Sanat elokuva ja valkokangas viettivät 90-vuotispäiviään viime vuoden maaliskuussa. Miten nämä perin suomalaiset sanat päätyivät suomen kieleen?

kannistoelavatkuvat

Oli vain luonnollista, että elokuvista puhuttiin Suomessa aluksi elävinä kuvina: sama termi oli käytössä myös Saksassa ja Ruotsissa. Elokuva, liikkuva kuva, siinä mielessä kuin me sen nykyisin tunnemme, on peräisin 1890-luvun puolivälistä. Elokuvan keksijöiksi on totuttu nimeämään ranskalaiset Lumièren veljekset, jotka järjestivät ensimmäisen julkisen elokuvanäytöksen Pariisissa vuonna 1895.  Hehkulampun keksinyt Thomas Edison oli myös tuolloin kehittämässä omaa elokuvaprojektoriaan, mutta hän teki ratkaisevan virheen: Edisonin kinetoscope-laitteesta näki filmin vain yksi katsoja kerrallaan, Lumièren veljekset keksivät projisoida kuvan valkealle kankaalle, jolloin kokonainen huoneellinen ihmisiä näki saman filmin.

Lumièren veljekset lähtivät keksintöineen maailmankiertueelle ja päätyivät heti pian Helsinkiinkin. Suomalainen elokuvahistoria – tosin vain katsojan ominaisuudessa – alkoi siis jo vuonna 1896. Kesti kuitenkin aikansa, ennen kuin koko keksintö otettiin sen verran vakavissaan, että joku vaivautui keksimään sille nimenkin – eikä minkä tahansa nimen, vaan aidosti suomalaisen sanan. Toisin on ollut esimerkiksi television, radion ja internetin kohtalo.

 

Elävät kuvat pois!

Maaliskuussa 1927 helsinkiläinen tohtori, kielentutkija Artturi Kannisto kirjoitti kielitieteelliseen Virittäjä-aikakauslehteen artikkelin, jossa hän ehdotti elävien kuvien sijaan käytettäväksi elokuva-sanaa. Vuonna 1927 elokuvat olivat jo hyvän aikaa olleet erittäin suosittuja ympäri Suomen – kaikkialla, missä filmejä vain pääsi näkemään. Kanniston mukaan nimenomaan tämän taidemuodon suosio ja mahdollinen pysyväisyys olivat tärkeitä syitä siihen, miksi sille oli keksittävä oma nimityksensä.

Tuohon aikaan puhuttiin elävistä kuvista, biografeista, filmeistä ja "vilmeistä", mutta Helsingissä oli jo slangissa otettu käyttöön leffa-sana, joka oli väännetty ruotsinkielisestä levande bilderistä. Kannisto piti kaikkia siihenastisia nimityksiä kankeina ja suomen kieleen sopimattomina, pitkälti juuri niiden vierasperäisyyden ja suomalaiseen puheeseen sopimattomuuden takia. Erityisen suuri ongelma oli se, että elävät kuvat oli sanaliitto, ei yksittäinen sana, joten se termi ei soveltunut johdannaisten ja yhdyssanojen muodostamiseen. Elokuvateatteri saattoi tuolloin olla eläväin kuvain teatteri tai biografiteatteri, elokuvatuotantoyhtiö elävien kuvien valmistamo ja niin edelleen. Jollekin niin suositulle, uutuuttaan hohtavalle ja silti jo arkipäiväistyneelle asialle kuin elokuvalle elävät kuvat oli aivan liian pitkä nimitys.

Kannisto ehdotti kirjoituksessaan elokuva-sanaa korvaamaan eritoten elävät kuvat -termin. Ehdotustaan hän perusteli varsinkin elohopea-sanalla, joka korvasi aiemmin käytetyn elävä hopea -nimityksen kuitenkin säilyttäen täsmälleen saman merkityksen. Toisekseen elokuva oli hyvin lähellä valokuvaa, joka oli jo vakiintunut nimitys ja osana monia johdannais- ja yhdyssanoja, joita nyt olisi voinut suoraan elokuva-sanaankin lainata.

 

Myös muodollisessa suhteessa elokuvalla on etuja. Se on lyhyempi kuin elävät kuvat, erityisesti taivuteltaessa, ja ennen kaikkea: se kuontuu mainiosti myös uusien johdannaisten ja yhdyssanain rakennusaineeksi. Yhdennäköisyytensä takia elokuva samalla oivallisesti sopii valokuvan (ja varjokuvan) rinnalle. Tämä on niinkuin tuleekin olla, sillä ovathan nämä eri kuvalajit asiallisestikin täysiä sisaruksia. Lisäksi tästä on se etu, että eräät jo olemassaolevat johdannaiset ja yhdyssanat, joissa kantana on valokuva, tarjoutuvat kuin itsestään malliksi, kun nyt elokuvasta on johdannaisia ja yhdyssanoja rakenneltava. -- Kannisto, 1927


Elokuva itsessään ei ollut Kannistolle sydämen asia – hän tunnusti käyvänsä elokuvissa vain "poikkeuksellisesti" – mutta sen sijaan hän pyhitti elämänsä suomen kielelle. Kanniston muita uudissanoja olivat muun muassa haastattelu ja välikysymys, jotka hän oli saanut "läpi" jo parikymmentä vuotta ennen elokuva-sanaa. "Tarkoitus on ainoastaan hajanaisin esimerkein osoittaa, että elokuva aina on elävää kuvaa luontevampi ja vie usein voiton vieraskielisistäkin nimityksistä, joten se olisi omansa lisäämään – paitsi kielemme aitosuomalaisuutta – myös sen ilmeikkyyttä ja notkeutta", Kannisto kirjoitti.

kannistobiobio1
Elokuvateatterin mainos uudissanaehdotusta edeltävällä viikolla Helsingin Sanomissa 13.3.1927.

Kannisto julkaisi ehdotuksensa yhteydessä laajan elokuvaan liittyvän sanaston, jossa ei varsinaisesti enää keksitty mitään uutta, ainoastaan vanhat määriteosat vaihdettiin elokuvaan. Toisaalta Kannisto totesi myös, että "milloin ehdotettu uudissana tulee esiintymään itsenäisenä sanana sekä milloin se on yhdyssanan jälkimäisenä liitto-osana, olisi siitä kaiketi yleisimmin käytettävä monikkomuotoa. Esim. Lähdetkö elokuviin?". Samalla hän ehdotti, että yksittäisestä elokuvasta puhuttaisiin kuitenkin yksikössä, eikä sitä näin ollen alettaisi sotkea valokuvaan ja siihen, että elokuvassahan on kyse vain sarjasta valokuvia.

Ehdotuksensa loppuun Kannisto lisäsi huomautuksen: "Kun tässä nyt elokuvasanastoa pengotaan, ehdotan yksin tein. että hyväksyttäisiin käytäntöön myös valkokangas tähänastisen valkean kankaan sijalle. Kaikillehan ovat ennestään tuttuja valkoapila, valkosammal, valkovuokko, valkolakki, valkokaarti."

Nykypäivän silmin katsottuna molemmat Kanniston uudissanaehdotukset eivät olleet ainoastaan yksinkertaisia, vaan ainoita järkeviä vaihtoehtoja. Sama tuntuu olleen monien hänen aikalaistensakin kanta, sillä pian Virittäjä-lehden ilmestymisen ja Kanniston artikkelin jälkeen asia nostettiin esille eri sanomalehdissä ympäri Suomen. Esimerkiksi Kajaani-lehti ilmoitti jo maaliskuun 21. päivänä käyttävänsä jatkossa yksinomaan elokuva-sanaa kirjoittaessaan tästä taiteenmuodosta.  Nimenomaan sanomalehtien ansiosta Kanniston uudissana oli välittömästi laajalti esillä. Vielä entisestään sen merkitys kasvoi huhtikuussa, kun eduskunnassa säädettiin uutta tekijänoikeuslakia. Siihen kansanedustaja Oskari Mantere ehdotti Kanniston elokuva-sanaa kuvaamaan liikkuvaa kuvaa.

kannistoedison
Vajaa pari viikkoa uudissanan esittelyn jälkeen Edison-teatteri ja monet muut suosivat jo elokuvaa.
Helsingin Sanomat 27.3.1927.

Elokuva tulee elokuviin

Kanniston uudissanan esittely sanomalehdissä päätyi myös kyseisissä lehdissä ilmoittaneiden elokuvateattereiden tietoisuuteen. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi Kanniston ehdotuksesta keskiviikkona maaliskuun 16. päivänä. Tuohon aikaan elokuvateattereiden tulevaa ohjelmistoa mainostettiin sunnuntaisin. Kirjoitusta edeltävänä sunnuntaina helsinkiläinen Adams Filmi Oy mainosti Bio-Bio- ja Arkadia-teattereidensa ohjelmistoa käyttäen termejä "filmi" ja "kuvia". Seuraavan sunnuntain lehdessä kaikki ilmoittajat käyttivät vielä vanhoja termejään, mutta sunnuntaina maaliskuun 27. päivänä tilanne oli jo toinen. Lehdessä ilmoittaneet Bio-Bio, Arkadia, Edison, Orion ja Casino käyttivät kaikki elokuva-sanaa filmin sijasta.

Uuden kotimaisen elokuvan markkinoinnissa heti alusta alkaen elokuva-sanaa päästiin käyttämään vasta syyskuussa, kun Teuvo Puron ohjaama Noidan kirot sai ensi-iltansa. Elokuvan tuotannosta vastasi Suomi-Filmi Oy, joka ei tietenkään uudissanan myötä vaihtanut nimeään. Elokuva ei ole vuosikymmenten saatossa kelvannut monenkaan elokuva-alan yhtiön nimeen. Ensimmäisenä elokuva-sana esiintyi yhtiön nimessä vuonna 1938; silloin kyseessä oli yksinkertaisesti Elokuva Oy.

noidankiroths18927pieni
Kino-Palatsin mainos Helsingin Sanomissa 18.9.1927. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Kylmäkoskella vuonna 1874 syntynyt Kannisto oli elokuva- ja valkokangas-sanat keksiessään 52-vuotias. Merkittävän ja laajamittaisen työn kieltentutkimuksen parissa tehnyt Kannisto kuoli vuonna 1943. Helsingistä löytyy yhä tänäkin päivänä Artturi Kanniston tie, ja vaikka Kanniston nimi ei kaikille sen tien varrella asuville mitään sanoisikaan, niin käyttävät hekin Kanniston "keksintöjä".

Ensi-illat

Keskiviikko 23.5.

solojuliste4

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

puluboinjaponinleffajuliste ilosiaaikojamielensapahoittajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 016 457
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 14.5.

1. Avengers: Infinity War 183 006
2. Black Panther
148 523
3. Supermarsu suomi
133 523
4. Coco  suomi 127 826
5. Veljeni vartija suomi 120 962

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 14.5.

1. Supermarsu
133 523
2. Veljeni vartija 120 962
3. Varasto 2 91 522
4. Kaikki oikein 74 483
5. Suomen hauskin mies 53 348

ranin

Nyt elokuvateattereissa

avengersjuliste
Avengers: Infinity War
Anthony ja Joe Russo
5. viikko

202 104
katsojaa 21.5. mennessä

 

deadpool2juliste
Deadpool 2
David Leitch
1. viikko

76 385
katsojaa 21.5. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia