. Tosin tähän on muutamia harvoja poikkeuksia, mutta härskiksi touhu ei yltynyt silloinkaan, kun Musta Emanuelle -elokuvien Laura Gemser nähtiin cameo-roolissa Turpiin vaan ja onnea! -elokuvassa (1977).

Voisi sanoa, että Hill & Spencer tekivät sellaisia koko perheelle soveltuvia elokuvia, mitä Disney ei halunnut tai tajunnut tehdä. Asia ei ole aivan näin mustavalkoinen, sillä ensinnäkin tällaiset elokuvat ovat enemmänkin isien ja poikien elokuvia. Toisekseen suomalainen elokuvasensuuri oli sen verran tiukkapipoista tuohon aikaan, että jopa tällaiset viattomat elokuvat kiellettiin lapsilta. Ainoa poikkeus on ...ja täältä pesee, jonka ikäraja oli K-8.

mutaakuonoonsanovirtahepo2still
Spencer ja Hill elokuvassa Mutaa kuonoon! sano virtahepo (1979).

Hill & Spencer -elokuvat Suomessa

Hillin ja Spencerin seitsemäntoista yhteistä elokuvaa tulivat kaikki Suomessa elokuvateatterilevitykseen, mikä jo sinällään on harvinaislaatuinen saavutus. Kuitenkin osa näistä elokuvista sai ensi-iltansa ennen vuotta 1972 ja täydellistä, virallista katsojatilastointia, joten näiden elokuvien tässä ilmoitetut katsojaluvut sisältävät vain 1.1.1972 lähtien tulleet katsojat.

Trinity ratsastaa jälleen oli kaksikon suosituimpia teoksia kaikkialla, myös Suomessa. Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi sai täkäläisen ensi-iltansa heinäkuussa 1971, joten ensimmäisen vajaan puolen vuoden ajan katsojat  puuttuvat tässä ilmoitetussa katsojaluvussa. Silti se tuskin vetäisi vertoja jatko-osansa yleisömäärälle: Trinity ratsastaa jälleen sai 328 682 katsojaa, edeltäjänsä vuodesta 1972 lähtien 197 199 katsojaa.

Seitsemästätoista Hill & Spencer -elokuvasta peräti kaksitoista saavutti 100 000:n katsojan rajan, mikä kuvastaa sekä heidän valtavaa suosiotaan että nopeaa romahdusta. 1970-luvulla ainoan kerran poikien elokuva jäi alle sadantuhannen katsojan vuonna 1972, jolloin Pääkallolipun alla sai "vain" 91 143 katsojaa. Seuraavan kerran tämän rajan alle pudottiin vuonna 1983, kun Antaa heittää keräsi 78 564 katsojaa. Sen jälkeen kaksikko nähtiin 1980-luvulla yhdessä enää vain kahdessa elokuvassa vuonna 1985, eivätkä nämä kaksi elokuvaa saaneet yhteensäkään sen vertaa katsojia kuin Antaa heittää.

HIll ja Spencer palasivat vielä kerran yhteen nostalgisessa, vanhojen hyvien aikojen muistoksi tehdyssä Minä armahdan, Mooses ei -länkkärikomediassa vuonna 1994. Hill vastasi tällä kertaa itse ohjauksesta, mutta vaikka odotukset tuskin olivat täysin epärealistiset, oli menestys silti hyvin vaatimatonta. Suomessakin elokuva nähtiin vasta joulukuussa 1996 yhdellä esityskopiolla, eikä katsojia kertynyt sataakaan. Aikaa oli kulunut, nuoriso muuttunut ja fanikunta vanhentunut. Hillin ja Spencerin paikka oli nyt kotiteattereissa, jossa heidän suosionsa on jatkunut tähän päivään saakka. 

 

Elokuvat on listattu niiden valmistumisjärjestyksessä.

luojaarmahtaaminaen1still

1. Luoja armahtaa – minä en! (1967)

Ohjaus: Giuseppe Colizzi | Suomen-ensi-ilta: 6.4.1973 | Katsojia: 142 183 | Vuoden 11. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja K-18.

tappavahymy1still

2. Tappava hymy (1968)

Ohjaus: Giuseppe Colizzi | Suomen-ensi-ilta: 13.2.1970 | Katsojia: 166 204 |  Vuoden 6. katsotuin (ks. alla)

Huom! Täydellinen katsojatilastointi aloitettu v. 1972, katsojaluvuissa vain 1.1.1972 lähtien tulleet katsojat.

TV-esityksessä käytetty nimeä Luojan lähettiläät.

Alkuperäinen ikäraja K-16.

veristensaappaidenkukkula1still

3. Veristen saappaiden kukkula (1969)

Ohjaus: Giuseppe Colizzi | Suomen-ensi-ilta: 24.3.1972 |  Katsojia: 120 684 | Vuoden 17. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja K-16.

nimeniontrinity1still

4. Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi (1970)

Ohjaus: Enzo Barboni | Suomen-ensi-ilta: 16.7.1971 | Katsojia: 197 199 (ks. alla) | Vuoden 4. katsotuin (ks. alla)

Huom! Täydellinen katsojatilastointi aloitettu v. 1972, katsojaluvuissa vain 1.1.1972 lähtien tulleet katsojat.

Alkuperäinen ikäraja K-16.

paakallolipunalla1still

5. Pääkallolipun alla (1971)

Ohjaus: Lorenzo Gicca Palli | Suomen-ensi-ilta: 21.1.1972 | Katsojia: 91 143 | Vuoden 24. katsotuin

Käsikirjoittaja Lorenzo Gicca Palli ohjasi uransa aikana viisi elokuvaa Vincent Thomas -salanimellä. Pääkallolipun alla oli niistä toinen ja ylivoimaisesti menestynein.

Alkuperäinen ikäraja K-12.

trinityratsastaajalleen1still

6. Trinity ratsastaa jälleen (1971)

Ohjaus: Enzo Barboni | Suomen-ensi-ilta: 7.7.1972 | Katsojia: 328 682 | Vuoden 4. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja K-12.

siitavaanpojat1still

7. Siitä vaan, pojat! (1972)

Ohjaus: Giuseppe Colizzi | Suomen-ensi-ilta: 7.9.1973 | Katsojia: 143 647 | Vuoden 10. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja K-16.

jaataaltapesee1still

8. ...ja täältä pesee (1974)

Ohjaus: Marcello Fondanto | Suomen-ensi-ilta: 29.11.1974 | Katsojia: 186 003 | Vuoden 12. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja K-8.

kaksilahetyssaarnaajaa1still

9. Kaksi lähetyssaarnaajaa (1974)

Ohjaus: Franco Rossi | Suomen-ensi-ilta: 22.8.1975 | Katsojia: 123 375 | Vuoden 10. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja K-16.

turpiinvaanjaonnea1still

10. Turpiin vaan ja onnea! (1977)

Ohjaus: Enzo Barboni | Suomen-ensi-ilta: 29.7.1977 | Katsojia: 125 985 | Vuoden 14. katsotuin

Alkuperäineni ikäraja K-16.

senkkanenastapojat1still

11. Senkka nenästä, pojat! (1978)

Ohjaus: Sergio Corbucci | Suomen-ensi-ilta: 22.12.1978 | Katsojia: 191 729 | Vuoden 12. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja K-16.

mutaakuonoonsanovirtahepo3still

12. Mutaa kuonoon! sano virtahepo (1979)

Ohjaus: Italo Zingarelli | Suomen ensi-ilta: 21.12.1979 | Katsojia: 134 608 | Vuoden 13. katsotuin

Ohjauksesta vastasi Trinity-elokuvien tuottaja Italo Zingarelli.

Alkuperäinen ikäraja K-12.

banaanipojathulahulasaarella1still

13. Banaanipojat hula-hula-saarella (1981)

Ohjaus: Sergio Corbucci |  Suomen-ensi-ilta: 25.12.1981 | Katsojia: 138 102 | Vuoden 13. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja K-16.

antaaheittaa1still

14. Antaa heittää (1983)

Ohjaus: Enzo Barboni | Suomen-ensi-ilta: 23.12.1983 | Katsojia: 78 564 | Vuoden 20. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja: K-12

turpiinvaanjatuplaten1still

15. Turpiin vaan ja tuplaten (1984)

Ohjaus: Enzo Barboni | Suomen-ensi-ilta: 19.4.1985 | Katsojia: 19 080 | Vuoden 55. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja K-12.

miaminsuperkytat1still

16. Miamin superkytät (1985)

Ohjaus: Bruno Corbucci | Suomen-ensi-ilta: 20.12.1985 | Katsojia: 38 680 | Vuoden 27. katsotuin

Alkuperäinen ikäraja K-16.

luojaarmahtaamoosesei1still

17. Minä armahdan, Mooses ei (1994)

Ohjaus: Terence Hill | Suomen-ensi-ilta: 13.12.1996 | Katsojia: 89 | Vuoden 163. katsotuin

Yksi esityskopio. Vuoden 166:sta ensi-illasta 163. katsotuin.

Alkuperäinen ikäraja K-14.

 

Hill & Spencer -elokuvat Suomessa:
 

  ELOKUVA VUOSI ENSI-ILTA OHJAUS KATSOJIA
1. Trinity ratsastaa jälleen 1971 07.07.1972 Enzo Barboni 328 682
2. Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi
1970 16.07.1971 Enzo Barboni 197 199
3. Senkka nenästä, pojat 1978 22.12.1978 Sergio Corbucci 191 729
4. Ja täältä pesee! 1974 29.11.1974 Marcello Fondato 186 003
5. Tappava hymy 1968 13.02.1970 Giuseppe Colizzi 166 204
6. Siitä vaan, pojat! 1972 07.09.1973 Giuseppe Colizzi 143 647
7. Luoja armahtaa – minä en! 1967 06.04.1973 Giuseppe Colizzi 142 183
8. Banaanipojat Hula-hula-saarella 1981 25.12.1981 Sergio Corbucci 138 102
9. Mutaa kuonoon! sano virtahepo 1979 21.12.1979 Italo Zingarelli 134 608
10. Turpiin vaan ja onnea 1977 29.07.1977 Enzo Barboni 125 985
11. Kaksi lähetyssaarnaajaa 1974 22.08.1975 Franco Rossi 123 375
12. Veristen saappaiden kukkula 1969 24.03.1972 Giuseppe Colizzi 120 684
13. Pääkallolipun alla 1971 21.01.1972 Lorenzo Gicca Palli 91 143
14. Antaa heittää 1983 23.12.1983 Enzo Barboni 78 564
15. Miamin superkytät 1985 20.12.1985 Bruno Corbucci 38 680
16. Turpiin vaan ja tuplaten 1984 19.04.1985 Enzo Barboni 19 080
17. Minä armahdan, Mooses ei 1994 13.12.1996 Terence Hill 86
        YHTEENSÄ: 2 225 954

Ensi-illat

Keskiviikko 20.6.

hereditaryjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

amomentinthereedsjuliste puluboinjaponinleffajuliste ilosiaaikojamielensapahoittajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 7.6.

1. Avengers: Infinity War 213 509
2. Black Panther
148 523
3. Supermarsu suomi
137 377
4. Deadpool 2 135 251
5. Coco  131 126

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 7.6.

1. Supermarsu
137 377
2. Veljeni vartija 120 962
3. Varasto 2 91 522
4. Kaikki oikein 74 483
5. Suomen hauskin mies 53 348

ranin

Nyt elokuvateattereissa

jurassicworldjuliste2
Jurassic World: Kaatunut valtakunta
J. A. Bayona
2. viikko

67 031
katsojaa 18.6. mennessä

deadpool2juliste
Deadpool 2
David Leitch
6. viikko

163 459
katsojaa 18.6. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia