Eddie Murphy teki draamafilmin Palveluksessanne, Miss Daisyn ohjaajan kanssa

mrchurch1
Eddie Murphy elokuvassa Mr. Church. Kuva: Cinelou Films

Eddie Murphyn, 54, edellisestä elokuvasta on ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta. Vuonna 2008 kuvattu, mutta vasta vuonna 2012 ensi-iltansa saanut A Thousand Words oli jälleen yksi floppi, taloudellinen epäonnistuminen, jollaisia Murphy uralla on viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan riittänyt. Sen jälkeen Murphya ei ole nähty valkokankaalla eikä juuri missään muuallakaan.

Murphyn seuraava elokuva saa ensi-iltansa Tribeca Film Festivalilla New Yorkissa huhtikuun 22. päivänä. Bruce Beresfordin ohjaama Mr. Church on käsikirjoittaja Susan McMartinin omaan lapsuuteen pohjautuva tarina kuolemansairaan äidin, tämän tyttären ja taloon kokiksi palkatun Mr. Churchin ystävyydestä. Kuuden kuukauden mittaisesta pestistä tulikin 15-vuotinen.

Britt Robertson näyttelee tarinan tytärtä hieman vanhempana ja Natalie Coughlin nuorempana, äidin roolissa taasen nähdään Natascha McElhone. 25-vuotias Robertson näytteli viime vuonna pääosan Brad Birdin Tomorrowland: A World Beyond -elokuvassa George Clooneyn rinnalla. Nyt hänen vastanäyttelijänään on 34-vuotisen elokuvauran tehnyt Murphy, jonka edellinen Mr. Churchin kaltainen vakava rooli oli Bill Condonin Dreamgirlsissä (2006). Sivuosa Condonin musiikkidraamassa toi Murphylle tämän uran ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden, mutta voitto meni sivu suun.

Cook-nimellä alkanut elokuvaprojekti nimettiin seuraavaksi Henry Joseph Churchiksi ja lopulta Mr. Churchiksi. Nimirooliin kiinnitettiin ensin Samuel L. Jackson, joka joutui aikataulusyistä jättämään projektin. Käsikirjoittaja McMartinia puolestaan on viime vuosina työllistänyt Mutsi-televisiosarja.

Parhaimmillaan 20 miljoonan dollarin palkkashekkejä kuittaillut Murphy on joutunut tekemään Mr. Churchin tuntuvasti pienemmällä taksalla, sillä koko elokuvan budjetti on vain kahdeksan miljoonaa dollaria. Viime vuoden lokakuussa julkaistussa Washington Postin haastattelussaan Murphy kertoi "palkkashekkielokuvien" ajan olevan hänen osaltaan ohi, hän ei enää aio tehdä elokuvia pelkästään rahasta.

mrchurch2
Murphy ja Britt Robertson. Kuva: Cinelou Films

Palveluksessanne, Miss Daisyn ohjaajalta

Mr. Church on australiassyntyisen Bruce Beresfordin kolmaskymmenes pitkä elokuva. Vuonna 1972 ensimmäisen pitkän elokuvansa ohjannut Beresford on ollut tuottelias, mutta valtaosa hänen elokuvistaan jäi ilman suurta yleisöä. Myöskään Kantrin kaipuu (1983), joka oli Beresfordin läpimurtoelokuva Yhdysvalloissa, ei elokuvasaleja täyttänyt, vaikka toikin Beresfordille Oscar-ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta ja Oscar-palkinnot pääosaa näytelleelle Robert Duvallille, käsikirjoittaja Horton Footelle sekä maskeeraajille.

Neljä kertaa Cannesin filmifestivaalien pääpalkinnosta kilpaillut Beresford osui 1980-luvun lopulla kultasuoneen sydämellisillä, lämminhenkisillä Yhdysvaltain eteläosiin sijoittuvilla draamoilla. Diane Keatonin, Jessica Langen ja Sissy Spacekin näyttelemistä siskoksista kertonut Kolme sydäntä (1986) sai kolme Oscar-ehdokkuutta ja kohtalaisen hyvän yleisömenestyksen. Pankki räjäytettiin vasta vuonna 1989, jolloin Beresford toi ensi-iltaan tunnetuimman filminsä, Palveluksessanne, Miss Daisyn. 1940-luvun lopulta alkavassa tarinassa rikas, vanha ja hyvin valkoinen neiti Daisy (Jessica Tandy) palkkaa autonkuljettajakseen Hoken (Morgan Freeman), tummaihoisen keski-ikäisen miehen, josta neiti Daisy saa hieman erilaisemman ystävän. Yhdistävät tekijät Mr. Churchin kanssa ovat ilmeisiä.

Palveluksessanne, Miss Daisy valmistui 7,5 miljoonalla dollarilla, joka vastaa nykyrahassakin vain vajaata 15 miljoonaa taalaa. Richard D. Zanuckin tuottama filmi valloitti yhdysvaltalaisyleisön: elokuva keräsi yli sadan miljoonan dollarin lipputulot ja oli vuoden kahdeksanneksi katsotuin ensi-ilta. Yleisömenestyksen päälle tuli vielä yhdeksän Oscar-ehdokkuutta, mutta ei ensimmäistäkään Beresfordille. Itse palkintojenjaossa elokuvan nimi lausuttiin neljästi: palkinnot tulivat parhaasta naispääosasta, käsikirjoituksesta ja maskeerauksesta sekä parhaasta elokuvasta.

Vastaavaan menestykseen Beresford ei ole sittemmin yltänyt, vaikka hän onkin jatkuvasti työskennellyt ja ollut tuottelias. Lähes koko 1990-luvun hän ohjasi floppeja, muun muassa Kelpo mies Afrikassa -rainan (1994), mutta suuren budjetin rikosjännäri Kaksoismurha (1999) sai maailmalla hyvän yleisömenestyksen. Sen jälkeen on ollut jälleen vähän hiljaisempaa. Kuvaavaa on, että Beresfordin ja Morgan Freemanin toinen yhteistyö, The Contract (2006), meni lähes kaikkialla suoraan videolevitykseen.

mrchurch4
Murphy ja Britt Robertson. Kuva: Cinelou Films

Murphy, 1980-luvun suursuosikki myös Suomessa

Paljon on vettä virrannut sitten Murphyn huippuvuosien, mutta yksi asia on Suomen osalta pysynyt muuttumattomana: Murphy on yhä ainoa afroamerikkalainen näyttelijä, joka on nauttinut täällä suuresta yleisönsuosiosta. Koko 1980-luvun näytti siltä, ettei Murphy voi tehdä mitään väärin, kansa kyllä tulee katsomaan filmin kuin filmin. Menestyksistä suurimpia ja kauneimpia olivat kaksi ensimmäistä Beverly Hills -kyttää, jotka kumpikin saivat 245 000 katsojaa. Martin Brestin ohjaama ensimmäinen osa oli ensi-iltavuotensa seitsemänneksi ja Tony Scottin ohjaama jatko-osa kuudenneksi katsotuin elokuva.

John Landisin Prinssille morsian (1988) sai sekin yli 200 000 katsojaa. Vaihtokaupat (1983), Kultainen lapsi (1987) ja Toiset 48 tuntia (1990) saivat kukin yli 100 000 katsojaa. Murphyn kymmenen ensimmäistä filmiä vetivätkin elokuvateattereihinsa yhteensä 1 236 449 katsojaa.

Kun Murphy vielä meni tekemään kehnon Beverly Hills -kyttä III:n (1994), yli 100 000 suomalaista kävi silti sen katsomassa. Jerry Lewisin Tohtori Jerry ja Mr. Hyden (1963) uudelleenfilmatisointi Pähkähullu professori (1996) kelpasi yli 200 000 suomalaiselle. 1990-luku oli kuitenkin Murphylle yleisesti ottaen huonompaa aikaa myös Suomessa, ja uudelle vuosituhannelle tultaessa suuri yleisö oli jo hylännyt vanhan suosikkinsa. Vampire in Brooklyn (1995) ja Life (1999) jäivät Suomessa ilman teatterilevitystä, 1980-luvulla sellainen ei olisi tullut kysymykseenkään.

Murphyn viimeisin yli 100 000 katsojaa Suomessa saanut elokuva on Betty Thomasin ohjaama Eläintohtori vuodelta 1998. Sen jälkeen Murphynkin uralla on ollut aika hiljaista, Shrek-animaatioiden ääniroolikin jäi suomalaisilta kuulematta, kiitos dubbauksen. Viimeisimmäksi Murphy on nähty Suomen valkokankailla Brett Ratnerin Tower Heistissa vuonna 2011.

Murphyn 33 elokuvasta 28 on nähty Suomen teattereissa, ja yhteensä ne ovat saaneet peräti 2 118 781 katsojaa.


Murphyn tulevat projektit

Mr. Church tulee yhtä varmasti kuin kevät, mutta pitkään suunnitteilla olleen Beverly Hills -kyttä 4:n kohtalo on huomattavasti epävarmempi. Brett Ratnerin on määrä ohjata ja Murphyn toistaa roolinsa, mutta tämän projektin suhteen ei ole ollut mitään uutisoitavaa pitkään aikaan. Vielä hiljaisempaa on ollut Triplets-elokuvan kohdalla. Vuonna 2012 kerrottiin Identtiset kaksoset -elokuvan (1988) jatko-osasta, jossa Arnold Schwarzeneggerin ja Danny DeViton näyttelemät kaksoset tutustuisivat Murphyn näyttelemään kolmanteen veljeen. Ivan Reitmanin on määrä ohjata myös jatko-osa.

Spike Leen ohjaama, vielä nimeä vailla oleva Marion Barry -elämäkertaelokuva on tällä hetkellä käsikirjoitusvaiheessa. HBO:n tuottamassa televisioelokuvassa Murphy näyttelisi Washington, D.C.:n entistä pormestaria, joka joutui ongelmiin huumeiden takia.

Lee Danielsin ohjaama Richard Pryor: Is It Something I Said -elokuva on nyt esituotannossa. Koomikko Richard Pryorista kertovassa elokuvassa Murphy näyttelee Pryorin isän roolin. Käsikirjoituksen on laatinut Dreamgirlsin ohjaaja Bill Condon.

Washington Postin haastattelussa Murphy kertoi kirjoittaneensa Buck Wonder, Super Slave -nimisen käsikirjoituksen, joka parodioi 12 Years a Slavea, Juuria ja supersankarielokuvia.

mrchurch3

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).